And this dormant love you've built inside your stubborn ways

Pitää se kai näin puolijulkisesti myöntää, että viime viikonlopun bileet olivat osaltani katastrofi. Tervetuloa teinivuodet, kun ei alkoholia osata sivistyneesti ottaa. Lopputuloksena oli maailman kovin ja pisin morkkis, häpeä ja naarmuinen/mustelmainen nenä. Sen siitä saa kun oksentaessa kaatuu naamalleen pusikkoon. Näin. Nyt se on saatu pois päiväjärjestyksestä, ja voin siirtyä muihin vähäpätöisempiin asioihin.

Viikko on ollut jotenkin tuskainen. Mikään ei ole huvittanut, mitään en ole jaksanut. Tämä päivä oli mahtava huipennus, enkä millään olisi jaksanut työpäivää loppuun. Onneksi muillakin oli samanlaiset fiilikset. Lauantaina suuntana onkin Tampere ja toimiston pikkujoulu-saunailta-lanseeraustilaisuus. Tunnelma on odottavainen, mutta samalla ärsyttää. Olisin jotenkin halunnut tänä viikonloppuna vain maata peittojen alla piilossa pahalta maailmalta. Yhtään ei ainakaan tällä hetkellä kiinnosta lähteä ryyppäämään tuntemattomien kanssa. Vielä kun pitää yrittää näyttää sivistyneeltä, eikä minulla ole sellaisiin vaatteita. Enkä todellakaan jaksanut käydä yhden ainoan tilaisuuden takia shoppailemassakaan. Menen vanhoilla rytkyillä ja jos ei kelpaa, niin sitten olen varmaankin huono ihminen. Yhden poikkeuksen aion kuitenkin tehdä; tennareiden sijasta sujautan jalkaani kirpparilta löytämäni vihreät korkkarit. Ne tuntuivat toimivilta.

Muutama viikko pitäisi vielä odotella, ennen kuin pääsee taas pitkästä aikaa Pohjanmaalle. Tällainen melkein kahden kuukauden tauko on tehnyt hyvää ja nyt oikein odotan pääsyä tuttuihin maisemiin. On kamala ikävä ystäviä ja kavereita, joista monia en ole nähnyt kesän jälkeen. Montakohan ihmistä kerkeäisi päiviin mahduttaa, jos kerrankin aikatauluttaisi menemisensä? Tahdon tietenkin keritä näkemään mahdollisimman monta ihmistä ja viettää aikaa myös siskonpoikien kanssa. Onneksi pian on joulu!

Jotenkin taas tällä hetkellä tuntuu, että elämältä puuttuu suunta ja kaikki muukin. Olisipa perkele edes se kainalo, johon nukahtaa. Se olkapää, johon tihrustaa itkua. Onneksi on kynä ja paperia, tuleepahan taas rustattua runoja. Vielä joskus kokoan ne ja pistän kustantajalle. Vielä joskus.

The places I go are never there

Aivoni ovat käyneet monta yötä ylikierroksilla, joten nyt on aika taas tyhjentää päätään tekstimuotoon.
Viime yönä en meinannut millään saada nukuttua. Päässä pyöri monia ajatuksia, jotka olisin halunnut kirjoittaa ylös edes jonnekin. En sitä kuitenkaan tehnyt, koska yritin tosissani saada unenpäästä kiinni.

Mietin lähinnä sitä, koska elämäni alkaa. Tyhmästi odotan, että ehkä vielä joskus tapahtuisi jotain. Joku sysäys suuntaan tai toiseen, jolloin tajuaisin oikeasti eläväni. Lopettaisin turhan haikailun ja tämän ihmeellisen odottamisen. Tekisin elämälleni jotain! Murehdin vain koko ajan sitä, että ehkä olenkin jo elänyt parhaat hetkeni. Ei mikään voi olla enää niin täydellistä, mitä on joskus ollut. Ei enää voi tapahtua yllättäviä ja mielenkiintoisia asioita. Nyt pitäisi olla aikuinen, enkä minä osaa.

