It's just another manic Monday

Tämä on taas näitä päiviä, kun aivot käy ylikierroksilla. Olen yrittänyt kovasti tänään tehdä töitä ja saanutkin paljon aikaiseksi. Kuitenkin koko ajan tuntuu, että olen unohtanut jotain, kuten esimerkiksi pakata keskiviikkoa varten. Tai edes tehdä se pakkauslista.

Hirveä paniikki iski tänään, kun huomasin Provinssirockin olevan jo aivan ovella. Mitä kaikkea olenkaan unohtanut tehdä, sanoa, selvittää? Päässä pyörii miljoona ajatusta, enkä meinaa saada niitä edes kirjoitettua paperille. Yö taitaa mennä valvoessa, sillä en millään saa aivojani lopettamaan tätä työskentelyä! Koko ajan tuntuu, että jotain pitäisi tehdä, joten avaan läppärin yhä uudelleen tekemättä kuitenkaan mitään järkevää. Kaikki muuthan ovat jo kotona, joten en saisi asioita hoidettua kuitenkaan ennen huomista. Kauhulla odotan keskiviikon ja torstain ylipitkiä työpäiviä, sillä ennen yhdeksää on turha haaveillakaan pääsevänsä kotiin.

Kuitenkin odotan taas ihan hirveästi tätä raskasta rupeamaa, vaikka jaksankin siitä valittaa ja stressata. Onhan tämä kuitenkin se työ, mitä haluaisin koko loppuelämäni tehdä. Jännää on se, että unohdan täysin syödä! Tänäänkin olen vetänyt kahvia ja tupakkaa, mutta syöminen on jäänyt vähemmälle. Provinssiviikonloppuna varmasti unohdan vielä pahemmin, sillä tapanani on ollut pärjätä pitkälti kahvin ja tupakan voimin. Enhän oikeastaan kerkeä edes pitämään ruokataukoja, sillä töitä olisi vaikka muille jakaa. Miten tämä voikaan olla yhtäaikaa niin mukavaa ja niin rasittavaa?

Mikäli näen miehen huomenna, yritän unohtaa nämä kiireet edes hetkeksi ja keskittyä täysin häneen. Kuukausi on liian pitkä aika olla näkemättä toista, vaikka ei tämä edes vielä ole edennyt seurustelun tasolle. Höh. Mahassa on silti perhosia <3

I wish I could tell the world

Pientä hiljaiseloa ollut tämän blogin puolella, kun on ollut hirveästi kiireitä. Viimeinen kouluviikko meni hujauksessa, sääli, vaikka rankkakin rupeama se oli. Viimeisellä viikolla en kerinnyt paljon muuta tekemään, kun istumaan koneen ääressä ja juoksentelemaan kevätfestariasioissa pitkin ja poikin koulua. Harvoin pääsin ennen ilta kuutta kotiin, perjantain valmistumispäivänäkin pääsin lähtemään vasta kolmen jälkeen, vaikka muut pääsivätkin aikaisemmin. Itse kun on tällainen jokapaikanhöylä ja bändikerholainen, jouduttiin vetämään valmistujaispäivänäkin kaksi keikkaa ja vielä roudaaminen päälle. Huh. Enää ei tarvitse esittää kitaristi-basisti-rumpali-laulajaa ja painaa pitkää päivää sekä koulussa että kotona Provinssihommien parissa.

Perjantaina oli kova hinku päästä bilettämään, sillä olen aika tiukasti istunut viikonloput kotona. Yritin kovasti saada kunnon bilemoodin päälle, mutta väsy sekä päänsärky veivät voiton. Aivan ei jaksanut valomerkkiin asti, mutta mukavaa oli silti. Eipä tullut vedettyä hirveitä övereitäkään, vaan nautiskeltiin kavereiden M ja C kanssa ihan rauhallisesti. Mukavaa oli, varsinkin muiden luokkakavereiden arvostelu. Harmittaa, että kaveri C muutti takaisin kotipaikkakunnalleen, mutta sovittiin että tehdään M:n kanssa kesällä Ikea-reissu ja samalla mennään C:n luokse Porvooseen yökylään. Toivottavasti suunnitelma toteutuu, sillä C on kyllä äärettömän mukava tyyppi, vaikka tulikin luokallemme vasta tammikuussa. Onneksi sentään M on Jyväskylässä, etten välttämättä joudu viettämään kesällä aikaani neljän seinän sisällä.

