If I opened my heart, there'd be no space for air

Minusta tuntuu, että teen paljon vähemmän asioita kuin pitäisi tehdä. Jotenkin silti päivät tuppaavat olemaan aivan täyteen buukattuja, enkä mielestäni kerkeä ollenkaan hengähtämään. En ole televisionkaan ääressä jumittanut herran aikoihin, mikä rupeaa jo olemaan aika omituista. Joskus tekisi mieli listata, mitä asioita olen tehnyt päivän aikana. Pettyisinkö asioiden vähäiseen määrään vai näyttäisikö lista turhankin pitkältä? En ehkä uskalla koskaan kokeilla, koska kumpikaan ääripää ei kuulosta hyvälle ja kultaista keskitietä tuskin koskaan löytyy. Tänään on todella riittämätön olo ja haluaisin vain mennä nukkumaan.

Taas tuskailen viime tippaan jättämieni asioiden kanssa. Tällä hetkellä yritän väsätä kevätfestareita varten suhteellisen kattavaa markkinointisuunnitelmaa, joka tietenkin pitää olla huomenna näyttövalmis. Laiskana en jaksa asennella vanhaa läppäriäni kuntoon, jotta saisin kirjoitettua muistiinpanoni suoraan wordiin, vaan teen asiat vaikeimman kautta ja kirjoittelen vihkoni täyteen tuherrusta. No, tulipahan vihko kerrankin tarpeeseen. Miksi en ole vieläkään oppinut tuntemaan itseäni ja osaa varautua näihin viime hetken "työkiireisiin" määräämällä itselleni deadlinen pari päivää aikaisemmaksi? Luulisi ihmisen joskus oppivan, kun aina tulee samasta asiasta hakattua päätään seinään. Mahtailevana kehuskelin myös  harjoitteluohjaajalle ostaneeni markkinointikirjan ja lukaisevani sen, jotta osaisin luoda kunnon suunnitelman. Ja paskat. Tuossahan se sohvalla vieressä lojuu, mutta sivuakaan en ole lukenut. Ei ole aikaa!

Hemmetin kevätfestarit. Tahdon itselleni assistentin! Miten voidaan olettaa, että kerkeän yksin tekemään kaikki asiat ja samalla hoitamaan koulun projekteineen? Jos minun ei tarvitsisi paneutua muuhun, kuin tähän aikaistettuun työharjoitteluuni, totta kai festareiden tekeminen olisi naurettavan helppoa. Samaan syssyyn kun kuitenkin pitäisi hoitaa monia muitakin asioita, se sekoittaa pään. Tällä hetkellä minulla on rästissä jo kolme kurssia ja alle 2kk aikaa hoitaa ne pois alta. Kaiken tämän kiireen ja stressin keskellä silti tuntuu, etten tee tarpeeksi. En anna itsestäni tarpeeksi millekään projektille. Miten tässä näin kävi? Syksyllä meinasin kuolla tylsyyteen, nyt meinaan vain kuolla.

It's a new life for me and I'm feeling good

Tulipas vahingossa pidettyä taukoa kirjoittamisesta. Kiireet ovat painaneet päälle; kevätfestareiden säätäminen, projektien viimeistely, nettisivujen kokoaminen, oman kunnon ylläpitäminen ja pääsiäinen. Pieni ihminen luuli, että edes pääsiäisenä saisi levätä, mutta eihän se onnistunut. Kivaa oli, mutta kiva oli palata takaisinkin.

