Tuntuu, että pitäisi kirjoitella jotain. En tiedä, olenko tulossa kipeäksi vai onko olo muuten vain kummallinen. Niin kuin olisin nukkunut koko päivän tai kulkenut jonkinlainen harso silmien edessä. Silti taas kulutan aikaani tehden kaikkea turhaa, enkä oikeastaan saa mitään järkevää aikaiseksi. Tällä hetkellä ei oikein mikään edes huvita.
Miestä näin torstaina. Se oli käynyt vuokraamassa leffan ja katsottiin se tässä minun kämpälläni. Olen jotenkin vaikuttunut miehen leffamausta ja ylipäätänsä siitä, että kerrankin olen tavannut ihmisen, joka oikeasti tykkää katsella leffoja. Nytkin se ilmestyi kädessään Django Unchained! Se oli merkki hyvästä leffamausta sekä kuuntelutaidosta, sillä olen muutaman kerran maininnut pitäväni Tarantinosta, mutta en ole vielä nähnyt uusinta tuotosta. Mikä mies! Lopultahan se sitten jäi taas yökyläilemään. Aamupäivällä, kun mies oli lähdössä kotiin, huomasimme hänen pärrässään mukavan 60 euron sakkolapun. Näköjään tässä taloyhtiössä ei saa parkkeerata edes vieraspaikalle ilman jonkinlaista läpyskää, jota en ole koskaan nähnytkään. Hävetti todella paljon, joten tarjouduin maksamaan sakon pois. Eihän mies siihen suostunut vaan lupasi itse soitella sakottavalle taholle ja selvittää asian.
Perjantaina kävin pitkästä aikaa veljen perheen tontilla viihdyttämässä ipanoita. Lauantaina taasen sain syntymäpäivälahjani Seinäjoelta kotiin kuljetettuna. Siskon kyydissä matkasi vanhempieni ostama led-tv uudelle omistajalleen. Olihan tuo kuvaputki jo parhaat päivänsä nähnytkin, mutta on outoa totutella nykyaikaiseen televisioon. Samassa paketissa sain myös erinäisiä tavaroita, joita jouduin tilanpuutteen takia jättämään vielä äitini luokse, kun Seinäjoelta lähdin. Jos joskus muistaisin olla pakkaamatta laukkuuni kaikkea turhaa.
Eilen illalla nautin omasta seurastani viinipullollisen verran ja suuntasin baariin yhdelle siskon ja hänen kavereidensa vaivoiksi. Miehen kanssa oltiin myös tekstailtu ja hän oli suuntaamassa keskustaan. Sitten viestit loppuivat eikä vastausta ole tähän mennessäkään kuulunut. Koska olen murehtijoiden sukua, päässäni myllertävät erilaiset tapaturmateoriat, joita vilkas mielikuvitukseni tuottaa jatkuvalla syötöllä. Olin jossain vaiheessa ihan varma, että mies on kuollut, enkä vieläkään voi sanoa luopuneeni tästä teoriasta. Päätin kuitenkin rauhoittua ja ottaa huomenna yhteyttä, jos mitään ei kuulu. Hemmetin murehtija. Ärsyttää aina huolestua ja murehtia päänsä puhki, ja kehitellä kaikenlaisia kauheita teorioita ja kohtaloita.
sunnuntai 30. kesäkuuta 2013
tiistai 25. kesäkuuta 2013
What kind of life is it, when every day’s a weekend
Mitä voi kirjoittaa, kun taukoa on ollut niin kauan? Kaikenlaista enemmän ja vähemmän merkittävää on tapahtunut; Provinssit kökitty ja juhannus Nummeiltu. Käteen jäi taas paljon muistoja, tyhmiä vitsejä ja se pohjaton tyhjyys aka festivaalin jälkeinen masennus. Ehkä sitä kaikkea on aivan turha yrittää blogimerkintään tunkea, sillä ei se koskaan luettuna olisi samanlaista kuin koettuna.
Tänään palailin takaisin Jyväskylään, mutta jo ensi viikolla suuntaan taas Seinäjoelle. Muutama työkeikka on pätkätyöläisellä taas tiedossa, mikä helpottaa huomattavasti elokuun vuokranmaksua. Onhan se myös kätevää, että ruokaan ei mene itsellä rahaa, kun on äidin jääkaapilla. Harmi vaan, että kyseinen jääkaappi on täynnä kaikkea sellaista, mitä en todellakaan haluaisi syödä tai oikeastaan saisi syödä. Kamalasti roskaa.
Roskasta puheenollen, kamalasti tuli taas vedettyä festarimättöä. Oikein ällöttää. Provinssikiireiden aikaan tuli tilailtua pizzaa ja hampparia, festarin aikana sitten talkooruokaa (joka ei kyllä sekään ole mitenkään järkyttävän terveellistä). Provinssin aikana sain tiputettua peräti kaksi kiloa, mutta kummasti juhannuksen jälkeen ne taas takaisin tulivat. Hyi hyi. Tänään kävin kaupassa ostamassa kaikkea terveellistä ja ihanaa (mutta myös karkkipussin, tais jäädä taas hetkeksi nekin pois). Olen myös nyt neljättä päivää polttamatta, sillä päätin juhannuksen jälkeen aloittaa lakkoiluni uudestaan. Nikotiinipurkkaa en ole tällä kertaa edes vetänyt, yritän myös olla vetämättä.
Miestä näen vasta torstaina, mutta onneksi minullakin on tekemistä. Tänään olen vain ollut. Yksin. Omassa kodissa. En voinut kuvitella, kuinka paljon tästä taas nautin. Odotan myös innolla, että saan nukkua SÄNGYSSÄ, kun kuukauden olen nukkunut sohvalla. Huomenna pitäisi uskaltautua työkkäriin ja kelaan, ei huvita ei. Sitten sitä voisi kokkailla jotain terveellistä ja siivoskella. Purkaa laukku, jotta sen voi sitten taas ensi viikolla pakata uudestaan täyteen tavaraa. Eiköhän tämä elämä taas tästä lutviudu..
(Mies sanoi, että minulle löytyy aina aikaa, mikä oli vaan todella ihanaa. Torstai, tule jo!)
Tänään palailin takaisin Jyväskylään, mutta jo ensi viikolla suuntaan taas Seinäjoelle. Muutama työkeikka on pätkätyöläisellä taas tiedossa, mikä helpottaa huomattavasti elokuun vuokranmaksua. Onhan se myös kätevää, että ruokaan ei mene itsellä rahaa, kun on äidin jääkaapilla. Harmi vaan, että kyseinen jääkaappi on täynnä kaikkea sellaista, mitä en todellakaan haluaisi syödä tai oikeastaan saisi syödä. Kamalasti roskaa.
Roskasta puheenollen, kamalasti tuli taas vedettyä festarimättöä. Oikein ällöttää. Provinssikiireiden aikaan tuli tilailtua pizzaa ja hampparia, festarin aikana sitten talkooruokaa (joka ei kyllä sekään ole mitenkään järkyttävän terveellistä). Provinssin aikana sain tiputettua peräti kaksi kiloa, mutta kummasti juhannuksen jälkeen ne taas takaisin tulivat. Hyi hyi. Tänään kävin kaupassa ostamassa kaikkea terveellistä ja ihanaa (mutta myös karkkipussin, tais jäädä taas hetkeksi nekin pois). Olen myös nyt neljättä päivää polttamatta, sillä päätin juhannuksen jälkeen aloittaa lakkoiluni uudestaan. Nikotiinipurkkaa en ole tällä kertaa edes vetänyt, yritän myös olla vetämättä.
Miestä näen vasta torstaina, mutta onneksi minullakin on tekemistä. Tänään olen vain ollut. Yksin. Omassa kodissa. En voinut kuvitella, kuinka paljon tästä taas nautin. Odotan myös innolla, että saan nukkua SÄNGYSSÄ, kun kuukauden olen nukkunut sohvalla. Huomenna pitäisi uskaltautua työkkäriin ja kelaan, ei huvita ei. Sitten sitä voisi kokkailla jotain terveellistä ja siivoskella. Purkaa laukku, jotta sen voi sitten taas ensi viikolla pakata uudestaan täyteen tavaraa. Eiköhän tämä elämä taas tästä lutviudu..
(Mies sanoi, että minulle löytyy aina aikaa, mikä oli vaan todella ihanaa. Torstai, tule jo!)
sunnuntai 9. kesäkuuta 2013
Collecting names of the lovers that went wrong
Tunnen tällä hetkelä erityisesti selän ja jalkojen lihakset todella hyvin. En ole treenannut, mutta istuin eilen yhteensä 3h prätkän kyydissä, kun kävimme miehen kanssa ajelulla. Jotenkin onnistuin jännittämään noin puolet kroppani lihaksista, nyt olenkin erittäin tuskissani tämän kivun kanssa. Toivottavasti jossain vaiheessa opin istumaan pärrän kyydissä normaalisti, jännittämättä. Tunsin eilen itseni todelliseksi apinaksi, joka vain roikkuu toisen selässä. Olin varmasti huvittava näky.