Lauantaina näin miehen pitkästä aikaa. Kerkesin taas panikoimaan, onkohan se tehnyt oharit, kun viestiä tuli vasta iltakymmenen jälkeen. Onneksi olin laittanut itseni menokuntoon jo melkein viisi tuntia aikaisemmin, sillä lähdettiin hieman äkkinäisellä aikataululla Red Neckiin katsomaan AC/DC coverbändiä. Herrasmies kun tuo on, sisäänpääsymaksu ja juomat hoituivat taas hänen pussistaan. Tällä kertaa keskustelukin luisti jo ihan normaalisti ja vapautuneesti. Sanoipa hän jopa söpöyksiä, mitkä tietenkin veivät jalat altani. Olen niin äärettömän onnellinen tällä hetkellä, että en voinut ikinä kuvitellakaan tällaista tunnetta. Ei ihastuminen ole aikaisemmin ollut näin intensiivistä.
Red Neckistä lähdettiin hieman ennen kuin bändi lopetti, otettiin taksi, tehtiin pit stop minun kämpille ja siitä sitten miehen luokse. Sinnehän minä yöksi kainaloon jäin ja aamulla oli taas kahvit keitettynä valmiiksi :) Koska miehen auto meni alkuviikosta rikki, lähdettiin pärrällä käymään Vaajakoskella jäätelöllä, sillä mies oli vihdoin saanut minulle kypärän lainattua. Miehellähän on tarkoitus viedä minua pärrällä kahville johonkin hienoon paikkaan, minkä sijaintia hän ei millään suostunut kertomaan minulle. Ei kuitenkaan tänään sinne lähdetty, sillä miehelle tuli kutsua töihin kesken kaiken. Noh, ensimmäinen pärrämatkailu meni hyvin, vaikka minua hieman tärisytti ja pelotti. Paljon en kuitenkaan kerinnyt maisemia katsomaan, sillä olin koko ajan ihan varma, että tipun kyydistä. Vannotin kyllä miestä, ettei tiputa minua matkalla. Hyvä luotto :D

Keskiviikkona pitäisi suunnata kuukaudeksi Seinäjoelle.. Sovittiin miehen kanssa, että nähdään vielä ennen lähtöäni, sillä kesäkuussa tuskin pystymme toisiamme tapaamaan. Mies kyllä alustavasti lupaili tulevansa Provinssirockiin, sillä hänellä alkaa kesäloma sinä viikonloppuna. Olisi kyllä mahtavaa, vaikka tuskin kerettäisiin paljoa näkemään. Jotenkin tämä koko touhu tuntuu niin oikealta ja ihanalta, enkä haluaisi olla kauaa hänestä erossa. Olen täysin ihastunut pikkutyttö, mutta tuntuupa tuo mieskin olevan samoilla linjoillan, niin ihana se minua kohtaan on. Enpä yllättyisi, vaikka tältä mieheltä saisi joskus kukkiakin. Yhdeltä mieheltä olen aikaisemmin saanut kukkapuskan, sekin johtui erittäin pahasta riidasta...

Huomenna pitäisi varmaan jo katsoa tavaroita kasaan, sillä kuukausi on taas pitkä aika elää matkalaukkuelämää. Ärsyttää jo valmiiksi, sillä olen maailman huonoin pakkaamaan. Ensin pitää tehdä listaus siitä, mitä ottaa mukaan, ennen kuin nakkelen mitään laukkuun. Todennäköisesti unohdan puolet tavaroista kotiin ja mukana on paljon turhaa vaatetta. Mistä minä voin tietää, mitä tavaraa tarvitsen kesäkuussa? Juhannustakin pitäisi miettiä, mikäli sen Nummirockissa taas viettää. Voi kyllä olla, että jos miehellä on jotain muita suunnitelmia saatan olla kamala ihminen ja mennä hänen mukaansa, mikäli kutsu käy... Yritän olla olematta huono kaveri, mutta välillä mies vie voiton.

If only I could tell you how I feel

Kiirettä pukkaa niin koulussa kuin pätkätyöläisen elämässä. Tällä viikolla en ole kertaakaan ennen neljää päässyt kotiin, harvoin myös ennen viittä. Koulu lähenee loppuaan, ensi viikon perjantai on viimeinen päivä. Sitä ennen pitäisi keritä suorittamaan muutama rästikurssi, joita en ole harjoitteluni takia pystynyt tekemään. Tällä viikolla olenkin ahkeroinut niin harjoittelun, Provinssirockin kuin koulutöidenkin parissa.

Tänään kuvittelin pääseväni viikonlopun viettoon jo suhteellisen aikaisin, mutta niinhän se kello taas raksutteli neljää. Päätettiin lähteä luokkakaveri S:n kanssa UFF:lle halppisshoppailemaan, mutta onnistuimme myöhästymään ensimmäisestä linkasta (olimme laiskoja, emme jaksaneet lähteä kävelemään). UFF:sta löysin kuitenkin muutaman käyttökelpoisen, hieman pikkutuunausta vailla olevan vaatekappaleen, joten olin erittäin tyytyväinen. Shoppailun jälkeen juoksin nopeasti kotiin, josta pikaisen lepopaussin jälkeen suuntasin kaveri M:n luokse. Päätettiin M:n kanssa mennä piknikille läheiseen puistoon eli haimme Siwasta siiderit ja kuivattuja hedelmiä, ja lähdimme nauttimaan päivän viimeisistä lämpimistä auringonsäteistä. Jutun taso alitti vyötärön useammin kuin kerran ja päivitettiinhän siinä taas miesasiatkin.

Niin, se mies. Hymyilen. Vaikka alistuinkin taas ensimmäisenä laittamaan viestiä, en kuitenkaan alistunut ehdottamaan tapaamista. Kysyin vain kuulumisia. Mies vastasikin yllättävän nopeasti (kolmen tunnin sisällä), mutta viestin sisältö hämmensi minua ensin suuresti. Ikinä aikaisemmin ei kukaan ole kysynyt minulta, minkä kokoinen pääni on. Kun maltoin lukea viestin tarkemmin muutamaan otteeseen, tajusin kysymyksen viittaavan moottoripyörän kypärän kokoon. Pääsen ajelulle! Tai oikeastaan kahville, mutta sinne matkataan pärrän kyydissä. Kamalasti jännittää jo etukäteen, vaikka päivää emme sen tarkemmin sopineet, sillä täytyy mennä säiden mukaan...

Päivä päivältä ihastun enemmän.

Maailma on sun

Tänään vedin tällinkikännit. Tällinkikännit eroaa kalsarikänneistä vain sillä tavalla, että istun täydessä tällingissä kotona, toiveissa baarireissu tai edes seura. Tällä hetkellä ollaan siinä vaiheessa, että painutaan itsesäälikännin puolelle, mikä ei ole yhtään mukavaa. Harmittaa, että Jyväskylässä on vain kaksi kaveria, joiden kanssa voin käydä baarissa. Kumpikaan heistä ei ollut tänään "vapaana". Juuri nyt mieleni tekee miettiä syvällisiä ja valuttaa meikit pitkin poskia. Youtube huutaa vanhoja biisejä ja samalla mietin, mikä meni vikaan. Miksi mä kulutan tämän elämäni johonkin turhaan, kun voisin tehdä jotain hienompaa, suurempaa? Mitä mä oikein odotan?

Ärsyttää myös, että ensimmäistä kertaa elämässäni olen löytänyt miehen, jota ei voi lukea kuin kirjaa. Olen löytänyt mysteerimiehen, jee! Toiset treffit menivät mielestäni hyvin, osasin jopa jutella jotain. Olin hauska, kärkäs ehkä jopa fiksukin. Silti tuntuu, että olen miehen mielestä teinikana. Heitin hänelle pallon, jotta ottaisi seuraavaksi yhteyttä. Pelottaa, että ei ota. Minä taas olisin koko ajan valmis laittamaan viestiä ja kutsumaan kylään. Varsinkin tällaisessa itsesäälihumalassa. Äh.

Koko illan olen miettinyt, mikä minussa on vikana? Olen todella outo ja saamaton ihminen. Valitan kaikesta, enkä tee asioille mitään. Muistelin myös tapausta eräässä Seinäjoen baarissa, jossa yksikin uros lyttäsi uravalintani täysin, sillä hänen mielestä minun pitäisi pyrkiä korkeammalle. Että olen tyytynyt liian vähään. Miksi monet ihmiset toitottavat tätä minulle, vaikka en edes saa työpaikkaa mistään? Todella raivostuttavaa! Jos muka olisin niin hyvä, niin luulisi sen työpaikankin löytyvän tuosta vaan sormia napsauttamalla. Ehkä olen sitten liian kiltti ja naiivi. En ole tarpeeksi hyökkäävä.

Nyt kyllä ahdistaa kaikki. Haluaisin vain lähteä kävelemään. Inhoan istuskella yksin kotona kun menojalkaa vipattaa. Inhoan tätä yksinäisyyttä, jolle en voi tällä hetkellä mitään. Sama tilanne olisi varmasti Seinäjoellakin, vaikka kaveripiiri siellä onkin huomattavasti laajempi. Tämä on taas näitä päiviä, kun mikään ei ole mukavaa ja baarissakin olisin vetänyt mörköpöhnät. On kamalaa, että ajattelen tällä hetkellä vain miestä! Olen niin ihastunut ja haluaisin tietää, missä mennään. Haluaisin tietää edes välittääkö se yhtään. Kuvittelenko kaiken vai tapanko kaiken tällä ylianalysoinnilla. Voi luoja! Hakkaan päätäni seinään koko loppu yön.

My attitude is always I and me and mine

Muutaman päivän olin taas säälittävä stressaaja. Nyt on mahassa perhosia. Huomenna pääsen katsastamaan miehen asunnon :)

I love to read the words you used

Suomen peli pyörii tv:ssä, mutta en pysty keskittymään siihen. Syy on niinkin yksinkertainen kuin NÄLKÄ. Aloitin tänään 5:2 dieetin, jonka tarkoituksena on syödä kahtena päivänä 500kcal ja muina viitenä normaalisti. Tällä hetkellä olen syönyt noin 400kcal ja odotan innolla voivani pian syödä viimeiset 100. Huomenna saan syödä normaalisti, kun kello lyö 11.00. Toivottavasti en muina viitenä päivänä kuitenkaan vetele ruokaövereitä...

En kyllä tiedä, voiko 5:2 kutsua normaaliksi dieetiksi, sillä useimmilla se näyttää olevan elämäntapa. Tarkoituksena ei välttämättä ole niinkään pudottaa kiloja, koska tällä paastoamisella pitäisi olla myös jonkinsortin terveysvaikutuksia koskien diabetestä, syöpää ja sydäntauteja. On kuitenkin mielenkiintoista kokeilla jotain uutta, sillä en ole koskaan ollut millään "laihdutuskuurilla", kunhan yrittänyt vain syödä terveellisemmin ja liikkua, jotta niitä kiloja sitten saisi tippumaan. Mielenkiinnolla odotan, sopiiko tämä systeemi juuri minun elimistölle, vai olenko viikon jälkeen jo aivan kuollut. Nälän kanssa toivottavasti oppii pärjäämään, sillä eihän kyse ole kuin kahdesta päivästä.