Olen tosiaan viime aikoina hurahtanut jokseenkin terveellisempään elämäntapaan. Nykyään popsin hedelmiä ja vihanneksia allergioista huolimatta sekä yritän pysytellä säännöllisessä ruokarytmissä. Harmittaa, kuinka pääsiäinen vähän pilasi hyvin alkanutta terveysintoilua. Äidin luona kun ei pysty kieltäytymään ruuasta, vaikka kuinka mieli tekisi. Kuntoiluputkikin hieman tyssäsi minilomaillessa, mutta nyt yritän taas päästä ruotuun. Häpeäkseni voin myöntää zumbaavani, mutta vain ja ainoastaan kotona. Lisäksi tietenkin pyrin kävelemään kouluun ja/tai kotiin sekä tekemään lihaskuntoa, mikäli en kerkeä zumbailemaan. Kohta on ensimmäinen 5kg pudotettu, mutta monta on vielä edessä. Toivon, että tämä intoiluni kestäisi tarpeeksi kauan, vaikka koko loppuelämän. Kunhan en nyt vain pettyisi, mikäli pudotustahti tästä pian hidastuu. Tavoitteeni toukokuun loppuun mennessä on 10 pudotettua kiloa. Hieman epärealistinen, mutta onpahan jonkinlainen tähtäin edes.

Koulu vie tällä hetkellä suurimman osan ajastani, enkä kotona kerkeä iltaisin muuta tekemään kuin kouluhommia ja pakolliset kuntoilut. Jos joskus oppisin aikatauluttamaan tehtävät ja projektit, enkä aina tuskailisi viime tingassa... Nytkin pitäisi niin monta asiaa hoitaa pois alta, etten ihmettele, vaikka vielä ennen kevättä kärsisin pienoisen burn outin. Miksi kukaan ei ikinä ymmärrä, että en vain pysty repeämään joka paikkaan?

Tällä hetkellä rasittaa kovasti projektikurssin loppuminen ja omat keskeneräiset tekeleeni. Kaikkea syytä en ota itselleni, sillä yhteydenpito asiakkaisiin on ollut todella vaivalloista. Ärsyttää todella, kun ohjeistuskin on ollut vähän mitä sattuu. En ymmärrä, miksi ei voida suoraan sanoa, jos jostain tekeleestä ei tykätä vaan kierrellään ja kaarrellaan. Jos olisin saanut suoria sanoja, en olisi turhaan hakannut päätäni seinään. Noh, olisinhan minä itsekin voinut tehdä asiat yksinkertaisemmin tai edes ajatella ja suunnitella ennen kuin rupean mitään tekemään. Onneksi kaikesta oppii, vaikka nykyään inhoankin sanontaa "asiakas on aina oikeassa".

Viime torstaina kävin palaveeraamassa Provinssikuvioista ja voi! Olisi jo kesä! En mitään muuta odotakaan niin paljoa, kuin että toukokuu koittaisi. Vaikka suoritan osan työpestistäni Jyväskylästä käsin, pyrin silti pääsemään pääkallopaikalle edes muutamaksi päiväksi myös toukokuussa. Kesäkuuksi suuntaankin lakeuksille hoitamaan vielä viimeisiä järjestelyjä ja sitten pärähtää! Onpa ollut ikävä sitä tunnetta, kiirettä ja niitä ihmisiä. Sitä haisevaa väkimassaa ja hyvää musiikkia. Tänä vuonna pyrin myös itse pääsemään mahdollisimman monelle festarille viettämään vapaa-aikaani. Listalla ovat ainakin Nummirock ja Ilosaarirock. Uutena tuttavuutena voisin suunnata Mikkelin Jurassic Rockiin, koska missasinhan System of a Downin Provinssin keikan. Tällä kertaa en siis suostu olemaan töissä! Myös Rock the Beach kiinnostaa keskiviikkoisen kattauksensa takia. Green day on jo nähty, mutta Queens of the Stone Age! Pakko! Ja onhan se Green day aina suosikki, vaikka vanhat levyt kolahtavat paljon paremmin kuin uudet.

Höh, olis jo kesä.

I am not what you think I should be

Pää on täynnä ajatuksia. Kaikenlaista pitäisi muistaa tehdä, mutta mitään en osaa laittaa kalenteriin. Kaikki pitää säilöä omaan muistiin, mikä tekee erittäin tukkoisen olon. Tänään oli jo lähellä, ettei kaikki olisi levinnyt käsiin. On vain niin tuhottoman paljon asioita ja liian vähän aikaa. Toivottavasti viikonloppuna kerkeäisin edes vähän hengähtämään. Nukkuminenkin saattaisi auttaa, sillä tällä viikolla ovat yöunet jääneet erittäin lyhyiksi.

