It’s all about the inner search

Välillä tulee vastaan niin hyvää musiikkia, ettei uskoisi sellaista kenenkään enää tekevän. Sen takia tykkään katsoa tv-sarjoja ja elokuvia. Tai senKIN takia. En kuitenkaan ole ikinä osannut nimetä lempibändiäni, sillä saatan kuunnella biisin sieltä toisen täältä. Mukana pisimpään ovat pysyneet Beatles, Red hot chili peppers ja Green day. Ehkä ne sitten ovat niitä lempibändejä. Ainakin suurin osa levyistä löytyy ja tiedänpä melkein kaikki kappaleet. Harvemmin nykyään tulee enää ostettua levyjä, sillä mielelläni kasaisin erilaisista biiseistä itselleni kokoelmia. Mutta minähän en lataile luvattomasti ja spotifyakin lähinnä vihaan.

Tällä hetkellä poden ihmeellistä kuvotusta. Olin tänään hoitamassa siskonpoikaa, joka oli viikonloppuna oksennellut ja kuumeillut. En tiedä, johtuuko olo siitä tiedosta, että tauti voi tarttua vai olenko oikeasti nieleskellyt pöpöjä. Olo on suorastaan ällöttävä ja koko ajan odotan, koska se oksennus sieltä ryöpsähtääkään. Pitää ehkä varmuuden vuoksi kantaa ämpäri sängyn viereen, ettei ainakaan hirveästi tarvitsisi siivoilla, mikäli vahinko sattuu. Yök. Kaikista vähiten kaipaisin tähän hetkeen jotain vatsapöpöä. Jos vain lopettaisin sen ajattelemisen, menisikö se pois?

Eilen kävin korvattomalla lääkärillä näyttämässä selkää. Korvattomalla tarkoitan tietenkin sitä erityistä taitoa olla kuuntelematta mitä potilas sanoo. Täytyy taas käydä labrassa ottamassa erilaisia testejä, mahdollisesti myös magneettikuvaan pistävät. Ja minä kun yritin sanoa, että tällä hetkellä kipu on lievempää ja tuntuu lähinnä lihaksissa. Paskat. Eihän se lääkäri kuunnellut. Ääliö.

Ei minulla oikeasti ollut taas mitään asiaa. En saa jäsenneltyä ajatuksiani, kun vain yritän olla oksentamatta. Tai olla houkuttelematta oksennusta. Yök.

I don't ever wanna feel like I did that day

Olen koko ajan menossa. Minulla on paljon tekemistä. Nyt tunnen taas kuuluvani johonkin, sillä ei ole päiväkään, että olisi tarvinnut olla yksin jos ei halua. Välillä olen ehkä liikaakin menossa, enkä kerkeä keskittymään kodin laittamiseen. Tänään ajattelin pitää vapaapäivän elämästä ja hieman siivoskella, lukea, katsoa telkkaria. Tehdä jotain ihan yksin. Sekin tekee välillä hyvää. En missään nimessä halua valittaa nyt, kun minulla taas on jonkinlainen elämä. Jyväskylässä olisin nämäkin viikot vain istunut yksin. Ehkä reissannut Pohjanmaalle ja maksanut itseni kipeäksi vähäisistä rahoistani. Nyt on hyvä olla.

Miespuolella on vipinää, mutta minä lyön jarrua päälle. Jotenkin tuntuu, että elän uudestaan vuotta 2009; Ultimate sinkkuvuosi. En halua tehdä sitä uudestaan, sillä se aiheutti mielipahaa niin itselleni kuin muillekin. Olin totaalisen hukassa eikä pää meinannut kestää. Kävin eilen treffeillä, mutta en ehkä halua käydä uudestaan. Ennen ja jälkeen tapahtuman pääni huusi EI. Nyt saankin taas selitellä ja pyydellä anteeksi. En minä tarkoittanutkaan mitään, kunhan vain olin. Koskahan opin olemaan aikuinen tässäkin suhteessa. Pitäisi vain reilusti uskaltaa sanoa, jos ei huvita. Jos ei tykkää.

Tunne-elämä on taas jonkinlaisessa myllerryksessä. Olisi niin mukava, kun olisi joku, mutta ei sitten kuitenkaan. En haluaisi enää tyytyä, jos ei tunnu oikealta. Liian paljon tartun ihmisiin, jotka osoittavat kiinnostuksen merkkejä, vaikka itse en olisikaan suuremmin innostunut. Se johtuu huonosta itsetunnosta ja vääristyneestä omakuvasta. Kuka nyt tällaisen haluaisi. Ulkonäöllisesti en ole mitenkään ihmeellinen. Ihan tavallinen ja liian pyöreä. Kun edes paino putoaisi. Kun edes vaatteet näyttäisivät hyvältä päällä, enkä pukeutuisi jätesäkkeihin. Kaikki katsovat vain ulkonäköä, onhan se osa ensivaikutelmaa. Mutta minussa on paljon muutakin. Minussa on haaveita, ajatuksia, huumoria. Kuoren sisällä asun minä, joka tännekin kirjoittaa; epävarma, hukassa oleva ihminen. Runotyttö eksyksissä.

I'm a soul taker, I'm a cruel witted mind

Eilen älysin, kuinka paljon ihminen saa aikaan kun herää ajoissa. Vaikka nukuin erittäin huonot (n.5h) yöunet, nousin torstai aamuna reippaasti 7.30. Syy varhaiselle herätykselle oli mahdollinen Itellamiehen puhelu. Olen odottanut sänkyäni saapuvaksi kuin kuuta nousevaa, mutta onnistuin keskiviikkona missaamaan Itellamiehen puhelun, sillä kuka hemmetti yksinäisenä, työttömänä ja lapsettomana naisena herää arkiaamuisin klo.8.00. Soittelin tietenkin takaisin, mutta vastausta en saanut. Loogisesti päättelin, että varmasti soittelevat seuraavana aamuna samoihin aikoihin, joten päätin herätä ajoissa odottelemaan. Ja pah! Ei kuulunut soittoa, mistä olin hieman ärsyyntynyt.

Onneksi varhaiselle heräämiselle oli myös toinen syy. Olimme keskiviikkona käymässä mummolassani hakemassa siskoni kantelepöytää minulle askartelupöydäksi, jonka lisäksi löysin myös kaikenlaisia aarteita, ehkä kirjoittelen niistä jotain myöhemmin. Samalla reissulla oli tarkoitus käydä ostamassa mattoja isäni sukulaismieheltä, mutta hänen liikkeensä ei ollutkaan auki. Soittelimme sukulaismiehelle ja sovimme tulevamme seuraavana aamuna. Torstai oli toivoa täynnä edes mattojen suhteen, nyt ei tarvitse niistäkään enää stressata.Vaikka olin äärettömän väsynyt aikaisen aamuheräämisen vuoksi, jotenkin kummasti minulla silti riitti tarmoa. Olin jo keskiviikkona imuroinut puolet kämpästä, eilen hoidin toisen puoliskan. Samalla pyyhkäisin pölyt sekä pesaisin vessan. Leivoin myös pullaa, herranjumala. Pitäisi näköjään aina välillä herätä ajoissa, vaikka olisi nukkunut kuinka huonot tai lyhyet yöunet tahansa.

Tänään jouduin myös heräilemään 7.30. Eilen Itellamies oli tiputellut postiluukustani viestiä, että soittelisinko heille päin. Soittelin ja sovittiin, että tänään tuovat sängyn, sillä olen koko päivän kotona. Fiksuna ja filmaattisena en tietenkään sopinut mitään tarkempaa kellonaikaa, joten jouduin taaaaas heräämään ajoissa. Enhän halua olla yöpukusillani ja tukka takussa, kun Itellamies vihdoin saapuu sänkyni kanssa. Samalla kehitän hyvän väsymystilan, jotta voin heti sukeltaa testaamaan uutukaisen.

Näin jännittäviä asioita minun elämässäni tapahtuu. Olen varmaan maailmankaikkeuden tylsin blogaaja :D

I drink to remember, I smoke to forget

Nyt sen teen. Kirjoitan.

En tiedä mistä alottaisin tai kannattaako mistään edes kirjoittaa. Blogin perustin tiedotuskanavaksi Jyväskylä-elämästä, mutta elämä vaihtoi kaupunkia maaliskuussa. En tiedä, pitäisikö tällekin raapustelulle keksiä joku suunta tai teema, vai kirjoitanko mitä sattuu milloin sattuu. Saa nähdä.

Tällä hetkellä elämä on tasaista. Olen selvinnyt muutosta sekä muuton jälkeisestä siivous/järjestelyrumbasta kiitettävän nopeasti. Siivoamiseen toki meni turhankin paljon aikaa, sillä edellinen vuokralainen ei varmaan ollut moppia tai rättiä nähnytkään. Niin likaista, suorastaan paskaista pintaa oli jätetty taakse. Onneksi on apureita, ilman en olisi selvinnyt. Enää puuttuu taulut seiniltä, matot lattioilta sekä sänky, joka tulee ehkä muutaman viikon sisällä. Näin ainakin toivoisin.