Joskus toivoisin, että uskaltaisin tehdä jotain repäisevää. Myisin kaikki tavarani, pakkaisin reppuun tärkeimmät tavarat ja vain lähtisin. Haluaisin niin kovasti tehdä jotain merkittävää. Kiertää maailmaa ja nähdä erilaisia paikkoja. Minulla on niin kova kaipuu paikkoihin, jota en edes tunne. Jossain on vain pakko olla jotain parempaa ja aidompaa. Jossain on pakko olla se paikka, minne minä tuntisin kuuluvani. Kun vain joskus uskaltaisinkin lähteä.

Tietenkin myös samat kavalat parisuhde/perhe/tulevaisuus -asiat hiipivät mieleen yön pimeinä hetkinä. Ärsyttää, mutta olen kateellinen kaikille niille parisuhde-ihmisille. Miksi minun on niin vaikea löytää ihmistä vierelleni? Heitänkö liian helposti parisuhteeni roskakoriin, olisiko niistä jotain voinut pelastaa? Kyllä minäkin haaveilen siitä hääpuvusta ja mukavista juhlista. Eikä ne lapsetkaan tulevaisuudessa pahitteeksi olisi. Mutta entä jos minun täytyykin odottaa vielä kymmeniä vuosia, että pääsen lähellekään niitä pisteitä? Se pelottaa minua kaikista eniten. Jos joudun vain katselemaan vierestä, kun muut ovat löytäneet toisen puolensa. Jos täytyy aina olla se kolmas-viides-seitsemäs -pyörä.

Voisiko joku sulkea nämä aivot hetkeksi!? Edes yhden yön jos saisin kunnolla nukuttua ilman, että murehtisin kaiken maailman turhuuksia. Tietenkin tämä tyhmä kuumeilu saa ihmisen pään sekaisin, ehkä on ihan hyvä olla muutama päivä saikulla ennen viikonloppua. Kai tämä taas tästä iloksi muuttuu.

I surrender to the memories I run from

Ei mitään uutta auringon alla, niin kuin sanotaan. Olen kaksi viikonloppua saanut nauttia pääasiallisesti omasta seurastani, mikä on ollut virkistävää. Ei ole tarvinnut lähteä baariin. On saanut katsella rauhassa leffoja, askarrella, lukea, kuunnella musiikkia ja vain olla. Voi luoja, kun olenkin tarvinnut juuri sitä; omaa aikaa. Olen myös onnistunut olemaan tupakoimatta yli viikon, jee! Vieläkään en kuitenkaan siitä biletupakoinnista luovu. Jotain paheita pitää ihmisellä olla.

Odotan innolla viikonloppua, jolloin pienimuotoinen erakkoiluni päättyy. Perjantaina on hippibileet, joiden asua sovitan melkein joka päivä. Ah, niin minun aikakausi! Tänään testailin erilaisia meikkivaihtoehtoja, mutta taidan päätyä siihen normaaliin lookiin, sillä eihän hipit edes käytä meikkiä. Voin siis olla luonnollisesti epäluonnollinen. Nyt vain lasken päiviä perjantaihin, bilefiiliskin rupeaa nostamaan päätään. Lauantaina olisi sitten ihanan Olavi Uusivirran keikka, mutta en vielä tiedä saanko seuraneitiä mukaani. Yritin alustavasti houkutella toveri J:tä, mutta hänellä on samana viikonloppuna muuttokuorman roudaamista.

Muuten elämä on tällä hetkellä aika tasaista. Ei vaihtelua suuntaan tai toiseen.

