Muutaman päivän olin taas säälittävä stressaaja. Nyt on mahassa perhosia. Huomenna pääsen katsastamaan miehen asunnon :)
tiistai 7. toukokuuta 2013
maanantai 6. toukokuuta 2013
I love to read the words you used
Suomen peli pyörii tv:ssä, mutta en pysty keskittymään siihen. Syy on niinkin yksinkertainen kuin NÄLKÄ. Aloitin tänään 5:2 dieetin, jonka tarkoituksena on syödä kahtena päivänä 500kcal ja muina viitenä normaalisti. Tällä hetkellä olen syönyt noin 400kcal ja odotan innolla voivani pian syödä viimeiset 100. Huomenna saan syödä normaalisti, kun kello lyö 11.00. Toivottavasti en muina viitenä päivänä kuitenkaan vetele ruokaövereitä...
En kyllä tiedä, voiko 5:2 kutsua normaaliksi dieetiksi, sillä useimmilla se näyttää olevan elämäntapa. Tarkoituksena ei välttämättä ole niinkään pudottaa kiloja, koska tällä paastoamisella pitäisi olla myös jonkinsortin terveysvaikutuksia koskien diabetestä, syöpää ja sydäntauteja. On kuitenkin mielenkiintoista kokeilla jotain uutta, sillä en ole koskaan ollut millään "laihdutuskuurilla", kunhan yrittänyt vain syödä terveellisemmin ja liikkua, jotta niitä kiloja sitten saisi tippumaan. Mielenkiinnolla odotan, sopiiko tämä systeemi juuri minun elimistölle, vai olenko viikon jälkeen jo aivan kuollut. Nälän kanssa toivottavasti oppii pärjäämään, sillä eihän kyse ole kuin kahdesta päivästä.
Toukokuun tavoite kymmenestä tiputetusta kilosta ei taida toteutua, mutta eiköhän tämä tästä taas lähde käyntiin. Viime aikoina on kyllä tullut lipsuttua vähän kaikessa ja liikuntakin on unohtunut. Onneksi saa taas hetken hengähtää Keski-Suomessa ja laittaa ruokavalion kuntoon. Kesäkuussa suunnataankin sitten hieman pidemmäksi aikaa Pohjanmaalle Provinssirockin perässä. Kesäkuussa myös kiellän äitiä tekemästä herkkuruokia ja laitan itse omat köyhät pöperöni. Eihän siitä mitään tule, että aina äidin luona majaillessa tulee lipsuttua niin pahasti. Varsinkin kun äitini käsitys salaatista on runsaassa majoneesissa uitetut muutamat vihreämmät asiat.
Miehestä en päivitä mitään, se on ääliö (ainakin tällä hetkellä).
En kyllä tiedä, voiko 5:2 kutsua normaaliksi dieetiksi, sillä useimmilla se näyttää olevan elämäntapa. Tarkoituksena ei välttämättä ole niinkään pudottaa kiloja, koska tällä paastoamisella pitäisi olla myös jonkinsortin terveysvaikutuksia koskien diabetestä, syöpää ja sydäntauteja. On kuitenkin mielenkiintoista kokeilla jotain uutta, sillä en ole koskaan ollut millään "laihdutuskuurilla", kunhan yrittänyt vain syödä terveellisemmin ja liikkua, jotta niitä kiloja sitten saisi tippumaan. Mielenkiinnolla odotan, sopiiko tämä systeemi juuri minun elimistölle, vai olenko viikon jälkeen jo aivan kuollut. Nälän kanssa toivottavasti oppii pärjäämään, sillä eihän kyse ole kuin kahdesta päivästä.
 |
| Osuvaa(ko?) |
Miehestä en päivitä mitään, se on ääliö (ainakin tällä hetkellä).
lauantai 4. toukokuuta 2013
I would need a miracle to get a taste of paradise
Päiväni on ollut todella kenkkumainen, vaikka se alkoi hyvin. En siis ole todellakaan noussut sängystä väärällä jalalla, vaan ympäristö on aiheuttanut v-käyrän kovan nousun. Tällä hetkellä lääkitsenkin itseäni punaviinillä.
Armoton kenkutus alkoi junamatkalla Seinäjoelta Jyväskylään. Juna jämähti Haapamäelle, koska Keuruun kohdilla puksuttanut juna oli mennyt rikki. Odoteltiin siinä sitten lisätietoja ja lopulta meille tilattiin bussikyyti Jyväskylään. Lopulta pääsin kotiin n.1,5h myöhässä. Ei kiva. Missasin jopa Suomen pelin niin pahasti, ettei enää huvittanut loppua edes katsella. Kaiken lisäksi mies lupasi ilmoittaa itsestään tänään, eikä siitä tietenkään ole mitään kuulunut. Yritän kovasti olla laittamatta viestiä, mutta saa nähdä viekö ärsytys (tai viini) voiton. En millään haluaisi antaa itsestäni ahdistavaa kuvaa, mutta miksei voi laittaa viestiä, jos on luvannut? Onko olemassa mitään niin ärsyttävää!? Itse asiassa on, sillä minähän olen ärsyyntymisen mestari...
Viikko Seinäjoella oli outo. Koin erilaisia tunteita ahdistuksen ja ilon välillä, mutta pääasiassa tunsin olevani aivan väärässä paikassa. Tämäkin johtuu suurilta osin miehestä, mutta en myöskään enää kovin helposti pääse kiinni Seinäjoen kuvioihin. En tunne opiskelijoita, mikä ärsytti vappuna. En omista hengailukavereita, mikä ärsytti yksinäisenä baarissa. En kuulu enää porukoihin, mikä ärsytti töissä. Olin koko viikon jotenkin hukassa, ja nyt pelottaa mennä melkein koko kesäkuuksi takaisin. Suurin osa ajasta menee toki töiden parissa, mutta silti. Joku siinä nyt pahasti ahdistaa (esimerkiksi äidin sohvalla nukkuminen).
Nyt päätin oman mielenterveyteni ja huonon rahatilanteen takia pysytellä loppu toukokuun Jyväskylässä. Kerkeän ehkä siivoamaan ja pesemään ikkunat. Käymään veljen luona ja tietenkin katsastamassa keväistä Jyväskylää. Vielä kun saisin tuon polkupyöräni vietyä korjaamolle, olisin erittäin tyytyväinen itseeni.
Ensi viikolla alkaa taas ruokaremppa. Tupakkakin on tehnyt hienoista paluuta kuvioihin, mutta nyt on taas muutama viikko aikaa päästä siitä eroon. Olen kuitenkin sataprosenttisen varma, että kesäkuussa ratkean taas. Festarikiireet ja Seinäjoki.
Armoton kenkutus alkoi junamatkalla Seinäjoelta Jyväskylään. Juna jämähti Haapamäelle, koska Keuruun kohdilla puksuttanut juna oli mennyt rikki. Odoteltiin siinä sitten lisätietoja ja lopulta meille tilattiin bussikyyti Jyväskylään. Lopulta pääsin kotiin n.1,5h myöhässä. Ei kiva. Missasin jopa Suomen pelin niin pahasti, ettei enää huvittanut loppua edes katsella. Kaiken lisäksi mies lupasi ilmoittaa itsestään tänään, eikä siitä tietenkään ole mitään kuulunut. Yritän kovasti olla laittamatta viestiä, mutta saa nähdä viekö ärsytys (tai viini) voiton. En millään haluaisi antaa itsestäni ahdistavaa kuvaa, mutta miksei voi laittaa viestiä, jos on luvannut? Onko olemassa mitään niin ärsyttävää!? Itse asiassa on, sillä minähän olen ärsyyntymisen mestari...