Sängystä oiva siirtymä selkään. Olen kipuillut selkäni kanssa viime vuoden kesäkuusta asti. Välillä kipu oli poissakin, mutta vuoden loppua kohden se vain paheni. Pahin rupeama iski kuitenkin vuoden alusta, ja kävinkin tutkituttamassa/maksamassa itseni kipeäksi yksityisellä. Oli röntgeniä ja verikokeita, mutta sekä lääkärin että fyssarin ennustamaa selkärankareumaa ei löytynyt. Vielä. Röntgenin etukuvassa näkyi, että selkärankani on hieman kallistunut vasemmalle. Verikokeissa löytyi reumageeni, joka saattaa jossain vaiheessa altistaa itse taudille. Kaikki on siis auki. Lääkkeitä sain ja olenkin ne napsinut, mutta eivätpä nekään tuntuneet auttavan. Viime perjantaina kävin varaamassa kunnalliselle lääkäriajan, mutta samana päivänä kaveri E antoi ihmepillereiksi ristimiäni särkylääkkeitä. Ja voi että! Nyt on selkä melkein kunnossa! Ei enää ihmeellisiä kramppeja ja lihassärkykin on hyvin vähäistä. Vielä kun muistaisi istua ryhdikkäästi niin kaikki olisi hyvin. Ensimmäistä kertaa olen toiveikas, että ehkä tämä paska joskus loppuukin.

Paskan loppumisesta voin oivasti siirtyä taas seuraavaan aiheeseen, täpinään. Sain perjantaina erittäin mielenkiintoisen sähköpostin kuukauden festivaaliharjoittelusta Manchesterissa. Ilmoitin kiinnostukseni, nyt odottelen kuumeisesti lisätietoa. Harjoittelu kestäisi koko toukokuun ja voi että kun haluaisin lähteä. Kerrankin toteuttaa unelmia, tehdä jotain itsenäistä ja vähän hulluakin. Kerkeäisin vieläpä hyvin hoitamaan Provinssihommat, varsinkin nyt kun festivaalin ajankohta on siirtynyt myöhemmälle. Aijjettä, ehkä taas maalailen piruja seinille, kun tästä asiasta puhelen. Eihän se tietenkään toteudu nyt, mutta olen vielä luottavainen. Google on laulanut ja Manchesterin maisemat on kauniita. Ehkä pääsisin käymään myös Liverpoolissa, kun matka ei ollut turhan pitkä sinnekään. Olen henkisesti englantilainen.

Nyt kun olen saanut oman elämäni taas jotenkin mallilleen, selän siedettävään kuntoon ja asunnon laitettua, voisin taas keskittyä muihin ihmisiin. Olen ollut huono ystävä ja kaveri monelle, sillä en ole kerinnyt oman elämäni kiireiden ja surkeuden lomassa miettiä ketään muuta. Nyt lupaan ryhdistäytyä ja olla olemassa ihmisille, joista välitän. Liian paljon olen laiminlyönyt muita, enkä ole tajunnut olla olkapäänä. Nyt yritän välillä olla muita varten, itsestäni kerkeän pitää huolta muulloinkin.

And I'm not sleeping now, the dark is too hard to beat

Nyt alkaa hermot loppumaan tämän selkäkivun kanssa. En ole kolmeen viikkoon nukkunut kunnon yöunia, sillä heräilen tunnin välein. Väsymys saa pään sekaisin, eikä oikein mikään kiinnosta. Olen totaalisen poikki ja haluaisin vain nukkua. Haluaisin myös vain syödä herkkuja ja käpertyä tähän tuhottoman pahaan oloon, mutta pakko yrittään. Alkuviikosta kävin fysioterapeutilla, joka käski minun varata aika lääkärille. Selkä olisi hyvä kuvauttaa sekä ottaa verikokeet. Lihakset ovat todennäköisesti tulehtuneet, mahdollisuus myös selkärankareumaan on olemassa. "Kiva". No, kunhan nyt joskus jotain selviäisi ja saisi edes jonkinlaisia pillereitä tähän särkyyn. Kunhan vielä joskus voisin istua/maata/seisoa/tms. normaalisti, ilman kipua. Hermot menee ja ärsyttää.

Eilen sain varmistuksen, että tänäkin vuonna on Provinssihommia tiedossa. Ensimmäistä kertaa minua kysyttiin, ilman että olin missään vaiheessa halukkuuttani edes ilmoittanut, ja oikein puhelimitse vieläpä. Tuli ihan mukava olo. Olen kai tehnyt työni ihan hyvin. Ajattelin ensi viikolla mennä käymään toimistolla neuvottelemassa raha-asiat, kunhan nyt ensin itse saan laskeskeltua, millä määrällä pärjäisin. Tänään iloitsin Ilosaarirockin julkistuksista, sillä nyt on mahdollista päästä taas vastaavavaihtoon. Ruisrock myös kiinnostaa esiintyjiensä puolesta ensimmäistä kertaa. Ai että. Tuliskohan tästä köyhän festarikesä?