Their graffiti tells how he's remembered

Tänään olen viettänyt säälittävää fanitytön leffailtaa. Yläasteella näin ensimmäisen kerran elokuvan Stand by Me, jonka näyttelijöistä River Phoenix muodostui minulle jonkinsortin pakkomielteeksi. Fanitin antaumuksella etsien kaiken mahdollisen tiedon, printaten etanatulostimella kaikki mahdolliset biografiat ja tarinat sekä tallentaen DISKETILLE kymmenittäin kuvia. Tulostin jopa Stand by Me:n käsikirjoituksen, jonka opettelin ulkoa samalla haaveillen omasta näyttelijänurasta Hollywoodissa. Voi niitä aikoja... Enää en osaa fanittaa mitään täysillä. Fanityttö nosti kuitenkin taas päätään, kun River Phoenixin kuolemasta tuli Halloweenina kuluneeksi 20 vuotta. Nuorena vietin nämä vuosipäivät kuunnellen idolilleni tehtyjä biisejä, katsoen leffoja, seuraten parhainta keskustelufoorumia sekä lukien biografioita. Ja kappas, tänään olen tehnyt samat rutiinit monen monen vuoden jälkeen. Leffamaratoni sisälsi suosikit Stand by Me, My own private Idaho ja Dogfight.

Jostain kumman syystä minun oli pakko kirjoittaa tästä edes jonkinlainen osio blogiin, sillä onhan kyseisen herran fanitus ollut minulle elämäntapa jo kauan. Enää en kuitenkaan ole niin pakkomielteinen ja kiihkeä kuin nuorempana, mutta sydämeni sopukoista löytyy aina pieni sija Riverille. On myös hyvin mielenkiintoista selittää ihmisille, miten voin fanittaa näyttelijää, joka on kuollut jo ennen kuin olen yhtäkään hänen elokuvistaan nähnyt... Mutta miksei voisi? Sehän tekee siitä kaikesta vain traagisempaa.  Miksi siis en olisi aikoinaan täysin hullaantunut tällaiseen surulliseen tarinaan, kun oma elämänikin oli yhtä draamaa. River Phoenix tarjosi minulle pakotien pois omasta surullisesta elämästäni.

"You were like my own James Byron Dean
Private Idaho was my East of Eden."

RIP.

And you've had some crazy conversations of your own.

Kirjoittamisesta on ollut pitkä tauko. Olen ollut väsynyt ja tuijottanut vapaa-aikanani pelkästään Gilmoren tyttöjä. En ole jaksanut keskittyä mihinkään ylimääräiseen, joten kaikki onkin nyt vähän rempallaan ja keskeneräistä. Kirjoittaminenkaan ei ole maittanut, kun on vain ollut väsynyt. Tällä viikolla ajattelin parantaa tapani; kirjoittaa, tehdä rästikäsityöt pois ja aloittaa joululahjojen väsääminen. Voi kunpa olisi edes yksi viikonloppu, jonka voisin viettää vain omassa seurassani.

Töissä on ollut mukavaa. Homma on helppoa ja kiinnostavaa. Ihmiset ovat mukavia ja on ihanaa saada  uusia tuttavuuksia. Tänään kuitenkin kovasti haikailin oman alan hommia, mikä ärsytti ja pilasi koko työpäiväni. Kai sitä pitää pistää taas tutka päälle ja etsiä uutta, vaikka olenkin nauttinut nykyisestä työstäni. Minua ei ole kuitenkaan luotu istumaan pienessä kopperossa 7h päivässä. Haluan liikkua, jutella, pitää palavereja, suunnitella. Luovuus ei pääse kukkimaan! En kuitenkaan ajatellut olla niin tyhmä ja lopettaa nykyisiä töitä ennen kuin uusia löytyy. Pelottaa vain kamalasti, että minusta ei koskaan tule kunnon kulttuurituottajaa... Pelottaa että vain jämähdän.

Pää on taas mielettömän täynnä ajatuksia, mutta tuntuu että mitään en saa järkeväsi syljettyä ulos. Elämä on kivaa ja ärsyttävää. Viikonloppuja odottaa innolla ja varsinkin nyt odotan edes yhtä sellaista viikonloppua, jolloin ei olisi mitään tekemistä. Sisäinen baarihirmu alkaa kuolla, en jaksanut viime lauantainakaan olla baarissa tappiin asti, vaikka kellojakin siirrettiin. Lähdin jo hyvissä ajoin ennen "normaaliakin" sulkemisaikaa. I'm old! Muutenkin haluaisin vain mummoilla viltin alla, katsoa niitä perkuleen Gilmoren tyttöjä ja juoda teetä kynttilänvalossa. Viikonloput menevät muutenkin niin nopeasti ohi, joten en haluaisi viettää turhaa krapulapäivää.

Who are you to wave your fatty fingers at me?

Töissä on kivaa, rutiinit on kivoja, elämä on aurinkoista ja huomenna on PMMP:n keikka!

Vaikka normaaliin päivärytmiin totutteleminen on vielä pahasti kesken, olen kuitenkin iloinen tästä rutiinimaisesta elämästäni. On mukavaa tietää miten päivä menee, on mukavaa että on aikataulutettua toimintaa aka töitä. Ah, olen niin iloinen ja onnellinen, että pääsin noin mahtavaan työporukkaan mukaan. Tällä hetkellä meitä on vain kolme töissä, mutta ensi viikolla saapuu uusi satsi ihmisiä. Jännittää! Toivottavasti uudet ihmiset on yhtä mahtavia kuin nykyiset. Vähäisestä työntekijämäärästä huolimatta on meillä ollut jo neljä leikkimielistä kisaa, joista olen voittanut kolme. Palkinnoiksi olen saanut sammakkosakset, sisu-askin ja valkoisia papuja tomaattikastikkeessa :D Ensimmäisenä työpäivänä nautittiin kuoharia, ensimmäisen työviikon päätteeksi saatiin leffaliput kouraan ja tällä viikolla käytiin firman piikkiin lounaalla. Sain myös pomolta extralahjan; hierontalahjakortin! Olen tässä jo kesästä asti kärvistellyt mielettömien selkäkipujen kanssa ja nyt ne ovat vain pahentuneet. Eilen oli pääkin aivan jumissa kivun takia. Pomo kuuli valitteluni särystä ja huonosta rahatilanteesta, kun ei ole varaa mennä hierojalle, ja yllätti minut sitten näinkin positiivisesti. Mahtava työpaikka!

Huomenna on toinen kokonainen työviikko lusittu ja matka Pohjanmaalle taas edessä. Pariskunta E&J:n kanssa lähdetään katsastamaan PMMP:n keikka, jota odotan innolla ja koko ajan kasvavalla jännityksellä. Onneksi rakas äitimuorini lähtee Seinäjoelta varta vasten hakemaan minua, jotta pääsisin ajoissa paikkakunnalle. Juna kun olisi perillä vasta 19.30, jos silloinkaan. Niin paljon se on viime kerroilla myöhästellyt. Nyt saa onneksi reissata autossa ja samalla laittaa itseään valmiiksi iltaa varten. Rytmikorjaamolla pitää kuitenkin olla ajoissa ja aloitteleminenkin ois kivaa.

Elämä hymyilee vaikka olenkin äärettömän väsynyt ja hössöttävällä päällä :)

If I knew what I was missing

Koska olen tylsä, laiska ja ihan muutenkin vaan paska ihminen, en jaksa kirjoitella mitään järkevää ainakaan vielä tänään. Ensimmäinen työviikko on takana ja totutteleminen normaaliin päivärytmiin ottaa aikansa. Jotain halusin kuitenkin kirjoitella, joten kaivoin facebookin muistiinpanoista tällaisen kyselyn, jonka aion nyt toteuttaa. Tsädääm.

----------------------------------------------

Using only song names from ONE ARTIST, answer these questions. Try not to repeat a song title.
"My life according to The Beatles."

Are you a male or female?
- Girl

Describe yourself:
- Only A Northern Song

How do you feel:
- Getting Better

Describe where you currently live:
- The Long And Winding Road

If you could go anywhere, where would you go:
- Here, There And Everywhere

Your favorite form of transportation:
-Yellow Submarine

Your best friend is:
- Another Girl

What's the weather like?
- Mr. Moonlight

If your life was a TV show, what would it be called:
- Run For Your Life

What is life to you:
- Fixing A Hole

Your favorite color is:
- One after 909

Your fear:
- The End

Your relationship:
- Can't Buy Me Love

What is the best advice you have to give:
- Act Naturally

Thought for the Day:
- Tomorrow Never Knows

How I would like to die:
- Ask Me Why

My soul's present condition:
-I'm A Loser

My motto:
- I Don't Want To Spoil The Party