Viikko Seinäjoella oli outo. Koin erilaisia tunteita ahdistuksen ja ilon välillä, mutta pääasiassa tunsin olevani aivan väärässä paikassa. Tämäkin johtuu suurilta osin miehestä, mutta en myöskään enää kovin helposti pääse kiinni Seinäjoen kuvioihin. En tunne opiskelijoita, mikä ärsytti vappuna. En omista hengailukavereita, mikä ärsytti yksinäisenä baarissa. En kuulu enää porukoihin, mikä ärsytti töissä. Olin koko viikon jotenkin hukassa, ja nyt pelottaa mennä melkein koko kesäkuuksi takaisin. Suurin osa ajasta menee toki töiden parissa, mutta silti. Joku siinä nyt pahasti ahdistaa (esimerkiksi äidin sohvalla nukkuminen).
Nyt päätin oman mielenterveyteni ja huonon rahatilanteen takia pysytellä loppu toukokuun Jyväskylässä. Kerkeän ehkä siivoamaan ja pesemään ikkunat. Käymään veljen luona ja tietenkin katsastamassa keväistä Jyväskylää. Vielä kun saisin tuon polkupyöräni vietyä korjaamolle, olisin erittäin tyytyväinen itseeni.
Ensi viikolla alkaa taas ruokaremppa. Tupakkakin on tehnyt hienoista paluuta kuvioihin, mutta nyt on taas muutama viikko aikaa päästä siitä eroon. Olen kuitenkin sataprosenttisen varma, että kesäkuussa ratkean taas. Festarikiireet ja Seinäjoki.
maanantai 29. huhtikuuta 2013
And these little things define you forever
Haluaisin elää perjantain uudestaan, sillä se oli melkein täydellinen; Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni treffeillä juuri SEN miehen kanssa, josta nyt olen viime aikoina jauhanut niin blogissa kuin irl. Tilannetta kerkesin panikoimaan oivan tovin, mutta perjantaina olo oli suhteellisen seesteinen. Koulusta päästyäni kävin kaupungin kautta, ostelin muun muassa kasvonaamio-tuubin. Kotona teinkin hemmotteluhoidon itselleni ja makasin sohvalla savet naamassa ja kurkut silmillä :D Ikinä en ole niin perusteellisesti tälläytynyt saatika käyttänyt niin järkyttävän paljon aikaa itseni laittamiseen. Se oli kuitenkin mukavaa, ja sitä pitäisikin harrastaa hieman useammin.
Treffit oli sovittu kahdeksaksi ja kerrankin elämässäni lähdin ajoissa kävelemään tapaamispaikalle. Odotteleminen jännitti ja olinkin hetken aivan varma, että minulle on tehty oharit. Onneksi mies kurvasi pian nurkan takaa. Olimme fiksuina seisseet saman rakennuksen vastakkaisilla puolilla. Kävimme syömässä ja muutamassa kuppilassa juomassa. Mies tarjosi! Oli se kuitenkin vaikeaa yrittää jutella jotain järkevää, ilman että vaikuttaisin joko täysin päättömältä kanalta tai itsekeskeiseltä paskiaiselta. Välillä jämähdin täydelliseen hiljaisuuteen, sillä pää oli kertakaikkiaan niin tyhjä. En meinannut millään keksiä yhtään normaalia puheenaihetta. Onneksi mieskin on sen verran hiljainen tapaus, että ymmärrämme toisissamme tämän sosiaalisuuden puutteen. Kuppiloiden jälkeen mies tuli mukanani kotiin katsomaan kun minä pakkaan viikon Pohjanmaalaistumista varten ja sinnehän se jäi viereen nukkumaan. Nyt pitäisi vain taas uskaltaa ottaa se ensimmäinen askel ja pistää viestiä. Ajattelin haastella miestä tulevana viikonloppuna joko leffaan tai sitten että kävisimme vuokraamassa leffan.
Nyt olen aika ihastunut.
perjantai 26. huhtikuuta 2013
tiistai 23. huhtikuuta 2013
Many days fell away with nothing to show
En ole ollut miehen kanssa treffeillä.