Miniloma Jyväskylään teki hyvää ja oli mukava nähdä mies pitkästä aikaa. Oli ihanaa taas nukahtaa toisen kainaloon ja herätä aamulla kahvin tuoksuun. Toivottavasti mies ei kuitenkaan kyllästy minuun, jotenkin pelkään sitä. Mutta ei kai se tuossa vieläkin mukana roikkuisi, jos olisin aivan kamala ihminen? Tyhmää, kun pitää tällaisiakin taas miettiä, mutta jotenkin tämä välimatkakin sen aiheuttaa ja epävarmuus seuraavan tapaamisen ajankohdasta ja toisen tunteista/ajatusmaailmasta. Yritin kyllä saada miestä Provinssiin, mutta lähtevät kaveriporukalla tulevana torstaina Saksaan. Juhannuksesta ei olla puhuttu, joten uskon tällä hetkellä hyvin vakaasti viettäväni sen Nummirockissa.
Poden huonoa omatuntoa siitä, että mies tarjoaa aina kaiken, kun olemme yhdessä liikenteessä. Eilen kävimme pärräilyn lomassa pizzalla sekä vuokraamassa illaksi elokuvan. Mitään en taas saanut itse maksaa, joten tänään sanoinkin seuraavalla kerralla kokkaavani miehelle. Ei tuntunut innostuvan asiasta. Ahdistaa kuitenkin mennä toisen rahoilla kaikkialle, mutta eipä minulla muuten olisikaan tällaiseen deittailuun varaa. Pelottaa, jos se ajattelee minua jonkinlaiseksi onnenonkijaksi tms. Joka kerta olen kuitenkin huomauttanut, että voin myös itse maksaa, mutta aina siihen on sanottu "kyllä mä uskon" ja silti tarjottu. Äh, miten tässä tilanteessa voi käyttäytyä?
Huomenna alkaakin festariviikko, joten tuskin kerkeän päivitellä muuta kuin facebookia. Miten se Provinssi aina yllättää!?
Miniloma Jyväskylään teki hyvää ja oli mukava nähdä mies pitkästä aikaa. Oli ihanaa taas nukahtaa toisen kainaloon ja herätä aamulla kahvin tuoksuun. Toivottavasti mies ei kuitenkaan kyllästy minuun, jotenkin pelkään sitä. Mutta ei kai se tuossa vieläkin mukana roikkuisi, jos olisin aivan kamala ihminen? Tyhmää, kun pitää tällaisiakin taas miettiä, mutta jotenkin tämä välimatkakin sen aiheuttaa ja epävarmuus seuraavan tapaamisen ajankohdasta ja toisen tunteista/ajatusmaailmasta. Yritin kyllä saada miestä Provinssiin, mutta lähtevät kaveriporukalla tulevana torstaina Saksaan. Juhannuksesta ei olla puhuttu, joten uskon tällä hetkellä hyvin vakaasti viettäväni sen Nummirockissa.
Poden huonoa omatuntoa siitä, että mies tarjoaa aina kaiken, kun olemme yhdessä liikenteessä. Eilen kävimme pärräilyn lomassa pizzalla sekä vuokraamassa illaksi elokuvan. Mitään en taas saanut itse maksaa, joten tänään sanoinkin seuraavalla kerralla kokkaavani miehelle. Ei tuntunut innostuvan asiasta. Ahdistaa kuitenkin mennä toisen rahoilla kaikkialle, mutta eipä minulla muuten olisikaan tällaiseen deittailuun varaa. Pelottaa, jos se ajattelee minua jonkinlaiseksi onnenonkijaksi tms. Joka kerta olen kuitenkin huomauttanut, että voin myös itse maksaa, mutta aina siihen on sanottu "kyllä mä uskon" ja silti tarjottu. Äh, miten tässä tilanteessa voi käyttäytyä?
