Tunnen tällä hetkelä erityisesti selän ja jalkojen lihakset todella hyvin. En ole treenannut, mutta istuin eilen yhteensä 3h prätkän kyydissä, kun kävimme miehen kanssa ajelulla. Jotenkin onnistuin jännittämään noin puolet kroppani lihaksista, nyt olenkin erittäin tuskissani tämän kivun kanssa. Toivottavasti jossain vaiheessa opin istumaan pärrän kyydissä normaalisti, jännittämättä. Tunsin eilen itseni todelliseksi apinaksi, joka vain roikkuu toisen selässä. Olin varmasti huvittava näky.
Miniloma Jyväskylään teki hyvää ja oli mukava nähdä mies pitkästä aikaa. Oli ihanaa taas nukahtaa toisen kainaloon ja herätä aamulla kahvin tuoksuun. Toivottavasti mies ei kuitenkaan kyllästy minuun, jotenkin pelkään sitä. Mutta ei kai se tuossa vieläkin mukana roikkuisi, jos olisin aivan kamala ihminen? Tyhmää, kun pitää tällaisiakin taas miettiä, mutta jotenkin tämä välimatkakin sen aiheuttaa ja epävarmuus seuraavan tapaamisen ajankohdasta ja toisen tunteista/ajatusmaailmasta. Yritin kyllä saada miestä Provinssiin, mutta lähtevät kaveriporukalla tulevana torstaina Saksaan. Juhannuksesta ei olla puhuttu, joten uskon tällä hetkellä hyvin vakaasti viettäväni sen Nummirockissa.
Poden huonoa omatuntoa siitä, että mies tarjoaa aina kaiken, kun olemme yhdessä liikenteessä. Eilen kävimme pärräilyn lomassa pizzalla sekä vuokraamassa illaksi elokuvan. Mitään en taas saanut itse maksaa, joten tänään sanoinkin seuraavalla kerralla kokkaavani miehelle. Ei tuntunut innostuvan asiasta. Ahdistaa kuitenkin mennä toisen rahoilla kaikkialle, mutta eipä minulla muuten olisikaan tällaiseen deittailuun varaa. Pelottaa, jos se ajattelee minua jonkinlaiseksi onnenonkijaksi tms. Joka kerta olen kuitenkin huomauttanut, että voin myös itse maksaa, mutta aina siihen on sanottu "kyllä mä uskon" ja silti tarjottu. Äh, miten tässä tilanteessa voi käyttäytyä?
Huomenna alkaakin festariviikko, joten tuskin kerkeän päivitellä muuta kuin facebookia. Miten se Provinssi aina yllättää!?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti