And we scream and clap for the end of what was and what we've become.

Vuoden viimeinen päivä on lähtenyt käyntiin... koneella istuen. Yllätyys!

Löysin facebookista kyselyn, jonka olen joskus muinoin tehnyt, joten ajattelin toteuttaa sen myös nyt tässä blogissa:
---------------------------------------------------------
1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
- En nyt tiedä ystävistä, mutta kavereita ainakin. Tietenkin muutama kaveri on siirtynyt myös ystävälistalle tänä vuonna. Muutto paljasti, ketkä ovat ystäviä, ketkä kavereita.

2. Oletko tehnyt tänä vuonna jotain, mitä et ole ennen tehnyt?
- Muuttanut toiseen kaupunkiin, käynyt Ilosaarirockissa.

3. Paras muistosi tältä vuodelta?
- Muistoja on monia, päällimmäisenä varmaankin kesän moninaiset pussikaljoittelut kavereiden kanssa, Provinssirock, Nummirock ja Ilosaarirock.

4. Muuttiko vuosi sinua?
- Kyllä se aina muuttaa. Olen jälleen hieman itsenäisempi ja "aikuisempi". Opettelin myös askartelun saloja, mikä on todellinen muutos aikaisempaan minään verrattuna.

5. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
- En, enkä varmaan tule koskaan yksin menemäänkään.

6. Missä matkustit?
- Eipä ole tainnut tulla matkusteltua muuten, kuin Jyväskylä-Seinäjoki -väliä, mutta laskettakoon Joensuun reissu myös tähän.

7. Mitä haluaisit vuodelta 2013 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2012?
- Mieleenpainuvia seikkailuja, työpaikka kiinnostavassa työyhteisössä.

8. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2012?
- Valmistuminen 27.1, muuttopäivä 15.8 ja ensimmäinen koulupäivä 20.8. 

9. Vuoden suurin saavutuksesi?
- Uskalsin muuttaa pois Seinäjoelta, vihdoinkin, sekä valmistuin amkista.

10. ...ja suurin epäonnistuminen?
- Etten vieläkään ole saanut työpaikkaa.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
- Imuri.

12. Kenen toisen ihmisen teko tai käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
- Jokaisen, joka vielä laskee itsensä kaverikseni ja pitää yhteyttä, vaikka välimatka on pitkä.

13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
- Elämiseen, koska rahaa ei ole missään vaiheessa ollut tarpeeksi mihinkään muuhun. Junamatkatkin ovat syöneet sievoisen summan.

14. Mistä innostuit eniten?
- Opiskelusta ja uudesta alasta.
-----------------------------------------------------------------
Kaiken kaikkiaan vuosi 2012 oli mielestäni suhteellisen onnistunut. Muutoksen tuulet kävivät, kun ammattikorkeakoulu yllättäen potkaisi valmistuneen pihalle, parisuhde kuoli, paikkakunta vaihtui ja uusi koulukin piti aloittaa. Ensimmäistä kertaa pääsin myös kesällä käymään Joensuun Ilosaarirockissa, missä vietettiin erittäin hauskaa aikaa Ilosaari-perheemme kanssa, joka meille tuolla matkalla syntyi. Mahtaviin ihmisiin tuli tutustuttua, joita välillä näkee Perheemme reunionissa, hauskaa! Provinssirockissa tuli 10. vuosi täyteen, hyvä saavutus. Ensi vuonna tuskin pääsen enää töihin kyseiseen festivaaliorganisaatioon, mutta paskat. Keksin sitten jotain muuta.

Tällä hetkellä en keksi mitään valittamista kuluneesta vuodesta. Olen pitänyt hauskaa, itkenyt, pohdiskellut, haaveillut, tarttunut hetkeen ja nauranut. Onneksi ympärillä on monia mukavia ihmisiä, joiden kanssa tehdään mukavia muistoja. Ensi vuonna voisin taas yrittää ikuistaa tilanteita valokuviin, tänä vuonna se jäi vähemmälle. Pyrin myös saamaan elämän Jyväskylään, jotta en heti koulun loputtua muuttaisi takaisin Seinäjoelle.

I know what I know, why don't you fill in the rest?

Ongelmanuori tässä terve!

En ymmärrä, miksi mun on niin hankala olla vuosi toisensa jälkeen. Hassua, kuinka sitä itse kehittelee ongelmia ja harmeja itselleen, tekee olostaan kurjan, vaikka oikeastihan mulla on kaikki hyvin. Kai sitä vain haluaisi löytää jotain muuta. Ehkä olen vain erittäin pitkästynyt tähän elämään. Haluaisin myös  olla joku muu, koska muillahan asiat on aina paremmin. Jotenkin tuntuu, että mä en osaa elää tätä elämää oikein. Aina vain odotan, että ehkä pian tapahtuisi jotain muistamisen arvoista. Ehkä mun elämä pian alkaa. Elämää on kuitenkin mennyt jo 25 vuotta, joten kyllähän tässä matkan varrella on tapahtunut vaikka mitä. Miksi mikään ei kuitenkaan tunnu merkitsevän enää niin paljon, kuin joskus nuorena. Hienot asiat, mitä nyt tapahtuu tuntuu laimeilta, verrattuna nuoruuden tapahtumiin. Miksi mä jumitan vaan siinä menneisyydessä? Tapahtuuko sitä muille?

Pelottaa ajatella, että vanhana tajuan elämän menneen ohi, enkä kerinnyt tekemään mitään merkittävää. Kukaan ei muista, mitään "kunnollista" ei tullut tehtyä. En jättänyt jälkeä itsestäni. Olin vain yksi massasta. Tällaisten mietteiden takia en varmaan osaa elää tässä päivässä, mutta sellainen taito olisi mukava opetella. Nyt kun vain miettii joko mennyttä tai tulevaa, unohtaa kokonaan tämän päivän. Tämän hetken. Miksi juuri tämä hetki ei merkitsisi jotain? Ja taas ollaan samassa oravanpyörässä, huoh.

Tietenkin tämä kaikki saattaa johtua vain huonosta itsetunnosta, joka taas johtuu ulkoisesta olemuksestani. Päätin kyllä tehdä edes yhden lupauksen uuden vuoden kunniaksi; aloitan herkkulakon! Tämän myötä ehkä innostun taas liikkumaan enemmän. Terveellisestä ruokavaliosta on turha puhua, koska erittäin niukalla opiskelijabudjetilla ei syödä terveellisesti vaan säästeliäästi. Jos taas joskus pystyisi siirtymään vhh-ruokavalioon, olisin iloinen. Tarkoituksena on tietenkin myös pudottaa kiloja, mutta päätin, että en ota siitä turhaa stressiä. Jos otan, en saa mitään tehtyä kunnolla. Note-to-self: käy ostamassa käsipainot!

Tämä oli nyt kunnon morkkistelu-postaus, koska morkkishan tämänkin taas aiheutti. Alkoholilla ei ole osuutta asiaan. Yökukkujan itsetuntobiisinä toimikoon tällä kertaa Audioslaven Be yourself. Jatkan morkkistelujani leffojen parissa.

"You'll be merry, I'll be merry, tho merry ain't in my vocabulary"

Pari päivää on vaan kiukuttanu. Yhtään ei ole minkäänlaista joulufiilistä, saatika intoa mihinkään. Ärsyttää ja ottaa päähän rankasti. Joululahjojakaan en saanu rustattua kasaan niin hyvin, että kehtaisin niitä eteenpäin antaa. Siskonpojalle tehty palapeli meni aivan pieleen, antaisin sen tilalla vaikka rahaa, jos sellaista omistaisin. Siskolle tarkoitettu laukku makaa viimeistelemättömänä kassissa, kun iski armoton vitutus äidin neuvoessa vieressä. Ehkä teen sen joskus valmiiksi, ehkä en. En ainakaan täällä, missä mun luovuus ei saa kukkia omillaan. Niin normaalia, että joulufiilis menee näin viime tipassa viemäristä alas, kun sitä on tässä muutaman kuukauden kunnolla ruokkinu. Toivottavasti huomenna (oikeastaan tänään) olis parempi päivä. 

Loppukevennykseksi vähän Hasselhoffia... jouluiloa!

It's the end of the world as we know it and I feel fine

Kohta on viikon lomailut takana, ja tämä tuntuu vieläkin vain pitkältä viikonlopulta. Kamalasti on ollut tekemistä lahjojen viimeistelystä erinäisten ihmisten tapaamiseen. Saa nähdä, riittääkö tämä kolmen viikon lomailu mihinkään, kun joka päivä tuntuu olevan niin aikataulutettu. Vielä yhtäkään aamua en ole saanut nukkua pitkäksi, ai kamala.

