I wish that I could stay forever this young

Tänään olen askarrellut paskarrellut, sillä toimeettomana olo alkoi maistumaan puulta. Vannoin myös tekeväni äidille syntymäpäivälahjan, joten alemmassa kuvassa olevista kaulakoruista toinen menee hänelle. Ylemmän kuvan korvakorut ovat yksinomaan minulle, sillä naisella ei voi olla ikinä liikaa korviksia.

Korviksia. Oikealla olevat on aika nastoja. Heh.

Paperikaulakoruja.

Nyt pitäisi jaksaa pistää tavaroita reppuun. Huomenna juna vie Seinäjoelle ja toivottavasti flunssan rippeet häviävät mahdollisella viikonloppuisella lääkityksellä.

I am a virus, I live in silence

Olen tällä viikolla sairastanut syysflunssaa ja yrittänyt kovasti parantua perjantaihin mennessä. Tämä pakollinen makaaminen ja toimettomuus on erittäin ärsyttävää, ja tunnen seinien kaatuvan päälle. Huomenna on pakko olla terve, sillä en enää kestä istua tai katsoa yhtäkään elokuvaa. Haluan tehdä jotain! Haluaisin kovasti syyllistää flunssapöpön tartuttajaa eli miestä, mutta en kiukullakaan pistä viestiä.

Kasvissosekeittoa ja raejuustoa

Terveellinen elämä on taas saanut uutta potkua ja olen pitkästä aikaa syönyt kunnollista ruokaa. En tosin syö tarpeeksi monta kertaa päivässä, mutta ehkä se on taas seuraava etappi. Viikonloppuna ajattelin myös pengastaa äidin kellarista vanhoja vaatteita, josko sieltä löytyisi muinoin pieneksi jäänyt tuulipuku. Ajattelin koittaa, mikäli se menisi taas päälle, sillä tarvitsen kipeästi jonkinlaiset lenkkivarusteet.

Kasvispihvejä, salaattia ja raejuustoa

Äh, räkäinen pää lyö tyhjää. Yritän tässä toipilaana ollessa saada myös askarteluja tehtyä. Unohdin äitini syntymäpäivän, joten minun on pakko hyvittää se tekemällä jotain itse, sillä ostamiseen ei ole varaa. Askartelen tietenkin kaulakorua, toivottavasti äiti tykkää.

Nyt en jaksa tarinoida enempää. En myöskään jaksa tehdä tästä kirjoituksesta loogisempaa. Anteeksi.

You wish to flee but it's not like you

Eilen, krapulaisena, pidin siirappi-illan. Sytytin kynttilöitä, join isosta mukista teetä viltin alla ja katsoin Casablancan. Ensimmäisen kerran. Kyseinen aarre on odottanut kaapissani monta vuotta, mutta nyt tunsin ensimmäistä kertaa sellaista kaipuuta, joka oli mahdollista korjata vain katsomalla leffa. Kun olin puolen yön jälkeen aloittanut katsomaan toista siirappiani, Kuutamolla, sain mieheltä viestin. Juuri siltä, josta en ole kuullut mitään pitkiin aikoihin.

Perjantaina olimme kaveri M:n kanssa hieman nauttimassa alkoholivirvokkeita ja siinä yhteistuumin kirjoitimme miehelle viestin. Ei mitään sen kummempaa, kunhan kuulumisia kysyin. Vastausta ei tietenkään tullut ja ajattelin, että vihdoinkin saisin tämän asian päätökseen. Voisin poistaa miehen numeron ja keskittyä muihin asioihin. Koko illan teinkin niin.

Eilen pahimpaan ja toisaalta parhaimpaan mahdolliseen aikaan mies sitten päätti muistaa olemassaoloni. Olin saanut aamupäivällä vastauksen viestiini ja samalla kysyttäessä päivittänyt omat kuulumiseni, mutta siihen se taas jäi. Päätin, että en pyydä häntä kahville enkä tee minkäänlaista aloitetta. Jos hän olisi kiinnostunut, tai tuntisi edes jotain minua kohtaan, osaisi hän ottaa itsekin yhteyttä. Yöllä se viesti sitten tulikin, jossa kysyttiin missä menen. Seuraavassa kysyttiin haluanko huonoa seuraa ja pahoiteltiin epäkohteliasta lähestymistä. Kolmannessa luvattiin pian huudella väärän ikkunan alla. Sitten tuli humalainen puhelu, jossa hän sanoi seisovansa pihalla, ikkunani alla. Sielähän se nökötti. Menin pihalle tupakalle.

Ensin tuli halaus, sitten todettiin sen olevan epäkohteliasta. Sen jälkeen päiviteltiin pitkää pinnaa, vaikka olen pohjalainen. Kysyin mieheltä, miksi hän yhtäkkiä lopetti kaiken. Hän ei tiennyt, ei keksinyt mitään syytä. Siinä aikamme pihalla seistiin ja ihmeteltiin koko tilannetta, kunnes päätin raahata pässin sisälle. Oli taas mukavaa nukkua kainalossa ja kaikki tuntui olevan paremmin kuin hyvin. Päivällä miehen lähtiessä kysyin pitäisikö hän tämän jälkeen taas yhteyttä. Ei tiennyt. Pitäisi kuulemma ensin nukkua pää selväksi ja ettei ainakaan tämän päivän aikana viestiä tulisi laittamaan. Olisin voinut lyödä ihmistä.

Tänään koittaa siirappi-ilta part. 2 ja henkinen krapula.

From the perfect start to the finish line

Yritin vältellä kirjoittamista, sillä halusin kovasti katsoa elokuvan. Valitettavasti tämä nyt puski taas läpi niin vahvasti, etten voinut sille mitään.

Olen kiusanhenki. Pidän entisiä poikaystäviäni vieläkin otteessani enkä suostu päästämään irti. En tiedä miksi. Kaikki suhteet ovat päättyneet omasta halustani tai sitten minä olen ajanut suhteen siihen pisteeseen, ettei toinen osapuoli vain enää jaksa yrittää. Välillä mietin syitä, miksi tuhosin juuri sen parisuhteen. Eikö sitä olisi pystynyt pelastamaan? Entä jos yrittäisin uudestaan?

Pitkästä aikaa olen taas jutellut ensimmäisen (kunnon) poikaystäväni kanssa facebookin välityksellä. Olemme pitäneet yhteyttä vaihtelevalla menestyksellä, mutta koskaan en ole antanut hänen kokonaan mennä. Suhteemme aikanaan oli yhtä vuoristorataa ja teinidraamaa, mutta silloinkaan en suostunut jättämään häntä rauhaan, vaikka lopulta erosimme aika riitaisissa tunnelmissa. Minun syytäni, myönnetään. Tällä hetkellä olemme molemmat taas vapaita, mikä aiheuttaa pientä jännitettä välillemme. Flirttailemme tietenkin, mutta kumpikaan ei ole vielä suoranaisesti ehdottanut tapaamista. Tämä yhteys onkin taas pistänyt pienen ihmisen pään sekaisin, sillä pelkään mitä tapahtuisi, jos näkisimme toisemme. En ole hyvä tunneasioissa. En koskaan tiedä mitä haluan.

Ärsyttävää, että juuri tämä mies on ollut ehkä se kaikista parhain, läheisin, sielunkumppani. Hän tajuaa minua erittäin hyvin, tuntee minut kaikista parhaiten. Hänelle olen aina purkanut kaikki asiat suoraan, sillä tietokoneen välityksellä on erittäin helppo sanoa asioita, mitä ei normaalissa keskustelussa toiselle kertoisi. Kuitenkin jokin pieni ääni päässäni sanoo, ettei siitä ikinä tulisi mitään. En itsekään tiedä, miksi aikoinaan lopetin suhteemme, vaikka olimme niin sopivat toisillemme. Todennäköisesti se johtui niistä pienistä asioista, joista ärsyynnyn liiankin helposti. Kuten vääränlainen ääni. Tiedän, olen niin tuomittu elämään loppuelämäni yksin.

Olen siis jälleen kerran ruvennut haikailemaan vierelleni ihmistä ja päätynyt siihen, että kaukosuhde olisi minulle paras parisuhteen muoto. Ei tarvitsisi katsella toista, jos ärsyttää. Silloin kun näkisi, ei voisi ärsyyntyä, kun tietäisi sen kestävän niin hetken aikaa. Epäilen etten koskaan kykene normaaliin parisuhteeseen. En ainakaan näillä naurettavilla prince charming -kuvitelmillani. Harmi, että olen allerginen kissoille.

Vacation, all I ever wanted

Nyt sen teen, kuvakertomuksen taannoisesta road tripistä. Enjoy!

Ensimmäisellä pysähdyspaikalla kävimme ostamassa lahjan kaveri C:lle, joka toimi meidän oppaanamme Askola-Porvoo -akselilla. Lukkosulaa ja heppatarroja <3

Huoneemme Porvoon retkeilymajassa. Oli loistava paikka, voin suositella!

Retkeilymaja ulkoa.

Matkalla baariin piti räpsiä kuvia satamassa.

Koska on kyse kesäkurpitsan reissusta, tietenkin melkein koko ajan satoi.

Bongailtiin outoja liikennemerkkejä.

Sateen jälkeen. Nopeasti keskelle tietä pysäköidystä autosta räpätty kuva.

Meidän huoneessa oli tällainen taulu, jolle viimeisenä iltana naurettiin. Meidän mielestä tästä löytyy monta pallia + vihreä angry balls. Olimme hieman väsyneitä.

Porvoon vanhaa kaupunkia harjun päältä kuvattuna.

Lisää vanhaa kaupunkia.

Oli meitä muitakin turisteja. Ei aivan hirveästi hävettäny kulkea kamera kädessä.

Hauska mainos.

Heti kun tehtiin lähtöä takaisin autolle, rupesi aurinko paistamaan. Prkl.

Kaveri M:n koiruus oli myös mukana matkassa.

Tuliaiset itselle. Ihana peltiloota ja maailman mahtavin keksintö; greippilusikka.

Reissu nimeltään boobs on the road oli hauska ja sateinen. Kävimme myös Hyvinkäällä asuntomessuilla, mutta se ei minua niin hirveästi kiinnostanut, joten en jaksanut ottaa edes siltä etapilta kuvia. Mutta Askola-Porvoo-Hyvinkää -akseli tuli katsastettua ja oli mukavaa nähdä kaveri C:tä pitkästä aikaa. Toivottavasti hän tekee vastavierailun Jyväskylään mahdollisimman pian.

Slow it down, go easy on me

En tietenkään ole saanut aikaiseksi kirjoittaa Porvoosta mitään tai muutenkaan mitään road trip -juttuja. En kerkeä nytkään. Tulin vain kertomaan, että huomenna lähden Mikkeliin valvomaan järjestystä, ja jännittää niin mielettömästi. Jurassic rock, here I come!

Life will pass me by if I don't open up my eyes

En jaksa vielä kirjoitella taannoisesta road tripistä mitään, sillä "nautin" tällä hetkellä yksinäisyydestä kauan kadoksissa olleen kaverini valkoviinin kanssa. Päätin sen sijaan listata biisejä, joita tuli kuunneltua silloin muinoin, kun sosiaalinen elämäni oli parhaimmillaan. Tällähän hetkellä se on aivan nollissa, mikä ärsyttää minua suunnattomasti. En jaksa viettää iltoja kotona YKSIN. Olen aina halunnut enemmän mennä ja kulkea oman mieleni mukaan, joten tämä pakollinen yksinäisyys tuntuu niin kamalalta. Toivottavasti saisin pian jonkinlaisen työpaikan, jotta tutustuisin enemmän tämän kaupungin ihmisiin ja saisin uusia ystäviä. Tänne kun ei kukaan koskaan eksy.


Railakkaiden teinivuosien teemabiisit:

Opiskeluaikojen parhaimmat:

Pakollinen yksinäisyys ei ole mukavaa.