Osuvaa(ko?)

Toukokuun tavoite kymmenestä tiputetusta kilosta ei taida toteutua, mutta eiköhän tämä tästä taas lähde käyntiin. Viime aikoina on kyllä tullut lipsuttua vähän kaikessa ja liikuntakin on unohtunut. Onneksi saa taas hetken hengähtää Keski-Suomessa ja laittaa ruokavalion kuntoon. Kesäkuussa suunnataankin sitten hieman pidemmäksi aikaa Pohjanmaalle Provinssirockin perässä. Kesäkuussa myös kiellän äitiä tekemästä herkkuruokia ja laitan itse omat köyhät pöperöni. Eihän siitä mitään tule, että aina äidin luona majaillessa tulee lipsuttua niin pahasti. Varsinkin kun äitini käsitys salaatista on runsaassa majoneesissa uitetut muutamat vihreämmät asiat.

Miehestä en päivitä mitään, se on ääliö (ainakin tällä hetkellä).

I would need a miracle to get a taste of paradise

Päiväni on ollut todella kenkkumainen, vaikka se alkoi hyvin. En siis ole todellakaan noussut sängystä väärällä jalalla, vaan ympäristö on aiheuttanut v-käyrän kovan nousun. Tällä hetkellä lääkitsenkin itseäni punaviinillä.

Armoton kenkutus alkoi junamatkalla Seinäjoelta Jyväskylään. Juna jämähti Haapamäelle, koska Keuruun kohdilla puksuttanut juna oli mennyt rikki. Odoteltiin siinä sitten lisätietoja ja lopulta meille tilattiin bussikyyti Jyväskylään. Lopulta pääsin kotiin n.1,5h myöhässä. Ei kiva. Missasin jopa Suomen pelin niin pahasti, ettei enää huvittanut loppua edes katsella. Kaiken lisäksi mies lupasi ilmoittaa itsestään tänään, eikä siitä tietenkään ole mitään kuulunut. Yritän kovasti olla laittamatta viestiä, mutta saa nähdä viekö ärsytys (tai viini) voiton. En millään haluaisi antaa itsestäni ahdistavaa kuvaa, mutta miksei voi laittaa viestiä, jos on luvannut? Onko olemassa mitään niin ärsyttävää!? Itse asiassa on, sillä minähän olen ärsyyntymisen mestari...

Viikko Seinäjoella oli outo. Koin erilaisia tunteita ahdistuksen ja ilon välillä, mutta pääasiassa tunsin olevani aivan väärässä paikassa. Tämäkin johtuu suurilta osin miehestä, mutta en myöskään enää kovin helposti pääse kiinni Seinäjoen kuvioihin. En tunne opiskelijoita, mikä ärsytti vappuna. En omista hengailukavereita, mikä ärsytti yksinäisenä baarissa. En kuulu enää porukoihin, mikä ärsytti töissä. Olin koko viikon jotenkin hukassa, ja nyt pelottaa mennä melkein koko kesäkuuksi takaisin. Suurin osa ajasta menee toki töiden parissa, mutta silti. Joku siinä nyt pahasti ahdistaa (esimerkiksi äidin sohvalla nukkuminen).

Nyt päätin oman mielenterveyteni ja huonon rahatilanteen takia pysytellä loppu toukokuun Jyväskylässä. Kerkeän ehkä siivoamaan ja pesemään ikkunat. Käymään veljen luona ja tietenkin katsastamassa keväistä Jyväskylää. Vielä kun saisin tuon polkupyöräni vietyä korjaamolle, olisin erittäin tyytyväinen itseeni.
Ensi viikolla alkaa taas ruokaremppa. Tupakkakin on tehnyt hienoista paluuta kuvioihin, mutta nyt on taas muutama viikko aikaa päästä siitä eroon. Olen kuitenkin sataprosenttisen varma, että kesäkuussa ratkean taas. Festarikiireet ja Seinäjoki.