Vihattu keskiviikko vol.2

Koulusta kotiin kävellessä tarttui lähikaupasta mukaan yksi siideritölkki ja levy suklaata (vaikka lupasin itselleni olla jouluun asti karkkilakossa..). Nyt istun kynttilänvalossa, kuuntelen Olavi Uusivirtaa ja juon erittäin ansaittua siideriäni helpottuneena päättyneestä koulupäivästä.

Ei se auttanut rumpujenkaan paukuttelu bänditunnilla, vaikka sitä melkein koko kaksituntisen pääsin tekemään. Valitettavasti ryhmässämme on yksi erittäin ärsyttävä henkilö, joka rasittaa ainakin minua ja luokkakaveriani S-sania (hah, näistä hienoista peitenimistä saatte varmaan nauttia jatkossakin). Kyseinen matami on lähemmäs 50 ja käyttäytyy niin kuin pahinkin murkkuikäinen. Hän ei suostu tekemään muuta, kuin laulamaan, vaikka monista kappaleista uupuu usein soittajia. Naurettavinta on, että hän ei suostu soittamaan edes tamburiinia tai marakassia, koska ne ovat liian vaikeita. Voisin vuodattaa monta sivua matamista, jonka olemme ristineet Sammakkoleidiksi, mutta ehkä kukaan muu ei voi tätä tuskaa tajuta. 

Odotan kauhulla ensi keskiviikkoa, jolloin joudun paukuttelemaan rumpuja about 400 ihmisen edessä. Ja nimenomaan paukuttelemaan, koska en uskalla sanoa sitä soittamiseksi. Olen aina pitänyt itseäni laulajana, vaikka osaankin jotain tapailla myös kitaralla ja pianolla. Laulaminen on kuitenkin aina ollut se omin musiikillinen ilmaisumuoto, jota en välttämättä pääse ensi viikolla toteuttamaan. Koulullamme on siis eräs Moku-juhla, jossa sekalainen bändimme esiintyy. Biisit eivät varmaan kuullostaisi muusikon korvaan vaikealta, ja melkeinpä mieluummin soittaisin kitaraa, mutta valitettavasti rumpaleista on pulaa.  Note to self: Älä koskaan tarjoudu soittamaan "tämän kerran", sillä se ei tule olemaan viimeinen kertasi kyseisen instrumentin parissa. Noh, katsotaan mitä tulee. Kolme kipalesta pitäisi paukutella, joista ainoastaan yhdessä voin soittaa suosikkiani, peruskomppia.

Äh, kirjoituksestani puuttuu logiikka. Nyt voisin kirjoittaa, että onneksi viikko on jo puolessa. Huomenna on viimeinen "normaali" koulupäivä tälle viikolle, sillä perjantaina lähdemme sissareiden eli sisustussuunnittelijoiden kanssa luokkaretkelle Tampereelle. Jee... Hirveästi ei huvittaisi mennä tutustumaan uuteen ammattikorkeaan, sillä tuskin toista AMK-tutkintoa aion suorittaa. Noh, Tampere on aina Tampere. Pääsenpähän nopeammin viettämään viikonloppuani KOTIkotiin ja tapaamaan tuttuja. Täten paljastankin siis, että muutin syksyllä pois kotipaikkakunnaltani ensimmäistä kertaa, jotta pääsisin opiskelemaan tähän uuteen kouluun. Lisää paljastuksia luvassa, mikäli tämä blogi pysyy vielä pystyssä :)

Lopuksi vielä ihanaa Olavia, enjoy!

Edit. Nyt kun muistan päivittää, ei lähdetty Trelle sissareiden vaan kipinöiden (kädentaito -ja kuvataidekoulutus) kanssa.