Viikon piristyksen takasi sähköposti Provinssilta; pääsin taas muutaman kuukauden pätkähommiin, which is awesomeness! En millään malttaisi odottaa toukokuuhun asti, mutta ehkä tämä väliaika menee nopeasti.

Festarikesä, here I come!

What did you expect from post break up sex?

Taisin lauantaina manata itselleni flunssan, sillä nyt on olo erittäin kurja. Ensin ajattelin, että tämä olisi vain pitkittynyt krapula, mutta nyt olen tullut toisiin aatoksiin. Tässä tilanteessa toimiva kuumemittari olisi hyvinkin kätevä kapistus, pitäisi varmaan joskus käydä ostamassa.

Olen oikeastaan koko päivän ollut aivan ulalla. Luokkakaveritkin ihmettelivät, kun olin niin hiljainen ja todella nuutuneen näköinen. Kotona sitten iski kauhea vilu, ja nyt olenkin kerrospukeutumisen kuningatar. Pipokin on päässä. Äsken join teetä, mutta eipä sekään kauaa lämmittänyt. Olo on oikeastaan kahta kauheampi ja järkevämpi ihminen varmasti painuisi nukkumaan...

Mutta miksi, miksi se flunssa aina iskee pahimpaan kiiresumaan!? Tällä viikolla pitäisi saada projekteja eteenpäin, häärätä kevätfestarin kimpussa ja miljoona muutakin asiaa on kesken. Tämä viikko oikeasti on kunnon tappoviikko, jonka takia minun pitäisi istua koulussa hyvin paljon ylimääräistä. Järkevää on sopia projektien deadlineja ja koevedosten lähettämistä viikolle, jolloin lukujärjestyksessä ei ole yhtään ainutta projektituntia! Kyllä tunnen itseni fiksuksi. Sairastaminen ei ole mahdollista tällä viikolla! Sitä ei lue minun aikataulussani. Muutenkin koulussa on pitkästä aikaa oikeasti järkevä kurssi, eli nettisivujen tekemistä ja koodaamista, menossa. En millään raaskisi olla noilta tunneilta pois, sillä tiedän tippuvani kelkasta hyvinkin nopeasti. Kaiken tämän kiireen lisäksi pitäisi huomenna vielä soitella opiston pääsiäisjuhlassa. Antakaa mulle lisää tunteja vuorokauteen!

Voin hyvillä mielin sairastaa tulevana viikonloppuna, sillä tarkoitus oli muutenkin pitäytyä kotona. Juhlimista saa kuitenkin harrastaa pääsiäisenä, kun matkustelen lakeuksille minilomalle. Tulevana viikonloppuna voi siis hyvin mielin olla raittiina, sillä viime lauantai oli taas riittävä piristysruiske. En tiennytkään voivani ikävöidä Warttia (Bar15) näin kovaa. Tietenkin olen ikävöinyt myös erinäisiä ihmisiä, jotka onneksi täyttivät viikonloppuni ihanalla läsnäolollaan ja pikatapaamisilla. Wartti kuitenkin tuotti myös onnea, sillä pääsin erään junioriherran auton kyydissä melkein kotiovelle asti sunnuntaina. Luulin matkan olevan täyttä tuskaa, koska krapula ja sosiaalinen retardius. Onneksi juttu kuitenkin luisti ihmeellisen hyvin, ja vasta viimeisten 30 kilometrin aikana juttu alkoi takellella. Junioriherra lupasi kuitenkin ottaa minua toistekin kyytiin, mikäli olisimme samaan aikaan menossa lakeuksille tai palaamassa takaisin keskemmälle. Säästöä se on pienikin säästö, sillä herran taksat olivat halvemmat kuin VR:llä.

Kyllä nyt tuli taas pompittua asiasta moottorisahaan. Syytän flunssaa.

My childhood spat back out the monster that you see

Tämä viikko tuntuu erityisen pitkältä ja nyt on vasta keskiviikko...

Motivaatio on tekemässä paluun. Olen saanut muutaman päivän aikana hoidettua paljon asioita eteenpäin. Asioita, jotka ovat junnanneet paikoillaan viikkoja, pahimmillaan vuosia. Tällä hetkellä listalla on erilaisia projekteja käyntikorteista julisteiden kautta omaan kuntoon sekä opistomme kevätfestareiden tuottaminen. Festareiden kanssa saan varmasti hakata päätä seinään vielä monet kerrat, sillä ihmiset eivät vain ymmärrä asioita. Ärsyttää myös, että minua pidetään vain pikkutyttönä, joka ei mitään tajua. Oikeasti kuitenkin olen ainoa "järjestäjistä", joilla on minkäänlaista kokemusta tapahtumatuottamisesta. Herranjee, se on sentään minun ammattini!

Tuottamisen lisäksi saan myös kunnian loihtia tapahtumalle ilmeen, mikä tietenkin myötäilee aikaisempien vuosien ilmettä. Onneksi, sillä on aina helpompi tehdä jotain nopeasti, kun on edes jonkinlaiset raamit. Viime viikolla alkaneiden projektituntien ansiosta olen saanut taas harjoittaa omaa mielikuvitusta, kun päädyin (muun muassa) tekemään yhdelle toisen linjan opiskelijalle käyntikorttia. Korttiin ei tietenkään riitä pelkkä nimi ja yhteystiedot, vaan sitä varten täytyy myös luoda liikemerkki (tässä tapauksessa pikemminkin logon ja liikemerkin yhdistelmä). Yllättävän hyvin aivot rupesivat tuottamaan erilaisia kuvioita. Alkuperäinen esimerkki näytti hieman liian paljon omenalta (as in Apple), mutta mielikuvitus ja minä lähdimme hieman erilaiselle tielle. Mahdollisesti postaan joskus kuvia aivoriihestäni tai valmiista käyntikortista, kunhan saadaan hommat hoidettua loppuun asti.

Teemana tulevaisuus.

Eilen kuitenkin iski kamala paniikki. Nyt on jo maaliskuu! Koulu loppuu toukokuussa, mitä sitten tehdään? Ei, nyt en pohdi tulevaisuutta tai edes työtilannetta vaan sitä, että mistä saan kerättyä tarpeeksi rahaa ostaa Adoben ohjelmapaketin, jotta saisin nuo kaikki ihanaiset muokkausohjelmat koneelleni! Minähän en niitä rupea mistään latailemaan, sillä laittomilla versioilla ei kunnon ihmiset työskentele. Harjoitella toki voi. Jostain pitäisi nyt siis repäistä sellaiset 3000€ tai itkeä kurjaa kohtaloaan ilman jokapäiväistä nörtteilyä. Kamalaa. Kokonaisen vuoden olen nyt rakentanut elämääni "graafikkona" ja sitten se viedään yhtäkkiä pois. Mitä mä teen!?

--> Jotain näyttöä ohjelmien käytöstä. Ei ole lemppari ja tästä on monta eri versiota. En vain löydä oikeaa tunnelmaa tälle.

- Koska en halua, että kukaan työtäni varastaa, on se pienennetty ja sisältää meikäläisen monogrammin. Haha! -

Whispers of tomorrow echo in my mind

Rakastan kotiani, joten päätin jakaa tämän rakkauden myös teidän kanssanne. Muutaman huonolaatuisen kuvan avulla kutsun juuri sinut virtuaalivierailulla Casa de Kesäkurpitsaan, enjoy!

Soittonurkkaus ja itse maalattu taulu. 

Kuvan taulu on nyt se viimeisin koulussa maalattu, josta pidän itse todella paljon. Joojoo, omakehu haisee. Tällä hetkellä haaveissa olisi joskus ottaa tatuointi eräästä taulun osasta, mutta haaveeksi taitaa tuokin jäädä, sanoo rahatilanne.
Soittimista vielä; kitara löytyy akustisena ja sähköisenä, ukulele sinisessä pussissaan ja vasemmassa nurkassa on huuliharppu ja tinapilli. En väitä, että osaisin mitään näistä soittaa.

Kortteja kaukomaista feat. lautapelit & keittiönpöytä.

Korttien kiinnittäminen oviin/kaapinoviin on pitkään kuulunut tapoihini. Niitä on mukava katsella ja ne piristävät sekä asunnon ilmettä että omaa mieltä.

Keittonurkkauksen tiskitön nurkka. Spottaa härski pullonavaaja!

Pikkuriikkisestä keittonurkkauksestani valitsin tämän nurkan, sillä tiskipöytä näytti liian törkyiseltä. Kaapissa on taas kortteja, tällä kertaa runojen kera. Ikkunalla on myös kokoelma turhaa ja tarpeellista sälää, koska jotain tuohon piti laittaa.

Olohuone. Something old, something new.

1960-luku kohtaa 2010-luvun. Äidin vanha peilipöytä on rakkain aarteeni, jonka vihdoinkin sain mahdutettua omaan kotiini. Tuoli on myös vanha, toki päällystetty uudelleen. Sillä on myös pari, jota ei tässä kuvasta näy.

Olohuone toisesta suunnasta. Verhon takana sijaitsee makuukammioni.

Kotini huonekaluista taitaa ainoastaan sohva olla alunperin oma, muut on kerätty sisaruksilta ja vanhemmilta. Kirjahylly esimerkiksi on veljen ja vaimonsa.

Näkymä keittiön ikkunasta. Aurinko <3 

Kirjaimellisesti hämärä taidekuva.

Tällä hetkellä toivon, ettei minun tarvitsisi vielä pitkään aikaan muuttaa pois tästä asunnosta. Olen täysin rakastunut <3 Vihdoinkin sain kauan kaipaamani leveät ikkunalaudat, joissa istuskella kahvi-/teekupposen kanssa ja katsella kaukaisuuteen.

Tavarat ovat jo pitkän aikaa olleet paikoillaan, vaikka järjestystä olenkin kertaalleen vaihtanut, mutta tauluja en ole vielä seinille asti saanut. Kunhan pöllin äidiltä muutaman taulukoukun, niin saan tästä taas hieman enemmän omannäköiseni.

For all those stupid things I never said

Arki. Motivaationi ei riitä mihinkään ja se on muutenkin hukassa. Kaikenlaista pitäisi tehdä sekä koulun että oman henkilökohtaisen elämän eteen, mutta nyt ei vain yhtään kiinnosta. Lomalla en saanut aikaiseksi mitään niistä asioista, joita olin mielessäni listannut. Onneksi en kuitenkaan mädäntynyt neljän seinän sisällä koko lomaa. Tekemistä riitti eikä yksin tarvinnut istuskella, mikäli ei halunnut.

Lomalla pääsin käymään yhdellä Jyväskylän parhaimmista kirppareista ja löysin itselleni raamatun; Principles of marketing. Ensimmäisellä kirpparikerralla en raaskinut sitä ostaa ja toisella kerralla käydessä pöytä oli jo putsattu. Meinasin vaipua epätoivoon, kunnes kaveri M huomasi myyjien olevan lähistöllä. Kysyttiin kirjaa ja se oli vielä myymättä, mikä mäihä! Odotan niin kovasti, että pääsen tuon kimppuun. Tälläkin hetkellä se tuossa sohvan nurkassa tuijottelee, mutta vielä on toinen estetiikkakirjoista kesken. Sen jälkeen olin ajatellut perehtyä Venäjän historiaan, mutta ehkä hieman oikaisen ja hyppään markkinoinnin kelkkaan. Toivottavasti tästä mielettömästä tiedonjanosta olisi joskus jotain hyötyäkin... Kovasti myös ajattelin itsekseni perehtyä sekä exceliin (kyllä, en osaa käyttää sitä ärsyttävää ohjelmaa) että nettisivujen koodaamiseen. Jälkimmäiseen kun löytäisi jonkun hyvän opuksen, olisin onnellinen. Inhoan lukea pitkiä tekstejä tietokoneelta. Silmät kärsivät.
Tänään kävin koluamassa kirpputoreja kaveri J:n kanssa ja matkaani tarttuivat mustat Conversen tennarit, jotka maksoivat hurjat 5€. SUCCESS!

