Minusta tuntuu, että teen paljon vähemmän asioita kuin pitäisi tehdä. Jotenkin silti päivät tuppaavat olemaan aivan täyteen buukattuja, enkä mielestäni kerkeä ollenkaan hengähtämään. En ole televisionkaan ääressä jumittanut herran aikoihin, mikä rupeaa jo olemaan aika omituista. Joskus tekisi mieli listata, mitä asioita olen tehnyt päivän aikana. Pettyisinkö asioiden vähäiseen määrään vai näyttäisikö lista turhankin pitkältä? En ehkä uskalla koskaan kokeilla, koska kumpikaan ääripää ei kuulosta hyvälle ja kultaista keskitietä tuskin koskaan löytyy. Tänään on todella riittämätön olo ja haluaisin vain mennä nukkumaan.
Taas tuskailen viime tippaan jättämieni asioiden kanssa. Tällä hetkellä yritän väsätä kevätfestareita varten suhteellisen kattavaa markkinointisuunnitelmaa, joka tietenkin pitää olla huomenna näyttövalmis. Laiskana en jaksa asennella vanhaa läppäriäni kuntoon, jotta saisin kirjoitettua muistiinpanoni suoraan wordiin, vaan teen asiat vaikeimman kautta ja kirjoittelen vihkoni täyteen tuherrusta. No, tulipahan vihko kerrankin tarpeeseen. Miksi en ole vieläkään oppinut tuntemaan itseäni ja osaa varautua näihin viime hetken "työkiireisiin" määräämällä itselleni deadlinen pari päivää aikaisemmaksi? Luulisi ihmisen joskus oppivan, kun aina tulee samasta asiasta hakattua päätään seinään. Mahtailevana kehuskelin myös harjoitteluohjaajalle ostaneeni markkinointikirjan ja lukaisevani sen, jotta osaisin luoda kunnon suunnitelman. Ja paskat. Tuossahan se sohvalla vieressä lojuu, mutta sivuakaan en ole lukenut. Ei ole aikaa!
Hemmetin kevätfestarit. Tahdon itselleni assistentin! Miten voidaan olettaa, että kerkeän yksin tekemään kaikki asiat ja samalla hoitamaan koulun projekteineen? Jos minun ei tarvitsisi paneutua muuhun, kuin tähän aikaistettuun työharjoitteluuni, totta kai festareiden tekeminen olisi naurettavan helppoa. Samaan syssyyn kun kuitenkin pitäisi hoitaa monia muitakin asioita, se sekoittaa pään. Tällä hetkellä minulla on rästissä jo kolme kurssia ja alle 2kk aikaa hoitaa ne pois alta. Kaiken tämän kiireen ja stressin keskellä silti tuntuu, etten tee tarpeeksi. En anna itsestäni tarpeeksi millekään projektille. Miten tässä näin kävi? Syksyllä meinasin kuolla tylsyyteen, nyt meinaan vain kuolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti