Everything that you conceal is revealed on your canvas

En olisi ikinä uskonut sanovani tätä, mutta olen ruvennut nauttimaan maalaamisesta ja piirtämisestä. Koskaan en ole ollut hyvä tekemään mitään realistista piirrosta, ja jossain vaiheessa muiden töitä katsellessa lopetinkin piirtämisen lähes kokonaan. Kateus. En ajatellut olevani tarpeeksi lahjakas ja omat tuherrukset ärsyttivät suunnattomasti. Nykyisessä koulussa on kuitenkin ollut pakko opetella hyväksymään oma kädenjälki, oli se sitten piiretty, maalattu tai tietokoneella tehty. Vaikka suurin osa opetuksesta tapahtuukin tietokoneen välittömässä läheisyydessä, on meillä myös kursseja, joissa kirjaimellisesti joutuu likaamaan kätensä. 

Kesäkurpitsa?

Tällä hetkellä menossa on maalauskurssi, jonka kerkesin tietenkin positiivisena ihmisenä kiroamaan jo etukäteen... Suurin osa antipatioista johtui kuitenkin kurssin vetäjästä, joka edellisellä kerralla meitä opettaessaan oli sen verran hermojaraastava tapaus, että eräskin luokkalainen lähti ovet paukkuen ulos luokasta eikä tullut enää takaisin. Tietenkin ajattelin myös itse maalaamisen olevan tuskaisaa, koska enhän minä osaa. Mikään ei kuitenkaan ole niin mukavaa, kuin todistaa itselleen olleensa väärässä. Voi sitä onnistumisen riemua, kun oma teos näyttääkin joltain! 

Kesäkurpitsa Dali

Jokainen työ on alitajuisesti saanut vaikutteita muilta taiteilijoilta, ainakin opettajien mielestä. En itse asiassa tunne kovinkaan monen taiteilijan töitä, mutta joihinkin on tullut perehdyttyä enemmän tai vähemmän. Ensimmäisinä maalaustöinä tehdyistä väriharmonioista yksi sai ainakin suuren kunnian näyttää Salvador Dalin luomukselta, mikä oli itselleni mieluisa kehu. Dali on varmaankin ainoa taiteilija, jonka töihin olen oikeasti tutustunut, ja joista pidän erittäin paljon. Punavihreä taisikin sitten näyttää ihan omatekemältä ja itse pidin tästä väriyhdistelmästä aluksi eniten. Molemmissa tosiaan on täysin sama kuva akryyliväreillä maalattuna. Sarjaan kuuluu myös kolmas osa, mutta se on äärettömän ruma :D

Piirustuskurssilla meni hermot tuolin ympärillä olevan negatiivisen tilan piirtämiseen, ja meinasi mennä myös tämän pastellityön kanssa. Ajatus siitä, että pitää piirtää oma naama suoraan valokuvasta.. Meinasin oksentaa. Tappelinkin sekä omien taitojeni että opettajan kanssa koko viikon, sillä en ollut koskaan käyttänyt pastelliliituja enkä tajunnut niiden toimintaperiaatetta. Työhön olen kuitenkin tyytyväinen. Eihän se näytä realistiselta ja siinä on kymmenittäin virheitä, mutta se näyttää minun tekemältä. Tai sitten ei. Kuulemma se näyttää Helene Schjerfbeckin työltä, mikä minun mielestäni on kehu, mutta opettaja taisi tarkoittaa sen loukkauksena. 

Helene Kesäkurpitsa

Viimeisimmästä maalauksesta ei vielä ole kuvaa, mutta kuulemma se muistuttaa Wassily Kandinskyn töitä. Tai ainakin siltä, miltä Kandinskyn työt näyttäisivät nykyään.

Opinkohan koskaan tekemään mitään omaperäistä?