You love to leave, but you were never there

Odotan sekalaisin fiiliksin paluuta Seinäjoelle, mutta päällimmäisenä tunteena on innostus. On mukava päästä kotiin. Jyväskylässä harmittaa vain se, että se ei ollutkaan minun kaupunkini. Olen haaveillut asumisesta Jyväskylässä ala-asteelta asti, sillä isosiskoni asui tuolloin täällä. Jossain vaiheessa myös veljeni muutti Keski-Suomeen. Rakensin siis jo pienenä pilvilinnoja tästä kaupungista, sillä tykkään järvimaisemasta ja luonnosta. En vain ikinä haaveillessani tajunnut, että minun elämäni täällä tulee olemaan aivan erilaista kuin sisarusteni elämä. Nyt tajuan, että olen tehnyt monia elämäni tärkeimmistä valinnoista vain sen perusteella, mitä sisarukseni ovat tehneet ennen minua. Harrastin Helkatyttöjä, koska siskoni oli ollut samassa harrastuksessa minun ikäisenä. Olen yrittänyt monta vuotta päästä töihin videovuokraamoihin, sillä isoveljeni oli sellaisessa töissä. Olin kouluavustajana ja hain OKL:n, koska isoveljenikin olisi halunnut opettajaksi. Hain yliopistoon lukemaan kieliä, sillä siskonikin aloitti yliopisto-opiskelunsa kieliä lukemalla. Muutin Jyväskylään, koska oletin saavani samanlaisen opiskelijaelämän ja samanlaisen kaupungin, kuin mitä siskollani oli ollut. Nyt olen muutaman päivän pohtinut olenko koskaan tehnyt mitään omaa. Sen on siis pakko alkaa nyt.

Oma lapsuuteni riitaisassa avioeroperheessä on ehkä vaikuttanut siihen, kuinka olenkaan kiinnittynyt sisaruksiini. He eivät olleet paikalla minun helvetissäni. Säästyivät, koska olivat jo aikuisia. Outoa sanoa näin, mutta luulen, että en ole saanut vanhemmiltani minkäänlaista mallia tai pikemminkin tukea silloin, kun sitä eniten olisin tarvinnut. Eikö kaikki ongelmat aina ala lapsuudesta? Ainoa esimerkki, mitä olen saanut, ovat olleet sisarukseni. Tiesin keihin minua verrataan, ketkä ovat jo olleet niitä hyviä lapsia. Sen esimerkin mukaan kai sitten olen yrittänyt kasvaa. Matkan varrella hukkasinkin itseni.

En tiedä, saako näistä löpinöistä taas mitään selvää. Tuntuu, että kaikki tekstini ovat avointa pohdintaa elämäni synkkyydestä, joita olisi parempi kirjoittaa päiväkirjaan. Kuitenkin tiedän, että en ikinä saisi kirjoitettua mitään tällaista, ellen tekisi sitä näin puolijulkisesti. Tämä on syy, minkä takia en huutele nimeäni tai näyttele kasvokuviani. Haluan olla julkisesti nimetön, niin sitä kai voisi kuvailla. Tämä paljastuu siis jonkinlaiseksi terapiamuodoksi itselleni, vaikka en ole sitä ennen niin ajatellut. Hah. Kaikkea sitä oppii, kun jaksaa vähän pohtia. Enpä kuitenkaan osaisi kirjoittaa mitään asupostauksia, propagandaa saatika mielenkiintoisia havaintoja ulkomaailmasta. Tämä blogi nyt on vain tällainen, kesäkurpitsan pään sisältö. Lukekoot kuka lukee, mutta kiva kun luet :)

The freakiest show I know is the show of my own

Maanantaina lopetin työt. Tai oikeastaan lopetin jo perjantaina, sillä maanantaina kävin vain sanomassa heipat ja hoitamassa paperiasiat kuntoon. Tällä viikolla listalla on irtisanoa kämppä ja aloittaa pakkaaminen. Ensi viikolla heivaan itseni Seinäjoelle joksikin aikaa ja aloitan kämpän metsästyksen toden teolla. Näin sitä tehdään päätöksiä, nopeasti ja järjettömästi. Tänään päätin teeman tupareille, koska todellakin aion sellaiset pitää, kunhan saan luuni taas roudattua Seinäjoelle. En ole pitänyt kuin yhdet tuparit elämässäni, vaikka kämppiä on nähty jo hyvä määrä.

Tällä hetkellä elämä tuntuu hyvältä. Olen odottavainen tulevaisuutta kohtaan. Samalla jännitän ihan äärettömän paljon, mutta tämä on hyvää jännitystä. Tänä vuonna otan sitä härkää sarvista ja tirvaasen sitä kunnolla kuonoon. Tämä on minun vuosi!