Huomenna alkaakin festariviikko, joten tuskin kerkeän päivitellä muuta kuin facebookia. Miten se Provinssi aina yllättää!?
lauantai 8. kesäkuuta 2013
You don't know is it fine to hold my hand
Olen onnistunut tempautumaan oikein kunnolla töiden vietäväksi ja tehnyt hommia kuin hullu. Toimistolla on tullut touhuttua vähintään se 10h/päivä, yleensä päivät ovat kestäneet 12h tai enemmän, joten en ole kerinnyt/jaksanut päivittää blogia saatika tehdä mitään järkevää. Tänään tulin pikalomalle Jyväskylään tarkoituksenani nähdä mies (<3) sekä hakea unohtuneita tavaroita. Kuskasin myös osan turhista tavaroista takaisin kotiin helpottaakseni juhannuksen jälkeistä junailua kaikenlaisten kassien kanssa.
Koska pääni on tyhjä eikä tuota enää järkeviä lauseita, tyydyn vain toteamaan että tykkään tuosta alla olevasta biisistä jotenkin mielettömän paljon.
Koska pääni on tyhjä eikä tuota enää järkeviä lauseita, tyydyn vain toteamaan että tykkään tuosta alla olevasta biisistä jotenkin mielettömän paljon.
sunnuntai 2. kesäkuuta 2013
This is what I call life
Koska olen jo alle viikon selvinnyt hengissä Pohjanmaalla, laittelenpa muutaman kuvan lievittämään mun Jyväskyläkoti-ikävää. Räpsäsin viimeisellä kouluviikolla kotimatkan aikana kuvia, kun mietin kuinka ihana se reitti onkaan ollut kulkea.
Seinäjoella on ollut mukavaa. Kavereita on tullut nähtyä, töitä paiskittua ja hikoiltua tässä järkyttävässä kuumuudessa. Viikonloppu meni kyllä masentavan nopeasti, huomenna pitäisi taas painaa pitkää päivää. Onneksi perjantainen nollaus hyvässä seurassa rauhoitti mun hermoja edes vähän.
Seinäjoella on ollut mukavaa. Kavereita on tullut nähtyä, töitä paiskittua ja hikoiltua tässä järkyttävässä kuumuudessa. Viikonloppu meni kyllä masentavan nopeasti, huomenna pitäisi taas painaa pitkää päivää. Onneksi perjantainen nollaus hyvässä seurassa rauhoitti mun hermoja edes vähän.
maanantai 27. toukokuuta 2013
It's just another manic Monday
Tämä on taas näitä päiviä, kun aivot käy ylikierroksilla. Olen yrittänyt kovasti tänään tehdä töitä ja saanutkin paljon aikaiseksi. Kuitenkin koko ajan tuntuu, että olen unohtanut jotain, kuten esimerkiksi pakata keskiviikkoa varten. Tai edes tehdä se pakkauslista.
Hirveä paniikki iski tänään, kun huomasin Provinssirockin olevan jo aivan ovella. Mitä kaikkea olenkaan unohtanut tehdä, sanoa, selvittää? Päässä pyörii miljoona ajatusta, enkä meinaa saada niitä edes kirjoitettua paperille. Yö taitaa mennä valvoessa, sillä en millään saa aivojani lopettamaan tätä työskentelyä! Koko ajan tuntuu, että jotain pitäisi tehdä, joten avaan läppärin yhä uudelleen tekemättä kuitenkaan mitään järkevää. Kaikki muuthan ovat jo kotona, joten en saisi asioita hoidettua kuitenkaan ennen huomista. Kauhulla odotan keskiviikon ja torstain ylipitkiä työpäiviä, sillä ennen yhdeksää on turha haaveillakaan pääsevänsä kotiin.
Kuitenkin odotan taas ihan hirveästi tätä raskasta rupeamaa, vaikka jaksankin siitä valittaa ja stressata. Onhan tämä kuitenkin se työ, mitä haluaisin koko loppuelämäni tehdä. Jännää on se, että unohdan täysin syödä! Tänäänkin olen vetänyt kahvia ja tupakkaa, mutta syöminen on jäänyt vähemmälle. Provinssiviikonloppuna varmasti unohdan vielä pahemmin, sillä tapanani on ollut pärjätä pitkälti kahvin ja tupakan voimin. Enhän oikeastaan kerkeä edes pitämään ruokataukoja, sillä töitä olisi vaikka muille jakaa. Miten tämä voikaan olla yhtäaikaa niin mukavaa ja niin rasittavaa?
Mikäli näen miehen huomenna, yritän unohtaa nämä kiireet edes hetkeksi ja keskittyä täysin häneen. Kuukausi on liian pitkä aika olla näkemättä toista, vaikka ei tämä edes vielä ole edennyt seurustelun tasolle. Höh. Mahassa on silti perhosia <3
Hirveä paniikki iski tänään, kun huomasin Provinssirockin olevan jo aivan ovella. Mitä kaikkea olenkaan unohtanut tehdä, sanoa, selvittää? Päässä pyörii miljoona ajatusta, enkä meinaa saada niitä edes kirjoitettua paperille. Yö taitaa mennä valvoessa, sillä en millään saa aivojani lopettamaan tätä työskentelyä! Koko ajan tuntuu, että jotain pitäisi tehdä, joten avaan läppärin yhä uudelleen tekemättä kuitenkaan mitään järkevää. Kaikki muuthan ovat jo kotona, joten en saisi asioita hoidettua kuitenkaan ennen huomista. Kauhulla odotan keskiviikon ja torstain ylipitkiä työpäiviä, sillä ennen yhdeksää on turha haaveillakaan pääsevänsä kotiin.
Kuitenkin odotan taas ihan hirveästi tätä raskasta rupeamaa, vaikka jaksankin siitä valittaa ja stressata. Onhan tämä kuitenkin se työ, mitä haluaisin koko loppuelämäni tehdä. Jännää on se, että unohdan täysin syödä! Tänäänkin olen vetänyt kahvia ja tupakkaa, mutta syöminen on jäänyt vähemmälle. Provinssiviikonloppuna varmasti unohdan vielä pahemmin, sillä tapanani on ollut pärjätä pitkälti kahvin ja tupakan voimin. Enhän oikeastaan kerkeä edes pitämään ruokataukoja, sillä töitä olisi vaikka muille jakaa. Miten tämä voikaan olla yhtäaikaa niin mukavaa ja niin rasittavaa?
Mikäli näen miehen huomenna, yritän unohtaa nämä kiireet edes hetkeksi ja keskittyä täysin häneen. Kuukausi on liian pitkä aika olla näkemättä toista, vaikka ei tämä edes vielä ole edennyt seurustelun tasolle. Höh. Mahassa on silti perhosia <3
sunnuntai 26. toukokuuta 2013
I wish I could tell the world
Pientä hiljaiseloa ollut tämän blogin puolella, kun on ollut hirveästi kiireitä. Viimeinen kouluviikko meni hujauksessa, sääli, vaikka rankkakin rupeama se oli. Viimeisellä viikolla en kerinnyt paljon muuta tekemään, kun istumaan koneen ääressä ja juoksentelemaan kevätfestariasioissa pitkin ja poikin koulua. Harvoin pääsin ennen ilta kuutta kotiin, perjantain valmistumispäivänäkin pääsin lähtemään vasta kolmen jälkeen, vaikka muut pääsivätkin aikaisemmin. Itse kun on tällainen jokapaikanhöylä ja bändikerholainen, jouduttiin vetämään valmistujaispäivänäkin kaksi keikkaa ja vielä roudaaminen päälle. Huh. Enää ei tarvitse esittää kitaristi-basisti-rumpali-laulajaa ja painaa pitkää päivää sekä koulussa että kotona Provinssihommien parissa.
Perjantaina oli kova hinku päästä bilettämään, sillä olen aika tiukasti istunut viikonloput kotona. Yritin kovasti saada kunnon bilemoodin päälle, mutta väsy sekä päänsärky veivät voiton. Aivan ei jaksanut valomerkkiin asti, mutta mukavaa oli silti. Eipä tullut vedettyä hirveitä övereitäkään, vaan nautiskeltiin kavereiden M ja C kanssa ihan rauhallisesti. Mukavaa oli, varsinkin muiden luokkakavereiden arvostelu. Harmittaa, että kaveri C muutti takaisin kotipaikkakunnalleen, mutta sovittiin että tehdään M:n kanssa kesällä Ikea-reissu ja samalla mennään C:n luokse Porvooseen yökylään. Toivottavasti suunnitelma toteutuu, sillä C on kyllä äärettömän mukava tyyppi, vaikka tulikin luokallemme vasta tammikuussa. Onneksi sentään M on Jyväskylässä, etten välttämättä joudu viettämään kesällä aikaani neljän seinän sisällä.