As soon as you're born they make you feel small

Olen tänään ollut sitä mieltä, että jokaisella naisella pitäisi olla oma Olavi Uusivirta sängyn vieressä soittamassa kitaraa ja laulelemassa hempeitä. Se olisi täydellistä <3 Voi että! Odotan niin kovasti sitä, että ihastuisin korviani myöten johonkin mahtavaan ihmiseen, nyt kun se on taas sallittua. Se tunne on samalla pakahduttavan ihana ja riipaisevan kamala. Olisi vain mukava tuntea jotain. Minulla on taas automaattiohjaus päällä, kaikki tuntuu menevän täydellisesti ohi eikä missää ole enää järkeä.

Päätin myös jälleen kerran lopettaa muiden kadehtimisen. Olisi ihan tervettä oppia arvostamaan itseään yksilönä eikä peilata omia tekemisiään muiden kautta. Mitä sitten, jos olen 25-vuotias opiskelija, vaikka muilla on jo työkuviot kunnossa ja perhe kasassa? Miksen vain voi nauttia siitä, että saan vielä vain olla ja kulkea suhteellisen huolettomasti? Minulla ei ole minkäänlaista velvollisuutta ilmoittaa kenellekkään, missä milloinkin menen tai mitä teen. Saan myös kouluttaa itseäni, ja tulla ehkä vieläkin ammattimaisemmaksi kulttuurihörhöksi. Miksi silti tuntuu, että minussa ei ole mitään kadehdittavaa, enkä osaa yhtään mitään? Ahdistavaahan tämä tällainen itsekritiikki ja mollaaminen on, ja tämän ikäisenä sitä pitäisi jo tietää paremmin. Toivon todella että nekin ihmiset, jotka näyttävät olevan äärettömän itsevarmoja ja ovat onnistuneet rakentamaan itselleen täydelliseltä näyttävän elämän, ovat jossain sisimmässää aivan yhtä hukassa kuin minäkin. Ehkä täydellistä elämää ei ole olemassakaan.

Äh. Stressaa. Kamala paniikki raha-asioiden kanssa, kun töitäkään ei löydy mistään. Miten ihmeessä työttömän opiskelijan luullaan pärjäävän näin vähällä!? Burnout tässä tulee, kun koko ajan pitää miettiä, mihin sitä rahaa voi laittaa. Tänäänkin kaupassa piti oikeasti laskea sentilleen, mihin rahat riittävät, ja listalta jäi monta tarpeellista asiaa pois. Ei vain riitä! Sitten pitäisi vielä matkustella junalla ees taas, koska on suunnitellut elämää tämän ahdingon ulkopuolellekin. Ryöstän koko ajan lainatililtäni rahaa, ja luotan siihen, että ehkä saan sen toukokuun vuokran maksettua jollain konstilla. Hulluksihan sitä tulee, kun kaikki menot pitää laskea näin tarkasti! Viime viikonloppuna heitin huolet kerrankin nurkkaan, ja biletin toukokuun ruokarahoilla. Vaikuttaa erittäin ristiriitaiselta valittaa köyhyydestä ja silti tuhlata rahaa turhaan... En vain jaksa istua kotona joka päivä! Sitäkin saa tehdä aivan tarpeeksi. Ehkä mä selviän. Tiedän, että tämä valittaminen on myös tekopyhää ja monilla ihmisillä on asiat paljon pahemmin. Pitäisi vain olla onnellinen, kun on katto pään päällä ja edes jotain muuta, kuin pelkkä valo jääkaapissa.

Itsesäälini teemabiisinä toimii tänään John Lennonin Working Calss Hero.

Today could be the worst day of your life

Taas yksi niistä päivistä, jolloin tekisi mieli kulkea keskisormet pystyssä ja huutaa "fuck you, fuck you, fuck you" jokaiselle vastaantulijalle. Eilinen oli kyllä triplasti pahempi päivä, mutta jotenkin tänään olisi vain tehnyt mieli huutaa. Armoton vitutus, eikä sille edes ole mitään kunnollista syytä. Ottaa vaan päähän. Tuntuu, että näitä huonoja päiviä on nykyään liian paljon. Pitäisiköhän mun vain yrittää hymyillä ja ajatella positiivisia asioita. Jos se vaikka rupeaisi oikeasti vaikuttamaan tuolla korvien välissä. Paskat. Kovasti odottelen viikonloppua, jos vaikka maistelisi hieman alkoholia ja sallisi itselleen muutaman savukkeen. Helpottaisikohan?

Olen minäkin kyllä aikamoinen angstipelle. Koskakohan sitä kasvaisi aikuiseksi? Hankkisi sen punaisen tuvan, aviomiehen, 1,5 lasta ja koiran/kissan. Tässä vaiheessa on niin äärettömän vaikea nähdä, että tuo kuuluisi koskaan minun tulevaisuuteeni. Oma listani toteutuisi varmaankin muodossa homeinen tupa, avioero, lapsettomuus, helvetisti kissoja ja astmakuolema. Olenpas positiivisella päällä...   Muovilusikka vai kirjastokortti? YouTubekin takkuaa, eikä anna kuunnella karjuntamusaa. Yhyy!

Kaiken tämän lisäksi, olen nähnyt unia menetetyistä mieskandidaateista, joka myös hieman kiristää vannetta pääni ympärillä. Onko pakko tulla ilkkumaan omaa onneaan toisten uniin, häh?!?

Aaaargh!

I won't always love what I'll never have

Välillä nautin tästä yksinäisyydestä. Saan kuunnella sitä musiikkia, mitä haluan sekä saan tuijottaa elokuvia vaikka koko päivän. On myös mukava vain olla ja pohdiskella. Miettiä ja muistella. Lukea vanhoja päiväkirjoja, runoja ja muita rustailuja. Katsella valokuvia, pistää tavaroita järjestykseen. Eilen pistin koko kämpän uuteen järjestykseen, nyt tuntuu paljon kotoisammalta. Jos vain löytäisinkin töitä Jyväskylästä, jäisin tänne. En halua muuttaa tästä asunnosta pois, koska ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tuntuu, että olen kotona.

Olen elämäni aikana muuttanut kymmenen kertaa, ja ainoana oikeana kotinani olen pitänyt vain "lapsuudenkotiani", josta muutimme pois pian 15 vuotta sitten. Sen jälkeen en ole kunnolla asettunut yhteenkään asuntoon, sillä mikään ei ole tuntunut omalta. Laatikoita on ollut turha purkaa, sillä missään asunnossa ei ole tullut pysyttyä kolmea vuotta kauempaa. Tässä haluaisin kuitenkin asua vielä monta vuotta. Kauan kaipaamani ja kadehtimani leveät ikkunalaudat ja vanha rakennus. Täydellistä! 

Tämä oli myös ensimmäinen Jyväskylä-viikonloppu, jolloin en tuntenut oloani yksinäiseksi tai tylsistyneeksi. Perjantain pakkasten vuoksi emme lähteneetkään luokkakaverin kanssa kävelylle vaan pysyttäydyimme sisätiloissa leffoja katsellen. Koska minulla on suhteellisen kattava leffakirjasto, nappasin kotoa mukaani muutaman yksilön, jota en ole itsekään vielä kerinnyt katsastamaan, ja suuntasin kaverille. Päädyimme katsomaan A Serious Man ja Walk Hard: The Dewey Cox Story -elokuvat, jotka olivat lievästi sanottuna omalaatuisia. Ensimmäinen elokuva oli todella mielenkiintoinen, hienosti tehty ja jostain syystä pidin siitä. Leffamakuni saattaa olla joidenkin mielestä erikoinen, sillä pidän yleensä elokuvista, joista muut eivät ole edes kuulleet. Sääntöni yleensä on "mitä omituisempi, sen parempi". Toinen leffa olikin sitten "kunnon komediapläjäys", joka parodioi tietyn genren leffoja. Kyllä senkin katsoi, mutta voisin myös lahjoittaa pois kokoelmaani pilaamasta. Tykkäsin Beatles-imitaatioista, muuta positiivista ei tainnutkaan löytyä.

Leffamätöt

Lauantai menikin siivoillessa ja järjestystä muuttaessa. Onnistuin pudottamaan taulupinon päähäni, mutta muita haavereita ei sattunut. Illalla tuijotin muutamat leffat terveellisten naposteltavien ryhdittämänä (...unohdan aina, ettei Trainspottingia katsoessa kannata syödä mitään..), enkä tietenkään osannut mennä ajoissa nukkumaan. Viikonloppu menee niin nopeasti ohi, joten pyrin yleensä valvomaan mahdollisimman myöhään ja nukkumaan mahdollisimman pitkään. Tällä rytmillä kuvittelen saavani viikonlopusta kaiken irti, ja onhan se kyllä tottakin. Olen yöihmisiä ja kaikista eniten rakastan hiljaisia viikonloppuöitä, jolloin saa vain olla ja ihmetellä maailman menoa.

PorkkAnarkiaa

Tänään vietin koko päivän veljeni residenssissä lapsosia viihdyttäen. Sain myös katsottua minua varten tallennetut Beatles ja Lennon -dokkarit, kun talon isäntäväki kersoineen kävi naapurissa synttäreillä. Ah, mikä hiljaisuus.

The more you change the less you feel

Vihanneksia. Hedelmiä. Rahkaa. Maustamatonta jogurttia. Leseitä. Puuroa. Kahvia. Helvetisti kahvia.

Uusin addiktioni sisujen lisäksi on kahvi. Neljä kupillista on tänään takana, ja varmasti tuhoan vielä yhden. En muista, koska olisin juonut näin paljon kahvia saatika keittänyt sitä pelkästään itselleni. Ehkä tämä addiktio on kuitenkin hieman terveellisempi kuin edellinen. Myös sisuja kuluu kiitettävästi, mutta muuhun makeaan en koske. Viikonloppukarkiksikin ostin tänään porkkanoita, huomenna haen dippiainekset, mikäli jaksan. Myös värkit hedelmäsalaattiin löytyy, ja muihinkin salaatteihin. Jääkaapissani ei edes ole mitään epäterveellistä. Viikonloppuna ajattelin myös leipoa sämpylöitä. Hullu!

Eilen tuli tehtyä alustavia viikonloppusiivoiluja, sillä isännöitsijä ilmoitti putkimiehen tulevan tänään aamulla remppailemaan jotain. Ei tullut. Ainakaan aamulla. Päivällä oli näköjään käynyt, koska keittonurkkaukseen oli revitty eteisessä lojunut matto pehmusteeksi. Näin ainakin päättelin, koska se oli mystisesti siirtynyt juuri lavuaarin kohdalle myttyyn. Olisi herra putkimies nyt voinut sen takaisinkin laittaa. Kiitokseksi tästä pehmusteesta oli sentään postit nostettu jääkaapin päälle. No, kai sitä pitäisi olla iloinen, että siivousurakka helpottui hieman. Teen joulusiivot vasta nyt, sillä viettäväthän jotkut pikkujoulujakin vasta tammikuun puolella... Ehkä huonoin tekosyy koskaan...

Ylipäätään tämä päivä on ollut aika surkea. Aamu alkoi 1,5h normaalia aikaisemmalla herätyksellä, kiitos putkimiehen. Koulussa olenkin sitten kiukutellut ja ärsyyntynyt luokkakavereihin. Ehkä ihan syystäkin. Tiedän, että kaikki mitä sanon ei ole oikein, eikä juuri minun käskyjäni tarvitse aina noudattaa. Joskus kuitenkin voisi. Pesukonekin päätti hajota ainakin tämän illan osalta... 

Huomenna on ruhtinaalliset 1,5h koulua, jonka jälkeen käyn kahvittelemassa "serkkuni" kanssa ja jatkan siivoiluja. Illemmalla käydään luokkakaverin kanssa vähän tutkailemassa Jyväskylän maisemia. Rattoisan tipaton viikonloppu taas edessä.

I can't sleep, I can't stop my brain

Pää käy joka ilta sen verran ylikierroksilla, että en saa unta helposti. En tiedä, johtuuko se tupakoimattomuudesta vai mistä, mutta haluaisin edes yhtenä yönä saada nukuttua hyvin. Levollisesti. Nukkumaanmennessä tuntuu, että pää räjähtää kaikista ajatuksista ja ideoista, joita voisin toteuttaa. Seuraavana päivänä ei sitten jaksakaan tehdä mitään, kun on nukkunut niin huonosti. Loputon oravanpyörä? Kävin sentään eilen kaupassa ostamassa vihreämpää ruokaa, jotta voisin taas opetella syömään terveellisesti. Ostin myös mysliä, joka maistui oksennukselta...

Halusin edellisessä postauksessa listata hyviä musiikkivideoita, ja aionkin toteuttaa sen nyt, vaikka fiilistä sellaiseen ei ole. Valikoin kuitenkin muutamia paljon kuluttamiani tähän.

Steampowered Giraffe on aika uusi tuttavuus, ja olenkin lähinnä jumittunut juuri tähän biisiin, koska sen kuulin ensimmäisenä. Luokkakaverini soitti tätä YouTubesta joskus bändituntien alussa, ja tykästyin kovin. Ei ehkä mikään tavallisin kipale, mutta erikoisemmat ovatkin niitä parhaimpia ainakin tähän maailmanaikaan.                                                 

Lucy Rose löytyi YouTube-Narniasta, eli kunhan vain selailin erilaisia musiikkivideoita, jolloin lopulta päädyin juuri tähän. Ihana ääni, ja olisi mahtava joskus päästä seuraamaan keikkaa. Tuskin kuitenkaan Suomeen eksyy koskaan.                                                 

Die Antwoordista voin syyttää vain ja ainoastaan keltaista lehdistöä, joka julkaisi joskus uutisen juuri tästä kyseisestä musiikkivideosta. Tarinahan menee niin, että Lady Gaga oli pyytänyt kyseistä bändiä lämppärikseen, mutta eivät olleet suostuneet. Sanoja vaihdettiin puolin ja toisin, eikä edes niin nättejä. Itse en koskaan olisi kuvitellut tykkääväni tällaisesta musiikista, mutta jostain syystä se vain iskee.

                                                 

Seinäjoen omat pojat Smokesuitista ja These City Lights on ehkä oma "tunnarini". Kamalaa fanittaa näin kovasti ihmisiä, jotka tuntee ja tietää, eikä sen takia uskalla puhua heille juuri mitään. Sama on monien muidenkin paikallisten bändien kanssa. Olen sosiaalisesti retardi.

Lisää Seinäjokea Julia's Windown -merkeissä. Tämä on lemppari, jota tuli eräälläkin kiertueella kuunneltua ja fanitettua. En uskalla puhua näillekään pojille. Retardi.

Lucy Spraggan, rakastuin. Ihania biisejä ja tämäkin voisi kertoa omasta elämästäni.

The Do kuulostaa hauskalta, tähän pitäisi tutustua paremmin, kunhan on aikaa. Tätä täytyy kuunnella kesällä, sopisi pussikaljoitteluun tai festarimeininkeihin.

Siskoseni kuuntelutti tätä minulla, koska hän olisi halunnut lähteä kanssani Aino Vennan keikalle Seinäjoella. Emme kuitenkaan menneet, nyt kaduttaa. Jouluaattona kuunneltiin tätä levyä non-stoppina. Venna olisi kyllä tulossa Jyväskylään ensi kuussa, mutta edellisenä viikonloppuna ollaan jo siskon kanssa katsomassa Putroa Seinäjoella, joten hän tuskin pystyy perheellisenä olemaan toista viikonloppua perään rimpsalla, ja minä haluaisin kovasti olla kyseisenä viikonloppuna Seinäjoella MARS:ssa.

Living End tuli veljen kautta tutuksi yläasteella, ja kovasti odottelen, joskohan nämäkin joskus livenä näkisi. Veljen kanssa oli muutama vuosi takaperin tarkoitus katsastaa nämä Ruisrockissa, mutta "valitettavasti" veljen ja vaimonsa keskimmäinen ipana päätti syntyä juuri sinä viikonloppuna.

Nyky-Beatles! Onneksi on ihmisiä, jotka linkittävät hyviä biisejä Facebookissa. Rakastuin.

Syytän YouTube-Narniaa jälleen kerran.

Narniaa. Sóley vaatisi myös parempaa tutustumista, kunhan joskus kerkeäisi tai oikeastaan muistaisi.

Loppuun vielä ihana Vaccines. Harmittaa, kun tämä jäi Provinssirockissa näkemättä. Olin kirjaimellisesti väärällä puolella, töissä. Ehkä vielä joskus.

Kamalan monta videota tulikin laiteltua. Enemmänkin voisi, mutta ehkä se ei hyödytä mitään tai ketään.

I like pleasure spiked with pain and music is my aeroplane.

Musiikki on suuri osa elämääni. Se on aina ollut. Olen laulanut pienestä asti, vähän isompana kuvioon astuivat muut instrumentit. Valitettavasti kuuntelen musiikkia nykyään liian vähän, ja soitan vielä vähemmän. Spotify ja YouTube ovat ehkä osittain pilanneet musiikkinautinnon, se on liian helppoa. Puuttuvat stereot myös vaikuttavat asiaan, sillä ikivanha DVD-soitin yhdistettynä vieläkin vanhempaan telkkariin eivät takaa kunnon nautintoa.

My preciousss.

Olen yrittänyt kunnostautua ostamalla levyjä, tai oikeastaan "keräilemällä oikeaa musiikkia", pari vuotta sitten joululahjaksi saamani kirjan avulla. Tietenkin tämänhetkinen taloudellinen tilanne ei salli minkäänlaista panostusta tähän harrastukseen, joten levyjä saan lähinnä lahjaksi. Musiikkiraamattuni on nimeltään 1001 albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään. Kirjan avulla olen löytänyt monia kiinnostavia artisteja, joista en ollut aikaisemmin kuullutkaan tai joiden tuotantoon en ole jaksanut aiemmin perehtyä.

Kirja on kovassa käytössä, kuten viereisestä kuvasta saattaa huomata. Jossain järjestelmällisyydenpuuskassa halusin kartoittaa mitä levyjä omistan, mitkä olen kuullut, mitkä makaavat levyhyllyssä kuuntelemattomina ja mitkä levyt haluaisin hyllyyni. Laput loppuivat kesken... Seuraavana projektina olisikin tietojen päivittäminen, sillä en ole taannoisen avoeroni jälkeen muistanut poistaa lappuja sellaisten levyjen kohdalta, jotka eivät enää kuulu omaan hyllyyni. Ja tietenkin joululahjaksi sain muutaman "uutukaisen".

Päätinpä aikani kuluksi kerätä yhteen kuvaan oman levyhyllyni "ylpeydenaiheet". Tietenkin olisin voinut tähän kuvaan laittaa pelkästään kaikki Beatlesit tai muut kuuntelusuosikit, mutta nämä seuraavat levyt päänsisäinen raatini valitsi:
Kaksi huudettua Beatles-vinyyliä,

Joy Division, Heart and soul
Frank Sinatra, The Reprise Collection
Edith Piaf, Collection
(+ unohdin kuvasta kokonaan John Lennon-boksin, oh well).
Tim Buckley, Happy/Sad
Jeff Buckley, Grace
Don McLean, American Pie
Them Crooked Vultures samannimisellä albumillaan
Generation Punk -kokoelma
Hugh Laurie, Let Them Talk
Wishbone Ash, Argus
Echo and the Bunnymen, Crocodiles
...ja tietenkin The Beatlesin
Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band

Tämän blogikirjoituksen alkuperäinen tarkoitus oli listata hyvien biisien musiikkivideoita, mutta eksyin aiheesta totaalisesti. Ehkä sitten seuraavassa postauksessa. Loppuun kuitenkin muutama video "ylpeydenaiheiltani".


Joy Division - She's lost control

Distillers - Drain the Blood

Hugh Laurie - Swanee River

Don McLean - Vincent

....tässä tekstissä käytettiin liian paljon lainausmerkkejä....

I remember - we were everything and nothing together

Kotona jälleen. Onpa outoa. Oli vaikea nukkua omassa sängyssä, kuunnella oman kodin ääniä pitkästä aikaa. Muutenkin on ollut jotenkin todella vaikeaa nukahtaa tällä viikolla. Johtuuko se sitten tuosta tupakoimattomuudesta vai jostain muusta, tiedä häntä..

Huomenna alkaa koulu, ja meille pitäisi tulla uusia luokkakavereita. Hieman jännittää, ja muutaman luokkalaisen kanssa ollaankin puhuttu, että täytyy mennä ajoissa kouluun, ettei meidän paikkoja ainakaan viedä. "Hei, mukava tavata. ÄLÄ ISTU MUN PAIKALLE." 

Tänään menenkin juhlistamaan viimeistä lomapäivää elokuviin. HOBITTI! Vihdoinkin! Pakko mennä tämäkin katsomaan isoveljen kanssa, kun aikoinaan kävin sen kanssa katsomassa kaikki Sormusten herrat elokuvissa. Eihän perinnettä voi rikkoa, varsinkaan nyt, kun asuu suhteellisen lähellä. Jyväskylän elokuvateatteri on vaan niin outo, verrattuna Seinäjoen Marilyniin.

Ei mulla oikeastaan ole mitään sepustettavaa, ja silti on. Outo olo, menen tekemään ruokaa.

I can't believe this happened to you

Loistavasti ompulla muokattu übertaiteellinen kuva, mutta näistä koostuu tämä päivä.

Kyllä, siinä on paketti nikotiinipurkkaa, ja tämä on kolmas päivä ilman tupakkaa. Vielä olen pärjännyt sisuilla ja mynthonilla, mutta kohta on tuokin pakko avata. En siis suunnitellut millään lailla lopettavani tupakointia, mutta jotain näköjään naksahti päässä. Uudenvuoden juhlien jälkeisessä olotilassa ei tupakka maistunut, ja seuraavankin päivän olin polttamatta. Kolmas meinaa koetella hermoja, sen takia kävinkin kaupasta purkkaa hakemassa.

Internetin ihmeellisen maailman mukaan vain 3-5% ihmisistä pystyy lopettamaan tupakoinnin ilman minkäänlaisia valmisteita, pelkällä tahdonvoimalla, ja olemaan vielä vuodenkin jälkeen polttamatta. Luulen, että itse en kuulu tuohon pieneen prosenttimäärään, sillä tätä on yritetty kerran jos toisenkin. Tällä kertaa kuitenkin yritän olla myös juopottelematta ainakin kuukauden, en siis niinkään pidä tipatonta tammikuuta, sillä alkoholin kanssa tulen sallimaan itselleni tupakan jos toisenkin sitten tulevaisuudessa.

Jotenkaan ei vain tunnu järkevältä yrittää samaan aikaan lopettaa tupakointia, pitää karkkilakkoa ja yrittää lisätä liikuntaa. Kaikkihan toki tukevat toisiaan erinomaisesti, mutta onkohan nyt tullut haukattua vähän turhan suuri pala kakkua. Katsotaan, mikä näistä epäonnistuu ensimmäisenä. Tai sitten olenkin sitkeä sissi, ja pystyn kaikkiin kolmeen yhtäaikaa. That'll be the day.

Nyt yritän vain pärjätä hermojeni kanssa ja keksiä käsille jotain muuta tekemistä. Alhaalla oleva pätkä Frendeistä on se, mikä tulee mieleen, kun yrittää lopettaa polttamista. Wish me luck!