Yleisellä yllytyksellä ja omasta halusta laitoin miehelle perjantaina tekstiviestin. Ei vastannut. Manasin melkein alimpaan helvettiin. Lauantaina kännykkään oli kuitenkin tupsahtanut vastausviesti, joka kuulosti erittäin lupaavalta, mutta nyt ei taas ole kuulunut mitään. Pohdiskelenkin nyt, mitä asialle teen. Annanko olla vai otanko itse uudestaan yhteyttä? Haluaisin miehen vielä nähdä...
Olen muutaman päivän keskittynyt vain omaan hyvinvointiini. Olen ollut todella väsynyt, joten tänään ajattelin tehdä henkilökohtaisen ennätyksen ja mennä nukkumaan ajoissa. Taitaa enteillä burn outia tämä olotila, sillä nytkin on vain todella itkuinen fiilis vaikka siihen ei ole mitään syytä. Haluaisin vain lomailla! Ruokavaliota olen myös yrittänyt parannella ja tämä viikko meneekin salaattikuurilla. Viime viikolla ärsytti tuo miehen kyvyttömyys ottaa yhteyttä, joten poltin selvinpäin sekä tuhosin 1,5 levyllistä suklaata. Loput toisesta suklaalevystä heitin rohkeasti roskiin ja zumbasin raivokkaasti. Tällä viikolla en ole saanut vielä mitään liikunnallista aikaan, koska olen niin väsynyt. Onneksi viikkoa on vielä jäljellä.
Saa nähdä masennunko loppuviikosta ja ahmaisen taas jotain suruuni, jos mies ei ota yhteyttä.
Miksi olen näin säälittävä näissä miesasioissa? Onko mun tarkoitus löytää kaikki mädät yksilöt vai onko tässäkin nyt jotain, mitä en vain tajua? Mielestäni vastausviesti oli erittäin positiivinen, sillä hän kysyi jopa kävisikö minulle mieluummin viikolla vai viikonloppuna treffaaminen... Olettaakohan se nyt, että laitan sille päivän, joka minulle kävisi? Minä automaattisesti oletan, että on hänen vuoronsa ottaa yhteyttä. Olen niiiiiin nainen tässä asiassa ja ylianalysoin oikein kunnolla!
Yleisellä yllytyksellä ja omasta halusta laitoin miehelle perjantaina tekstiviestin. Ei vastannut. Manasin melkein alimpaan helvettiin. Lauantaina kännykkään oli kuitenkin tupsahtanut vastausviesti, joka kuulosti erittäin lupaavalta, mutta nyt ei taas ole kuulunut mitään. Pohdiskelenkin nyt, mitä asialle teen. Annanko olla vai otanko itse uudestaan yhteyttä? Haluaisin miehen vielä nähdä...
Olen muutaman päivän keskittynyt vain omaan hyvinvointiini. Olen ollut todella väsynyt, joten tänään ajattelin tehdä henkilökohtaisen ennätyksen ja mennä nukkumaan ajoissa. Taitaa enteillä burn outia tämä olotila, sillä nytkin on vain todella itkuinen fiilis vaikka siihen ei ole mitään syytä. Haluaisin vain lomailla! Ruokavaliota olen myös yrittänyt parannella ja tämä viikko meneekin salaattikuurilla. Viime viikolla ärsytti tuo miehen kyvyttömyys ottaa yhteyttä, joten poltin selvinpäin sekä tuhosin 1,5 levyllistä suklaata. Loput toisesta suklaalevystä heitin rohkeasti roskiin ja zumbasin raivokkaasti. Tällä viikolla en ole saanut vielä mitään liikunnallista aikaan, koska olen niin väsynyt. Onneksi viikkoa on vielä jäljellä.
Saa nähdä masennunko loppuviikosta ja ahmaisen taas jotain suruuni, jos mies ei ota yhteyttä.
