It’s all about the inner search

Välillä tulee vastaan niin hyvää musiikkia, ettei uskoisi sellaista kenenkään enää tekevän. Sen takia tykkään katsoa tv-sarjoja ja elokuvia. Tai senKIN takia. En kuitenkaan ole ikinä osannut nimetä lempibändiäni, sillä saatan kuunnella biisin sieltä toisen täältä. Mukana pisimpään ovat pysyneet Beatles, Red hot chili peppers ja Green day. Ehkä ne sitten ovat niitä lempibändejä. Ainakin suurin osa levyistä löytyy ja tiedänpä melkein kaikki kappaleet. Harvemmin nykyään tulee enää ostettua levyjä, sillä mielelläni kasaisin erilaisista biiseistä itselleni kokoelmia. Mutta minähän en lataile luvattomasti ja spotifyakin lähinnä vihaan.

Tällä hetkellä poden ihmeellistä kuvotusta. Olin tänään hoitamassa siskonpoikaa, joka oli viikonloppuna oksennellut ja kuumeillut. En tiedä, johtuuko olo siitä tiedosta, että tauti voi tarttua vai olenko oikeasti nieleskellyt pöpöjä. Olo on suorastaan ällöttävä ja koko ajan odotan, koska se oksennus sieltä ryöpsähtääkään. Pitää ehkä varmuuden vuoksi kantaa ämpäri sängyn viereen, ettei ainakaan hirveästi tarvitsisi siivoilla, mikäli vahinko sattuu. Yök. Kaikista vähiten kaipaisin tähän hetkeen jotain vatsapöpöä. Jos vain lopettaisin sen ajattelemisen, menisikö se pois?

Eilen kävin korvattomalla lääkärillä näyttämässä selkää. Korvattomalla tarkoitan tietenkin sitä erityistä taitoa olla kuuntelematta mitä potilas sanoo. Täytyy taas käydä labrassa ottamassa erilaisia testejä, mahdollisesti myös magneettikuvaan pistävät. Ja minä kun yritin sanoa, että tällä hetkellä kipu on lievempää ja tuntuu lähinnä lihaksissa. Paskat. Eihän se lääkäri kuunnellut. Ääliö.

Ei minulla oikeasti ollut taas mitään asiaa. En saa jäsenneltyä ajatuksiani, kun vain yritän olla oksentamatta. Tai olla houkuttelematta oksennusta. Yök.