Lauantaina näin miehen pitkästä aikaa. Kerkesin taas panikoimaan, onkohan se tehnyt oharit, kun viestiä tuli vasta iltakymmenen jälkeen. Onneksi olin laittanut itseni menokuntoon jo melkein viisi tuntia aikaisemmin, sillä lähdettiin hieman äkkinäisellä aikataululla Red Neckiin katsomaan AC/DC coverbändiä. Herrasmies kun tuo on, sisäänpääsymaksu ja juomat hoituivat taas hänen pussistaan. Tällä kertaa keskustelukin luisti jo ihan normaalisti ja vapautuneesti. Sanoipa hän jopa söpöyksiä, mitkä tietenkin veivät jalat altani. Olen niin äärettömän onnellinen tällä hetkellä, että en voinut ikinä kuvitellakaan tällaista tunnetta. Ei ihastuminen ole aikaisemmin ollut näin intensiivistä.
Red Neckistä lähdettiin hieman ennen kuin bändi lopetti, otettiin taksi, tehtiin pit stop minun kämpille ja siitä sitten miehen luokse. Sinnehän minä yöksi kainaloon jäin ja aamulla oli taas kahvit keitettynä valmiiksi :) Koska miehen auto meni alkuviikosta rikki, lähdettiin pärrällä käymään Vaajakoskella jäätelöllä, sillä mies oli vihdoin saanut minulle kypärän lainattua. Miehellähän on tarkoitus viedä minua pärrällä kahville johonkin hienoon paikkaan, minkä sijaintia hän ei millään suostunut kertomaan minulle. Ei kuitenkaan tänään sinne lähdetty, sillä miehelle tuli kutsua töihin kesken kaiken. Noh, ensimmäinen pärrämatkailu meni hyvin, vaikka minua hieman tärisytti ja pelotti. Paljon en kuitenkaan kerinnyt maisemia katsomaan, sillä olin koko ajan ihan varma, että tipun kyydistä. Vannotin kyllä miestä, ettei tiputa minua matkalla. Hyvä luotto :D
Keskiviikkona pitäisi suunnata kuukaudeksi Seinäjoelle.. Sovittiin miehen kanssa, että nähdään vielä ennen lähtöäni, sillä kesäkuussa tuskin pystymme toisiamme tapaamaan. Mies kyllä alustavasti lupaili tulevansa Provinssirockiin, sillä hänellä alkaa kesäloma sinä viikonloppuna. Olisi kyllä mahtavaa, vaikka tuskin kerettäisiin paljoa näkemään. Jotenkin tämä koko touhu tuntuu niin oikealta ja ihanalta, enkä haluaisi olla kauaa hänestä erossa. Olen täysin ihastunut pikkutyttö, mutta tuntuupa tuo mieskin olevan samoilla linjoillan, niin ihana se minua kohtaan on. Enpä yllättyisi, vaikka tältä mieheltä saisi joskus kukkiakin. Yhdeltä mieheltä olen aikaisemmin saanut kukkapuskan, sekin johtui erittäin pahasta riidasta...
Huomenna pitäisi varmaan jo katsoa tavaroita kasaan, sillä kuukausi on taas pitkä aika elää matkalaukkuelämää. Ärsyttää jo valmiiksi, sillä olen maailman huonoin pakkaamaan. Ensin pitää tehdä listaus siitä, mitä ottaa mukaan, ennen kuin nakkelen mitään laukkuun. Todennäköisesti unohdan puolet tavaroista kotiin ja mukana on paljon turhaa vaatetta. Mistä minä voin tietää, mitä tavaraa tarvitsen kesäkuussa? Juhannustakin pitäisi miettiä, mikäli sen Nummirockissa taas viettää. Voi kyllä olla, että jos miehellä on jotain muita suunnitelmia saatan olla kamala ihminen ja mennä hänen mukaansa, mikäli kutsu käy... Yritän olla olematta huono kaveri, mutta välillä mies vie voiton.
Perjantaina oli kova hinku päästä bilettämään, sillä olen aika tiukasti istunut viikonloput kotona. Yritin kovasti saada kunnon bilemoodin päälle, mutta väsy sekä päänsärky veivät voiton. Aivan ei jaksanut valomerkkiin asti, mutta mukavaa oli silti. Eipä tullut vedettyä hirveitä övereitäkään, vaan nautiskeltiin kavereiden M ja C kanssa ihan rauhallisesti. Mukavaa oli, varsinkin muiden luokkakavereiden arvostelu. Harmittaa, että kaveri C muutti takaisin kotipaikkakunnalleen, mutta sovittiin että tehdään M:n kanssa kesällä Ikea-reissu ja samalla mennään C:n luokse Porvooseen yökylään. Toivottavasti suunnitelma toteutuu, sillä C on kyllä äärettömän mukava tyyppi, vaikka tulikin luokallemme vasta tammikuussa. Onneksi sentään M on Jyväskylässä, etten välttämättä joudu viettämään kesällä aikaani neljän seinän sisällä.
Lauantaina näin miehen pitkästä aikaa. Kerkesin taas panikoimaan, onkohan se tehnyt oharit, kun viestiä tuli vasta iltakymmenen jälkeen. Onneksi olin laittanut itseni menokuntoon jo melkein viisi tuntia aikaisemmin, sillä lähdettiin hieman äkkinäisellä aikataululla Red Neckiin katsomaan AC/DC coverbändiä. Herrasmies kun tuo on, sisäänpääsymaksu ja juomat hoituivat taas hänen pussistaan. Tällä kertaa keskustelukin luisti jo ihan normaalisti ja vapautuneesti. Sanoipa hän jopa söpöyksiä, mitkä tietenkin veivät jalat altani. Olen niin äärettömän onnellinen tällä hetkellä, että en voinut ikinä kuvitellakaan tällaista tunnetta. Ei ihastuminen ole aikaisemmin ollut näin intensiivistä.
Red Neckistä lähdettiin hieman ennen kuin bändi lopetti, otettiin taksi, tehtiin pit stop minun kämpille ja siitä sitten miehen luokse. Sinnehän minä yöksi kainaloon jäin ja aamulla oli taas kahvit keitettynä valmiiksi :) Koska miehen auto meni alkuviikosta rikki, lähdettiin pärrällä käymään Vaajakoskella jäätelöllä, sillä mies oli vihdoin saanut minulle kypärän lainattua. Miehellähän on tarkoitus viedä minua pärrällä kahville johonkin hienoon paikkaan, minkä sijaintia hän ei millään suostunut kertomaan minulle. Ei kuitenkaan tänään sinne lähdetty, sillä miehelle tuli kutsua töihin kesken kaiken. Noh, ensimmäinen pärrämatkailu meni hyvin, vaikka minua hieman tärisytti ja pelotti. Paljon en kuitenkaan kerinnyt maisemia katsomaan, sillä olin koko ajan ihan varma, että tipun kyydistä. Vannotin kyllä miestä, ettei tiputa minua matkalla. Hyvä luotto :D
Keskiviikkona pitäisi suunnata kuukaudeksi Seinäjoelle.. Sovittiin miehen kanssa, että nähdään vielä ennen lähtöäni, sillä kesäkuussa tuskin pystymme toisiamme tapaamaan. Mies kyllä alustavasti lupaili tulevansa Provinssirockiin, sillä hänellä alkaa kesäloma sinä viikonloppuna. Olisi kyllä mahtavaa, vaikka tuskin kerettäisiin paljoa näkemään. Jotenkin tämä koko touhu tuntuu niin oikealta ja ihanalta, enkä haluaisi olla kauaa hänestä erossa. Olen täysin ihastunut pikkutyttö, mutta tuntuupa tuo mieskin olevan samoilla linjoillan, niin ihana se minua kohtaan on. Enpä yllättyisi, vaikka tältä mieheltä saisi joskus kukkiakin. Yhdeltä mieheltä olen aikaisemmin saanut kukkapuskan, sekin johtui erittäin pahasta riidasta...
Huomenna pitäisi varmaan jo katsoa tavaroita kasaan, sillä kuukausi on taas pitkä aika elää matkalaukkuelämää. Ärsyttää jo valmiiksi, sillä olen maailman huonoin pakkaamaan. Ensin pitää tehdä listaus siitä, mitä ottaa mukaan, ennen kuin nakkelen mitään laukkuun. Todennäköisesti unohdan puolet tavaroista kotiin ja mukana on paljon turhaa vaatetta. Mistä minä voin tietää, mitä tavaraa tarvitsen kesäkuussa? Juhannustakin pitäisi miettiä, mikäli sen Nummirockissa taas viettää. Voi kyllä olla, että jos miehellä on jotain muita suunnitelmia saatan olla kamala ihminen ja mennä hänen mukaansa, mikäli kutsu käy... Yritän olla olematta huono kaveri, mutta välillä mies vie voiton.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)