Lauantaina piti käydä hieman juhlimassa ja positiivisena yllätyksenä tuli ilmainen viina, jota pitikin sitten nauttia runsain määrin. On se kumma, kun ihminen ei ikinä opi, että ei se ilmanen viina juomalla lopu. Kamala kamala morkkis oli sunnuntaina, voi kun hävetti. Eniten ehkä hävetti se, että heräsin vessasta. Muutenhan tämä olisi ollut suhteellisen normaalia, mutta nyt kun yövyn lomalaisena äidilläni, niin... Eiköhän äiti tyttärensä tunne! Känni-iltoihin tarvisi kuitenkin jonkinlaisen suodattimen, jonka voisi lyödä esimerkiksi suunsa eteen, ettei sieltä nyt ihan kaikkea tarvitse höpöttää. Onneksi kännykkä pysyi suhteellisen hyvin laukussa, ettei viestejä tullut läheteltyä juuri kenellekkään. Kameraakaan en ole pahemmin uskaltanut tutkia... Äh. Mulla on vieläkin kamala morkkis, enkä tiedä lähteekö se vielä hetkeen. Ehkä tulevana lauantaina yritän ottaa vähän iisimmin, varsinkin, kun viinasta pitää maksaa.

Walking in a winter wonderland

Eipä ole hetkeen kerinnyt kirjoitella, mutta nyt ajattelin jotain saada raapusteltua kasaan. Keski-Suomi on luminen, todella luminen. Tänäänkin on sadellut lisää, saisi jo loppua. Onhan se mukavaa, kun on vähän valoisampaa, mutta ei sitä nyt tarvi liioittelemaan ruveta.

En jaksanut ottaa kuvaa tämänhetkisestä lumimäärästä, mutta tässä on kuva viime viikolta. Pakkasta ja lunta, ihme ettei kamera jäätynyt. Tämäkin on valokuvauskurssin satoa, tai ainakin sen kurssin aikana otettu.

Nyt on kuitenkin ollut vähän enemmän mielenkiintoa askarrella joululahjoja, kun tuota lunta on satanut ja valokuvauskurssin pitkät päivät on takana. Lahjoista suurimman osan pitäisi olla jo perjantaina valmis, että saan ne roudattua mukanani Seinäjoelle. (LOMA!)
Laittelen tähän nyt muutamia kuvia tekeleistä, koska tuskin kukaan sukulaisihminen eksyy näitä täältä katsomaan.


Taulut tehty 60-luvun lehtiä hyväksikäyttäen. Idean kaappasin
Kädenvääntöä-blogista.

Vielä pitää askarrella muutamat laukut, sekä sisarusten lapsille jotain. Yritän saada aikaiseksi muutaman palapelin, mutta niitä ei tarvitse tällä viikolla ahkeroida. En nyt tiedä, onko tällä lahjojen tekemisellä itse säästänyt yhtään sen enempää, kuin jos olisi ostanut kaupasta. Harmittaa, kun en ole säästänyt mitään kuitteja, olisi ollut kiva tehdä laskutoimituksia. Olen kuitenkin joutunut ostelemaan jos jonkinlaista tarviketta, koska en ole aikaisemmin ollut innostunut tämänkaltaisesta tai oikeastaan minkäänlaisesta askartelusta. Noh, toivottavasti nyt olen edes jonkin verran säästänyt. Ainakin luontoa, jos en muuta :D

Kaulakorun ohjeet löytyi Hesarin nettisivuilta. Korvakorut on oman mielikuvituksettomuuden tuotetta.

P.S. Teksti on huonosti aseteltu. Oon tapellu sen kanssa nyt 30 min, enkä jaksa enempää.

It's the house telling you to close your eyes

Ensimmäinen kerta tällä viikolla, kun oikeasti jaksan edes miettiä blogin päivittämistä. Kamalan pitkä viikko täynnä aikaisia herätyksiä, ja nukkumaankaan ei voi mennä ajoissa. Onneksi on viikonloppu! Onneksi ensi viikko on lyhyempi, kiitos itsenäisyyspäivän. Pian alkaa joululoma. Sitten saa nukkua.

Viikko valokuvaamista takana, ja voin kertoa, että haluan kunnollisen kameran. Tällaisella vanhalla raasulla pokkarilla on niin mukava yrittää tehdä kuvaustehtäviä, kun kaikissa tehtävänannoissa puhutaan, kuinka joitain tiettyjä kuvia voi ottaa vain järkkärillä. Mälsää! Itkupotkuraivarit ja häpeä, kun kaikillä muilla on kunnollinen kamera, ja minun omani on pelkkä hassu, vanha pokkari. Toivottavasti joulupukki muistaisi minua, ja hankkisi jonkun kunnon kuvanotto-välineen. Ehkä silloin huvittaisi paremmin opetella käyttämään kameraa, vaikka nytkin on ollut ihan mukava löytää toimintoja, joita en tiennyt pokkarihöppänässäni olevankaan. Muutaman ihan hyvän kuvankin olen onnistunut nappaamaan, eli sinänsä olen kurssista nauttinut. Päivät ovat vain olleet turhan pitkiä.