Viime viikolla kävimme kaveri M:n kanssa hieman kiertelemässä Jyväskylää jalkaisin. Kahtena päivänä tuli talsittua yli kolme tuntia ihanan aurinkoisessa säässä, mikä teki hyvää. Ensimmäisenä turistipäivänä rehasin mukanani kameraa ja lampsin farkut jalassa, mutta toisena päivänä laitoin kunnon lenkkivermeet päälle (henkinen high-five kun mahduin ensimmäistä kertaa toppahousuihini).  En yhtään katunut, että päätin viettää koko loman Jyväskylässä, sillä ilman sitä päätöstä en olisi päässyt tutustumaan kaupunkiin paremmin. M toimi kuin kunnon turistiopas kertoen missä paikassa milloinkin oltiin, joten pysyin suhteellisen hyvin kartalla. Kävimme myös ajoissa katsastamassa potentiaaliset pussikaljamestat!

Perjantaina lähdettiin M:n kanssa viihteelle. Taas tuli kaksi uutta baaria tutuksi! Ensimmäiseen mentiin sattumalta, sillä törmäsimme miesporukkaan, joka kaappasi M:n kainaloonsa. Meikäläinen paineli kiltisti perässä. Onneksi sentään tarjosivat juoman, muuten emme olisi heidän kanssaan kauaa viihtyneet. Ikäkriisikin iski, kun minua luultiin 34-vuotiaaksi. Kamala masennus. Nimikin meni vähän väärin, se oli Suvi-Taina.

Karattiin M:n kanssa viereiseen baariin, joka oli kuulemma yllättävän hiljainen. Kytättiin meille miehiä, ja spotattiinkin kaksi sopivaa kandidaattia. Yritettiin molemmat, M kokeneemmin, pelata urosten kanssa silmäpeliä, siinä kovinkaan hyvin onnistumatta. Onneksi kuulimme heidän suuntaavan kulman taakse seuraavaan baariin, jonne mekin kilttinä tyttöinä paineltiin. M yritti yllyttää minua puhelemaan urosten kanssa, mutta en uskaltanut. Onneksi nenänpuuterointini aikana oli M päättänyt mennä istumaan urosten pöytään ja helpottanut näin minun tuskaani. Urokset paljastuivat nuoriksi saksalaisiksi pojiksi.

Saatiin sakemannit minun luokseni jatkoille, joista M häipyi valitettavan nopeasti. Urokset virittivät kesäkurpitsan kitaran ja soittelivat sillä ihanasti. Kamala, kuinka taas sain jonkinlaisen pakkomielteisen ihastuskohtauksen. Sovittiin, että nähdään seuraavana päivänä. Pihalla urokset vielä laulelivat ihanilla äänillään jotain herkkää biisiä. Voi itku! No... ei nähty seuraavana päivänä. Urokset ilmoittivat, etteivät kykene joten kävisikö ylihuominen. No.. ei nähty ylihuomennakaan. Sen jälkeen ei kuulunut mitään. Harmittaa, koska koko perjantai oli taas niin utopistinen. Miten minä voin enää mitään ryyppyreissuja tehdä, koska kaikki päätyvät ihastumiseen ja pettymiseen? Muutenkin tämä viime perjantain reissu oli niin mahtava, ettei sitä voi ylittää mikään.

Tämän blogin perusteella voisi kuvitella, että olen kamala alkoholisti...