The moment we forgot we were just good friends

Paistaa se päivä risukasaankin ja muita sattuvia sanontoja. Sain tänään hyväksytysti suoritettua anniskelu -ja hygieniapassit ja pääsin töihin! Olen siis ollut yhtä hymyä melkeinpä koko päivän, kun kerrankin asiat tuntuvat menevän hyvin. Nyt odotankin innolla, koska tipahdan alas tästä pilvilinnasta. Perjantaina on viimeinen päivä työkkärinkurssia, minkä jälkeen yritän nopeasti juosta junalle. Pitäähän sitä vielä viimeisenä opiskelijakorttihintaviikonloppuna (onpa sanahirviö) käydä Seinäjoella. Mikäli en ehdi perjantain junaan, menen lauantaina. Työt alkavat kuitenkin vasta tiistaina, joten kerkeäisin myös maanantaina junailla takaisin kotiin.

Viime viikonloppu olikin yhtä juhlimista, mutta kummasti sitä alkoholihammasta alkoi tänään kolottaa... Perjantaina ei ollut tarkoitus ottaa paljoa, mutta kuinkas siinä taas kävikään. Provinssin karonkan ilmaiset ja Wartin kautta Karmaan. Karmasta lähdin kivan miehen kanssa ja juttelimme äitini talon edessä melkein kaksi tuntia. Enkä taaskaan pyytänyt numeroa! Mikä minua oikein vaivaa. Noh, jos se oli tarkoitettu, ehkä näemme uudelleen.
Lauantaina juhlittiin siskoni nelikymppisiä. Lempijuomaani ilmaista viinaa oli taas tarjolla, mutta käynnistyminen perjantain jälkeen meinasi olla vaikeaa. Puolen yön maissa sain itsestäni jonkinlaisen seurallisen ihmisen kaivettua esille ja bileet jatkui väen vähenemisestä huolimatta aamu neljään. Ai että! Oli kyllä niin mukavaa ja outoa ja hölmöä, mutta tykkäsin.

Tällä viikolla olen huomannut syksyn. Aamut ovat kylmiä. Päivätkin ovat kylmiä. Olen kävellyt sateessa ja raekuurossa. Nauttinut tuosta synkästä meiningistä, sillä syksy on lempivuodenaikani. Aloitin taas katsomaan Gilmoren tyttöjä, sillä sekin kuuluu syksyyn. Ainoa asia, mikä harmittaa on se, että kämpässäni on kylmä. En millään moiti, että "joudun" polttamaan kynttilöitä tai makaamaan vilttien alla, mutta ehkä muutama lämpöaste lisää tekisi terää. Ehkä taloyhtiö jossain vaiheessa muistaa taas kääntää lämmöt päälle. Mutta olisihan se kiva, jos voisi lämmitellä jonkun kainalossa... koskahan se "joku" vain löytyy?

I listen to our blood run side by side

Päivän fiilis: surullisenpohtivaisensyksyinen

I must become the lion hearted girl

Vuoden aikana olen oppinut paljon itsestäni. Olen oppinut kuuntelemaan itseäni ja toimimaan itsenäisemmin, kuin aikaisemmin. Asuminen vieraalla paikkakunnalla on todellakin kasvattanut minua ihmisenä, on vain ollut pakko pärjätä. Ei ole ollut ketään, joka voisi kuskata paikasta toiseen. On pitänyt opetella kulkemaan julkisilla, kävellä tai pyöräillä. Ei ole voinut laiskotella ja käskeä toisia tekemään asioita puolestani, vaan ne on pitänyt itse hoitaa. Outoa ajatella, kuinka laiska ja muista riippuvainen ihminen sitä onkaan muutama vuosi sitten ollut. Nyt jopa sain tiskialtaan tukoksen itse avattua, kun aikaisemmin siihenkin hommaan olisi jonkun miespuolisen henkilön tarvinnut. Nyt hoidin sen itse ja se tuntui hyvältä, voimaannuttavalta, vaikka pieni ja mitätön asia monelle varmaan onkin.

Keskustellessani yökylässä olleen kaverini kanssa tulevaisuudensuunnitelmista, tajusin taas paljon. Minullahan on hurjasti ideoita, jotka vain vaatisivat hieman työstämistä, jotta saisin myytyä niitä eteenpäin. Tällä hetkellä olen kaavaillut paria erilaista hanketta ja aionkin nyt yrittää toteuttaa niitä, mikäli muita töitä ei löydy. Tajusin tuon keskustelun tiimoilta myös sen, minkä takia minun on vaikea aloittaa tekemään eri asioita, kuten käsityöt, lenkkeily, työnhaku yms. arkisetkin asiat; tarvitsen siihen sen tietyn fiiliksen! Eihän se olekaan ollut laiskuutta tai saamattomuutta, ainakaan siinä mittakaavassa mitä olen kuvitellut. Tarvitsenhan myös tietyn fiiliksen kuunnella musiikkia tai katsoa elokuvia. Minähän voin tehdä vaikka mitä, jos saan viritettyä itseni oikealle taajuudelle! Ai että, kun tämäkin oivallus helpotti taas elämääni. En minä ehkä olekaan ihan surkea tapaus.

En ole pitkään aikaan tuntenut itseäni myöskään yksinäiseksi tai tylsistyneeksi. Olen viettänyt aikaa kavereiden kanssa, kierrellyt yksin kaupungilla shoppailemassa, askarrellut sekä tietenkin käynyt työkkärin velvoittamalla kurssilla. Vaikka työkkärin kurssi onkin ollut lähinnä pelkkää soopaa, olen kuitenkin tutustunut uusiin ihmisiin. Päivätkin menevät mukavasti, kun on jotain vertaistukea. Kun joku muukin on työtön. Kävin eilen Opteamilla haastattelussa, mikä toivottavasti poikii baaritöitä. Ensi viikolla pääsen myös työkkärikurssin varjolla suorittamaan hygienia -ja anniskelupasseja, toivottavasti ne käteeni saan. Maanantaina on myös työhaastattelu. Ehkä tämä elämä alkaa tästä sujumaan. Opteamillakin olivat kovasti vaikuttuneita työkokemuksistani ja varsinkin työtodistuksissa olevista kehuista. Tuli hyvä olo.

Huomenna hyppäänkin aamujunaan, joka vie minut taas kerran Seinäjoelle. Huomenna on Provinssirockin karonkka, jossa näkee taas kaikenmaailman tuttuja. Mukavaa, sillä onhan minulla jo ihmisiä ikävä ollutkin. Lauantaina taasen juhlitaan siskoni nelikymppisiä (eikä varmastikaan kuivin suin). Vielä pitäisi yrittää, jos saisin siskolle laukun kursittua kasaan. Kolmelta lupasin mennä kaveri J:n kanssa kaupungille.

Tänään pääni sisällä paistaa aurinko :)

They want to give her seven years for being sad

En ole saanut aikaiseksi kirjoitella, sillä kerrankin minulla on ollut tekemistä. Olen mennä viipottanut kahvilla kavereiden kanssa, shoppaillut yksin ja yhdessä, käynyt baarissa, askarrellut, siivonnut, käynyt työkkärin kurssilla ja vain ollut. Mukavaa, kun kerrankin on ollut tekemistä. Olen myös iloinnut kymmenestä pudotetusta kilosta ja aloittanut 30 päivän vatsalihashaasteen, jonka omahyväisesti pöllin eräästä seuraamastani blogista. Haaste on ärsyttävä ja eilinen päivä jäi välistä, mutta luonne ei anna periksi, joten pakko se on korvata tänään. Haaveilen myös kovasti lenkkeilyn aloittamisesta, täytyy vain vähän pakottaa itseään ensin.

Juuri tällä hetkellä minun pitäisi siivota, sillä huomenna saan vierailijan neljäksi päiväksi. Lupasin tarjota Tampereella asuvalle kaverilleni yösijan, sillä hän käy tällä hetkellä koulua/kursseja Jyväskylässä. Hieman jännittävänahdistavanodottava tunnelma, mutta ehkä me molemmat selviämme hengissä. Kärsin tällä hetkellä väsykrapulasta, joka ei yhtään innosta siivoamaan. Äh, miksi kaikki pitää jättää viimetinkaan?

I wish that I could stay forever this young

Tänään olen askarrellut paskarrellut, sillä toimeettomana olo alkoi maistumaan puulta. Vannoin myös tekeväni äidille syntymäpäivälahjan, joten alemmassa kuvassa olevista kaulakoruista toinen menee hänelle. Ylemmän kuvan korvakorut ovat yksinomaan minulle, sillä naisella ei voi olla ikinä liikaa korviksia.

Korviksia. Oikealla olevat on aika nastoja. Heh.

Paperikaulakoruja.

Nyt pitäisi jaksaa pistää tavaroita reppuun. Huomenna juna vie Seinäjoelle ja toivottavasti flunssan rippeet häviävät mahdollisella viikonloppuisella lääkityksellä.

I am a virus, I live in silence

Olen tällä viikolla sairastanut syysflunssaa ja yrittänyt kovasti parantua perjantaihin mennessä. Tämä pakollinen makaaminen ja toimettomuus on erittäin ärsyttävää, ja tunnen seinien kaatuvan päälle. Huomenna on pakko olla terve, sillä en enää kestä istua tai katsoa yhtäkään elokuvaa. Haluan tehdä jotain! Haluaisin kovasti syyllistää flunssapöpön tartuttajaa eli miestä, mutta en kiukullakaan pistä viestiä.

Kasvissosekeittoa ja raejuustoa

Terveellinen elämä on taas saanut uutta potkua ja olen pitkästä aikaa syönyt kunnollista ruokaa. En tosin syö tarpeeksi monta kertaa päivässä, mutta ehkä se on taas seuraava etappi. Viikonloppuna ajattelin myös pengastaa äidin kellarista vanhoja vaatteita, josko sieltä löytyisi muinoin pieneksi jäänyt tuulipuku. Ajattelin koittaa, mikäli se menisi taas päälle, sillä tarvitsen kipeästi jonkinlaiset lenkkivarusteet.

Kasvispihvejä, salaattia ja raejuustoa

Äh, räkäinen pää lyö tyhjää. Yritän tässä toipilaana ollessa saada myös askarteluja tehtyä. Unohdin äitini syntymäpäivän, joten minun on pakko hyvittää se tekemällä jotain itse, sillä ostamiseen ei ole varaa. Askartelen tietenkin kaulakorua, toivottavasti äiti tykkää.

Nyt en jaksa tarinoida enempää. En myöskään jaksa tehdä tästä kirjoituksesta loogisempaa. Anteeksi.

You wish to flee but it's not like you

Eilen, krapulaisena, pidin siirappi-illan. Sytytin kynttilöitä, join isosta mukista teetä viltin alla ja katsoin Casablancan. Ensimmäisen kerran. Kyseinen aarre on odottanut kaapissani monta vuotta, mutta nyt tunsin ensimmäistä kertaa sellaista kaipuuta, joka oli mahdollista korjata vain katsomalla leffa. Kun olin puolen yön jälkeen aloittanut katsomaan toista siirappiani, Kuutamolla, sain mieheltä viestin. Juuri siltä, josta en ole kuullut mitään pitkiin aikoihin.

Perjantaina olimme kaveri M:n kanssa hieman nauttimassa alkoholivirvokkeita ja siinä yhteistuumin kirjoitimme miehelle viestin. Ei mitään sen kummempaa, kunhan kuulumisia kysyin. Vastausta ei tietenkään tullut ja ajattelin, että vihdoinkin saisin tämän asian päätökseen. Voisin poistaa miehen numeron ja keskittyä muihin asioihin. Koko illan teinkin niin.

Eilen pahimpaan ja toisaalta parhaimpaan mahdolliseen aikaan mies sitten päätti muistaa olemassaoloni. Olin saanut aamupäivällä vastauksen viestiini ja samalla kysyttäessä päivittänyt omat kuulumiseni, mutta siihen se taas jäi. Päätin, että en pyydä häntä kahville enkä tee minkäänlaista aloitetta. Jos hän olisi kiinnostunut, tai tuntisi edes jotain minua kohtaan, osaisi hän ottaa itsekin yhteyttä. Yöllä se viesti sitten tulikin, jossa kysyttiin missä menen. Seuraavassa kysyttiin haluanko huonoa seuraa ja pahoiteltiin epäkohteliasta lähestymistä. Kolmannessa luvattiin pian huudella väärän ikkunan alla. Sitten tuli humalainen puhelu, jossa hän sanoi seisovansa pihalla, ikkunani alla. Sielähän se nökötti. Menin pihalle tupakalle.

Ensin tuli halaus, sitten todettiin sen olevan epäkohteliasta. Sen jälkeen päiviteltiin pitkää pinnaa, vaikka olen pohjalainen. Kysyin mieheltä, miksi hän yhtäkkiä lopetti kaiken. Hän ei tiennyt, ei keksinyt mitään syytä. Siinä aikamme pihalla seistiin ja ihmeteltiin koko tilannetta, kunnes päätin raahata pässin sisälle. Oli taas mukavaa nukkua kainalossa ja kaikki tuntui olevan paremmin kuin hyvin. Päivällä miehen lähtiessä kysyin pitäisikö hän tämän jälkeen taas yhteyttä. Ei tiennyt. Pitäisi kuulemma ensin nukkua pää selväksi ja ettei ainakaan tämän päivän aikana viestiä tulisi laittamaan. Olisin voinut lyödä ihmistä.

Tänään koittaa siirappi-ilta part. 2 ja henkinen krapula.