Miksi olen näin säälittävä näissä miesasioissa? Onko mun tarkoitus löytää kaikki mädät yksilöt vai onko tässäkin nyt jotain, mitä en vain tajua? Mielestäni vastausviesti oli erittäin positiivinen, sillä hän kysyi jopa kävisikö minulle mieluummin viikolla vai viikonloppuna treffaaminen... Olettaakohan se nyt, että laitan sille päivän, joka minulle kävisi? Minä automaattisesti oletan, että on hänen vuoronsa ottaa yhteyttä. Olen niiiiiin nainen tässä asiassa ja ylianalysoin oikein kunnolla!
maanantai 15. huhtikuuta 2013
I don’t know how to connect, so I disconnect
Koko päivän olen rakennellut pilvilinnoja. Mahassa on hirveästi perhosia enkä ole pystynyt keskittymään mihinkään olennaiseen. Hemmetin miehet! Mitä sitten teen, jos en saa sitä puhelinsoittoa? Sitä treffikutsua. Olen haaveilun lomassa onnistunut tietenkin masentamaan itseni jo useaan otteeseen. Olen liian usein saanut pettyä miehiin, mutta silti haluaisin uskoa että juuri tämä kyseinen mies olisi erilainen. Ehkä juuri ikänsä takia.
Toivon niin kovasti, että halkean pian! Tänään olen vahtinut puhelinta erittäin tarkasti ja pettynyt, kun se ei ole kertaakaan soinut. Onko tässä nyt se logiikka, että mies ei voi seuraavana päivänä soittaa? Pitää odottaa ainakin kaksi päivää. Ei saa vaikuttaa liian innokkaalta. Paskat. Itselläni ei olisi ainakaan itsehillintää moiseen, mutta ehkä juuri sen takia olenkin nainen. Ärsyttää vaan tämä odottaminen ja haaveilu. Miehet eivät varmasti pohdi tällaisia asioita.
Sitäkin olen pohtinut, että miten treffeillä käyttäydytään? En ole koskaan ollut treffeillä, joten sekin jännittää jo valmiiksi. Mitä pitää laittaa päälle? Pitääkö keksiä valmiita keskusteluaiheita, jos vaikuttaa siltä että molemmat ujostelevat liikaa? Minulla on paha tapa pälättää aivan uskomatonta sontaa, kun olen hermostunut. Pitkittynyt hiljaisuus on niin ahdistavaa, joten yleensä päädyn keskustelemaan todella tyhmistä asioista tai kertomaan itsestäni noloja faktoja, jotta keskustelu saataisiin edes jotenkin käyntiin. Ei hyvä.
Taidan kuolla tähän tuskaan jo ennen mahdollisia treffejä. Enköhän minä ole tämän jo kahtena päivänä jinksannut niin pahasti, että turha edes odottaa sitä soittoa.
Mä meen peiton alle piiloon.
Toivon niin kovasti, että halkean pian! Tänään olen vahtinut puhelinta erittäin tarkasti ja pettynyt, kun se ei ole kertaakaan soinut. Onko tässä nyt se logiikka, että mies ei voi seuraavana päivänä soittaa? Pitää odottaa ainakin kaksi päivää. Ei saa vaikuttaa liian innokkaalta. Paskat. Itselläni ei olisi ainakaan itsehillintää moiseen, mutta ehkä juuri sen takia olenkin nainen. Ärsyttää vaan tämä odottaminen ja haaveilu. Miehet eivät varmasti pohdi tällaisia asioita.
Sitäkin olen pohtinut, että miten treffeillä käyttäydytään? En ole koskaan ollut treffeillä, joten sekin jännittää jo valmiiksi. Mitä pitää laittaa päälle? Pitääkö keksiä valmiita keskusteluaiheita, jos vaikuttaa siltä että molemmat ujostelevat liikaa? Minulla on paha tapa pälättää aivan uskomatonta sontaa, kun olen hermostunut. Pitkittynyt hiljaisuus on niin ahdistavaa, joten yleensä päädyn keskustelemaan todella tyhmistä asioista tai kertomaan itsestäni noloja faktoja, jotta keskustelu saataisiin edes jotenkin käyntiin. Ei hyvä.
Taidan kuolla tähän tuskaan jo ennen mahdollisia treffejä. Enköhän minä ole tämän jo kahtena päivänä jinksannut niin pahasti, että turha edes odottaa sitä soittoa.
Mä meen peiton alle piiloon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)