Olen minäkin kyllä aikamoinen angstipelle. Koskakohan sitä kasvaisi aikuiseksi? Hankkisi sen punaisen tuvan, aviomiehen, 1,5 lasta ja koiran/kissan. Tässä vaiheessa on niin äärettömän vaikea nähdä, että tuo kuuluisi koskaan minun tulevaisuuteeni. Oma listani toteutuisi varmaankin muodossa homeinen tupa, avioero, lapsettomuus, helvetisti kissoja ja astmakuolema. Olenpas positiivisella päällä... Muovilusikka vai kirjastokortti? YouTubekin takkuaa, eikä anna kuunnella karjuntamusaa. Yhyy!
Kaiken tämän lisäksi, olen nähnyt unia menetetyistä mieskandidaateista, joka myös hieman kiristää vannetta pääni ympärillä. Onko pakko tulla ilkkumaan omaa onneaan toisten uniin, häh?!?
Aaaargh!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti