Searching for a better way, always looking in the wrong direction

Viikonloppuna oli mukavaa. Lähdin lauantaina Leivonmäelle Suosählyn SM-kisoihin, mutta harmikseni en tajunnut ottaa koko sählyistä yhtään kuvaa todisteeksi. Pelejä oli mukava katsella, vaikka hirveästi en pelaajia tuntenutkaan. Parasta antia kuumana päivänä olivat Suopupin kylmät siiderit <3 Illalla oli jatkomeininkejä ja pääsinpäs käymään myös Huttulan Teboilin huimassa yökerhossa. Oli kyllä niin outoa bilettää Teboililla, että melkein pitäisi joskus päästä uudestaan!

Lauantai oli erittäin tervetullutta vaihtelua kaikkeen tähän tylsyyteen ja outoihin tuntemuksiin. Harmittaa hieman etten uskaltanut avata suutani seurassa enemmän, vaikka sainkin juotua itseni erittäin kovaan humalaan. Jokin aina estää minua olemasta sosiaalinen vieraissa tilanteissa, mutta työtehtävissä asia on aivan päinvastoin. Koska olen joutunut erittäin monissa työpaikoissa olemaan jollakin lailla asiakaspalvelutehtävissä, olen näköjään onnistunut luomaan itselleni "työminän", joka pystyy puhua papattamaan vaikka minkälaisista asioista tuntemattomien ihmisten kanssa. Tämän vaihteen kun saisin kytkettyä päälle myös töiden ulkopuolella, olisi se sosiaalisen elämäni pelastus. En ymmärrä, miksi pelkään tällaisia jokapäiväisiä tilanteita nykyään erittäin paljon, enemmän kuin koskaan ennen. Diagnosoin itselläni jo jonkinasteisen paniikkihäiriön alkuviikosta, kun en uskaltanut edes poistua asunnosta. Pihalla meninkin aivan paniikkiin ja päässä sumeni. Perjantaina keräsin viisi tuntia rohkeutta lähteä kaupungille...

Ruokavaliota en ole vieläkään saanut laitettua kuntoon, en ole edes jaksanut panostaa siihen, vaikka monet kerrat olenkin itselleni luvannut. Nyt pitäisi kuitenkin jättää kaikki makea pois, sekä alkaa kuntoilemaan. Tavoitteena (kuten monena aikaisempanakin vuonna) on olla edes jonkinlaisessa kesäkunnossa ensi vuonna. Asian eteen pitäisi siis alkaa tekemään jotain, mutta terveyskärpäsen-purema on kadonnut. Kunpa edes saisin sen ruokavalion taas normaaliksi, voisin alkaa miettimään liikuntaa. Yritän taas kovasti olla polttamatta, vaikka olen senkin lakkoni rikkonut jo monia kertoja. Nyt on jälleen kerran menossa päivä nro2, mutta saa nähdä mitä tämä viikko tuo tullessaan, kun lähdetään kaveri M:n kanssa "road tripille".

Minua harmittaa, etten osaa kirjoittaa paremmin. Etten osaa kuvailla sitä tunteiden sekasotkua, joka tälläkin hetkellä pitää minua otteessaan. Miten voi ihminen olla samalla hetkellä onnellinen ja melkein itsetuhoinen? Kaikenlaiset tunteet repivät minua eri suuntiin ja en oikein osaa taas olla. Tyydyn vain olemaan hiljaa, etten menisi rikki. Ainakin runoja pukkaa taas hyvässä tahdissa. Tarvitsisin jotain. Miehen, työpaikan tai kavereita, jotta pysyisin järjissäni. Tällä hetkellä on liian paljon aikaa ajatella.