Lisäsin muutamia kuvia "asetelmista". En siis näiden perusteella luule osaavani kuvata, mutta oli hauska kokeilla vähän jotain erilaista, kun yleensä kuvaa vain kännisiä naamoja/omaa naamaa.

Ihana perjantai <3 Tällä kertaa päätin pysyä Keski-Suomessa, ja askarrella joululahjat loppuun. Kuvia näistä laittelen joulun jälkeen, sillä koskaan ei voi tietää, kuka tätä eksyy lukemaan. 

Harmittaisi, jos joku perheestä tietäisi etukäteen, mitä saa lahjaksi... Lähinnä koruja yms. helppotekoista olen harrastanut, mutta kivoja niistäkin tulee. Yllättävän mukavaa muutenkin näperrellä jotain itse, vaikka mitään ohjetta en ole omasta päästäni keksinyt. Nettiä ja muiden blogeja selaamalla on löytynyt vaikka mitä ohjeita, joita olen innolla yrittänyt toteuttaa ja mukauttaa omiin tarpeisiini. Pikkuaskartelut rupeavat olemaan jo valmiina, seuraavaksi pitäisi hypätä ompelukoneen ohjaksiin, ja hurautella muutamat laukut. Saa nähdä, mitä siitäkin tulee, koska eivät ole aivan normaaleja laukkuja, eikä me olla ompelukoneen kanssa yleensä mitään parhaimpia kavereita.

Huoh, ehkä tässä on taas tarpeeksi jonninjoutavaa sepustusta, joten voin palata takaisin väkertämisen pariin. Nälkäkin meinaa olla, mutta kuka tiskaisi mun astiat?
Loppuun päivän biisi, ihana Little Talks.

"There's an old voice in my head 
that's holding me back
Well tell her that I miss our little talks."

Somebody that I used to know

Olen aivan varma, että kuolen sinkkuna. En koskaan löydä rinnalleni sitä oikeaa ihmistä, koska olen tyrmännyt kaikki "pontentiaaliset" ehdokkaat. Tänään se siis taas iski. KRIISI.

Mitä on rakkaus, mitä tarkoittaa rakastuminen? Olen luullut tietäväni vastaukset, mutta ei. Väärin. Rakkautta on muilla ja elokuvissa, mutta minun kohdalleni sellainen ei koskaan osu. Olenko liian nirso vai jotenkin kuvottava? Ahdistaa.

Tähän mennessä kaikki rakkaussuhteeni ovat kaatuneet minuun. Minä olen ollut se, joka on halunnut lopettaa. Tämän virheen jälkeen olen yleensä kaivannut jokaista, ja yrittänyt palauttaa suhteen ennalleen. Olla edes kaveria. Mutta ei, eihän se onnistu.

En tiedä onko vika ulkomuodossani, utopistisissa odotuksissani vai missä, mutta tuntuu, että en koskaan tule löytämään sopivaa miestä itselleni. Olen ehkä pinnallinen, pullea, hiljainen ja typerä, joten miten voisin koskaan löytää elämäni rakkauden?

Tänään, ensimmäistä kertaa, virallisesti pyysin järjestettyjä treffejä. Ei, en laskenut leikkiä. Jotenkin tuntuu, että tässä maassa ei voi löytää miestä muualta kuin baarista tai lähipiirin kavereista. Sitä en enää halua. Ei minua kiinnosta etsiä miestä baarista, koska hän tuskin muistaa ihastuksesta mitään seuraavana aamuna. Parittaminenkaan ei enää toimi, koska olen liian "vanha" siihen, ainakin omasta mielestäni. Haluaisin, että joku löytäisi juuri minulle sopivan ihmisen, ja kehtaisi järjestää sokkotreffit. En kyllä tiedä, kuinka siihen siinä tilanteessa suhtautuisin. Saattaisi hävettää tai sitten pystyisin olemaan täysin oma itseni. Mistäpä tuota tietää, sillä en ole koskaan käynyt treffeillä.

Äh. Humala pistää kriiseilemään.. Tämäkin kirjoitus tuntuu varmasti erittäin tyhmältä, kun luen sen selvinpäin. Noh, aivan sama. Kai sitä joskus saa yrittää pitää hauskaa.

Viikon (tai loppuelämän) biisi on Gotyen Somebody that I used to know.