Käväisin alkukuusta kuuntelemassa seminaareja ja loistavaa musiikkia MARS:ssa (www.marsfestivaali.fi). Oli mielenkiintoista nähdä kulttuuriväkeä, mutta jotenkin tunsin oloni kovin erilaiseksi ja ulkopuoliseksi. Kuulunko enää tuohon tuottaja-maailmaan ollenkaan, koska en onnistu työllistymään allalle? Muutenkin harmittaa, että näissä tapahtumissa käyvät ihmiset tuntevat tai edes tietävät toisensa jo entuudestaan, jolloin tällaisen pienen ja mitättömän opiskelijan on vaikea mennä solmimaan uusia tuttavuuksia. Ainakin minulla on vaikeuksia tämän asian kanssa. Jotenkin tuntuu nololta mennä sössöttämään skeidaa ammattilaisille ja vaikka olin tehnyt tuhottomasti käyntikortteja juuri tätä verkostoitumistilaisuutta varten, en saanut jaettua yhtäkään. Nolotti ja nolottaa vieläkin. Kaikista eniten harmittaa, että en mennyt eräille etkoille, joihin olin saanut kutsun. Niin, taas se sosiaalinen retardius nousi pintaan. Muuten oli kyllä mukava reissu, vaikka miestä ei marsistakaan löytynyt.
Mies. Siinä taas ajankohtainen sana. Lähiaikoina olen onnistunut bongaamaan vain varattuja yksilöitä, mikä harmittaa äärettömän paljon. Miksi kaikki hyvät miehet ovat aina varattuja? Toisaalta en edes haluaisi seurustella. On niin mukavaa olla yksin. Inhoan sitä ihmistä, joksi muutun aina parisuhteessa. Se tyyppi on niin ärsyttävän lälly. Suhteen alussa pitää jostain kumman syystä teeskennellä olevansa jotain muuta kuin on... Kuitenkin toivon, että joskus löytäisin sen minua varten tarkoitetun ihmisen. Sellaisen, joka olisi täydellisesti samalla aaltopituudella. Sellainen mukava muusikonrenttu, joka soittelisi kitaraa ja laulelisi. Ei sellaisia taida löytyä tai ainakaan ne eivät ole vapaata riistaa. Välillä tuntuu, että etsin jotain taruolentoa. Elän omassa epärealistisessa haavemaailmassani ja kuvittelen voivani löytää samanlaisen suuren rakkauden kuin elokuvissa. "Kuutamolla" on niin mun leffa.
Kuluneella viikolla olen miettinyt paljon aikaisempia parisuhteitani. Oma seurusteluhistoriani alkoi 15-vuotiaana ja tunsin olevani erittäin myöhässä tämän asian kanssa. Tuntui, että kaveripiirissäni olevat ihmiset olivat paljon kokeneempia kuin minä, mikä varmasti pitää myös paikkansa. Olen aina tullut kaikissa asioissa hieman jälkijunassa. Kai se tarkoittaa, että harkitsen asioita ja niiden seurauksia enemmäin kuin muut. Sen takia minun on välillä erittäin vaikea elää spontaanisti, lähteä vaikka toiseen kaupunkiin käymään. Aina pitää harkita ja pohtia, ja lopulta aina kieltäydyn.
Koska musiikki on aina ollut suuri osa elämääni, liittyy se myös vahvasti ihmissuhteisiini. Yhdistän ihmisiin erilaisia kappaleita, sillä musiikki on yleensä toiminut hyvänä lohduttajana esimerkiksi parisuhteen kariutuessa. Viimeisen parisuhteen aikana lopetin lähes kokonaan musiikin kuuntelun, mistä minun olisikin pitänyt osata ennustaa tuleva kohtalo. On kuitenkin olemassa muutamia kappaleita, joita en pysty kuuntelemaan julkisella paikalla niiden takana olevan historian takia. Olen esimerkiksi Provinssirockissa tirauttanut muutamia kyyneleitä päälavalla esiintyneen artistin takia, joka sattui soittamaan muutamia kipeimpiin parisuhdemuistoihini liittyviä kappaleita. Se oli kamalaa ja tunsin itseni todella lapselliseksi. En usko kenenkään ymmärtävän, kuinka tärkeää musiikki minulle on.
Tällä viikolla olen siis kuunnellut paljon "ihmissuhdemusiikkiani" ja kuuntelen juuri tällä hetkelläkin. Yksi ihanimmista poikaystävistäni teki minulle aikoinaan kolme levyä, joihin hän oli koonnut kappaleita, jotka muistuttivat häntä minusta. Tämä on varmaan yksi parhaista lahjoista, mitä olen koskaan saanut. Ensimmäiseen levyyn hän jopa kirjoitti jokaisen kappaleen kohdalle, miksi valitsi juuri kyseisen kappaleen. Kolmas levy olikin sitten täynnä katkeraa musiikillista tilitystä, sillä sain sen eromme jälkeen. Parhaimpia lahjoja silti. Mietin yhtenä päivänä erittäin vakavasti, että tekisin kunnollisen kokoelmalevyn näistä parisuhde-kappaleista. Sen kanssa olisi mukava aikuisena muistella elämää ja erilaisia tapahtumia. Muutenkin pitäisi koota levyille musiikkia, mikä muistuttaa tietyistä aikakausista ja ihmisistä. On niin paljon asioita, joita haluan muistella jatkossakin, vaikka ne saavatkin minut surulliseksi.
Taas tämä tilitys päätyy siihen, että olen jo elänyt elämäni parhaat vuodet eikä tulevaisuudessa ole enää mitään nähtävää. Olen masentava ihminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti