I would need a miracle to get a taste of paradise

Päiväni on ollut todella kenkkumainen, vaikka se alkoi hyvin. En siis ole todellakaan noussut sängystä väärällä jalalla, vaan ympäristö on aiheuttanut v-käyrän kovan nousun. Tällä hetkellä lääkitsenkin itseäni punaviinillä.

Armoton kenkutus alkoi junamatkalla Seinäjoelta Jyväskylään. Juna jämähti Haapamäelle, koska Keuruun kohdilla puksuttanut juna oli mennyt rikki. Odoteltiin siinä sitten lisätietoja ja lopulta meille tilattiin bussikyyti Jyväskylään. Lopulta pääsin kotiin n.1,5h myöhässä. Ei kiva. Missasin jopa Suomen pelin niin pahasti, ettei enää huvittanut loppua edes katsella. Kaiken lisäksi mies lupasi ilmoittaa itsestään tänään, eikä siitä tietenkään ole mitään kuulunut. Yritän kovasti olla laittamatta viestiä, mutta saa nähdä viekö ärsytys (tai viini) voiton. En millään haluaisi antaa itsestäni ahdistavaa kuvaa, mutta miksei voi laittaa viestiä, jos on luvannut? Onko olemassa mitään niin ärsyttävää!? Itse asiassa on, sillä minähän olen ärsyyntymisen mestari...

Viikko Seinäjoella oli outo. Koin erilaisia tunteita ahdistuksen ja ilon välillä, mutta pääasiassa tunsin olevani aivan väärässä paikassa. Tämäkin johtuu suurilta osin miehestä, mutta en myöskään enää kovin helposti pääse kiinni Seinäjoen kuvioihin. En tunne opiskelijoita, mikä ärsytti vappuna. En omista hengailukavereita, mikä ärsytti yksinäisenä baarissa. En kuulu enää porukoihin, mikä ärsytti töissä. Olin koko viikon jotenkin hukassa, ja nyt pelottaa mennä melkein koko kesäkuuksi takaisin. Suurin osa ajasta menee toki töiden parissa, mutta silti. Joku siinä nyt pahasti ahdistaa (esimerkiksi äidin sohvalla nukkuminen).

Nyt päätin oman mielenterveyteni ja huonon rahatilanteen takia pysytellä loppu toukokuun Jyväskylässä. Kerkeän ehkä siivoamaan ja pesemään ikkunat. Käymään veljen luona ja tietenkin katsastamassa keväistä Jyväskylää. Vielä kun saisin tuon polkupyöräni vietyä korjaamolle, olisin erittäin tyytyväinen itseeni.
Ensi viikolla alkaa taas ruokaremppa. Tupakkakin on tehnyt hienoista paluuta kuvioihin, mutta nyt on taas muutama viikko aikaa päästä siitä eroon. Olen kuitenkin sataprosenttisen varma, että kesäkuussa ratkean taas. Festarikiireet ja Seinäjoki.

And these little things define you forever

Haluaisin elää perjantain uudestaan, sillä se oli melkein täydellinen; Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni treffeillä juuri SEN miehen kanssa, josta nyt olen viime aikoina jauhanut niin blogissa kuin irl. Tilannetta kerkesin panikoimaan oivan tovin, mutta perjantaina olo oli suhteellisen seesteinen. Koulusta päästyäni kävin kaupungin kautta, ostelin muun muassa kasvonaamio-tuubin. Kotona teinkin hemmotteluhoidon itselleni ja makasin sohvalla savet naamassa ja kurkut silmillä :D Ikinä en ole niin perusteellisesti tälläytynyt saatika käyttänyt niin järkyttävän paljon aikaa itseni laittamiseen. Se oli kuitenkin mukavaa, ja sitä pitäisikin harrastaa hieman useammin.

Treffit oli sovittu kahdeksaksi ja kerrankin elämässäni lähdin ajoissa kävelemään tapaamispaikalle. Odotteleminen jännitti ja olinkin hetken aivan varma, että minulle on tehty oharit. Onneksi mies kurvasi pian nurkan takaa. Olimme fiksuina seisseet saman rakennuksen vastakkaisilla puolilla. Kävimme syömässä ja muutamassa kuppilassa juomassa. Mies tarjosi! Oli se kuitenkin vaikeaa yrittää jutella jotain järkevää, ilman että vaikuttaisin joko täysin päättömältä kanalta tai itsekeskeiseltä paskiaiselta. Välillä jämähdin täydelliseen hiljaisuuteen, sillä pää oli kertakaikkiaan niin tyhjä. En meinannut millään keksiä yhtään normaalia puheenaihetta. Onneksi mieskin on sen verran hiljainen tapaus, että ymmärrämme toisissamme tämän sosiaalisuuden puutteen. Kuppiloiden jälkeen mies tuli mukanani kotiin katsomaan kun minä pakkaan viikon Pohjanmaalaistumista varten ja sinnehän se jäi viereen nukkumaan. Nyt pitäisi vain taas uskaltaa ottaa se ensimmäinen askel ja pistää viestiä. Ajattelin haastella miestä tulevana viikonloppuna joko leffaan tai sitten että kävisimme vuokraamassa leffan.

Nyt olen aika ihastunut.

You make me nervous so I really can't eat

Tänään eletään jännittäviä aikoja!

Many days fell away with nothing to show

En ole ollut miehen kanssa treffeillä.

Yleisellä yllytyksellä ja omasta halusta laitoin miehelle perjantaina tekstiviestin. Ei vastannut. Manasin melkein alimpaan helvettiin. Lauantaina kännykkään oli kuitenkin tupsahtanut vastausviesti, joka kuulosti erittäin lupaavalta, mutta nyt ei taas ole kuulunut mitään. Pohdiskelenkin nyt, mitä asialle teen. Annanko olla vai otanko itse uudestaan yhteyttä? Haluaisin miehen vielä nähdä...

Olen muutaman päivän keskittynyt vain omaan hyvinvointiini. Olen ollut todella väsynyt, joten tänään ajattelin tehdä henkilökohtaisen ennätyksen ja mennä nukkumaan ajoissa. Taitaa enteillä burn outia tämä olotila, sillä nytkin on vain todella itkuinen fiilis vaikka siihen ei ole mitään syytä. Haluaisin vain lomailla! Ruokavaliota olen myös yrittänyt parannella ja tämä viikko meneekin salaattikuurilla. Viime viikolla ärsytti tuo miehen kyvyttömyys ottaa yhteyttä, joten poltin selvinpäin sekä tuhosin 1,5 levyllistä suklaata. Loput toisesta suklaalevystä heitin rohkeasti roskiin ja zumbasin raivokkaasti. Tällä viikolla en ole saanut vielä mitään liikunnallista aikaan, koska olen niin väsynyt. Onneksi viikkoa on vielä jäljellä.

Saa nähdä masennunko loppuviikosta ja ahmaisen taas jotain suruuni, jos mies ei ota yhteyttä.

Miksi olen näin säälittävä näissä miesasioissa? Onko mun tarkoitus löytää kaikki mädät yksilöt vai onko tässäkin nyt jotain, mitä en vain tajua? Mielestäni vastausviesti oli erittäin positiivinen, sillä hän kysyi jopa kävisikö minulle mieluummin viikolla vai viikonloppuna treffaaminen... Olettaakohan se nyt, että laitan sille päivän, joka minulle kävisi? Minä automaattisesti oletan, että on hänen vuoronsa ottaa yhteyttä. Olen niiiiiin nainen tässä asiassa ja ylianalysoin oikein kunnolla!

I don’t know how to connect, so I disconnect

Koko päivän olen rakennellut pilvilinnoja. Mahassa on hirveästi perhosia enkä ole pystynyt keskittymään mihinkään olennaiseen. Hemmetin miehet! Mitä sitten teen, jos en saa sitä puhelinsoittoa? Sitä treffikutsua. Olen haaveilun lomassa onnistunut tietenkin masentamaan itseni jo useaan otteeseen. Olen liian usein saanut pettyä miehiin, mutta silti haluaisin uskoa että juuri tämä kyseinen mies olisi erilainen. Ehkä juuri ikänsä takia.

Toivon niin kovasti, että halkean pian! Tänään olen vahtinut puhelinta erittäin tarkasti ja pettynyt, kun se ei ole kertaakaan soinut. Onko tässä nyt se logiikka, että mies ei voi seuraavana päivänä soittaa? Pitää odottaa ainakin kaksi päivää. Ei saa vaikuttaa liian innokkaalta. Paskat. Itselläni ei olisi ainakaan itsehillintää moiseen, mutta ehkä juuri sen takia olenkin nainen. Ärsyttää vaan tämä odottaminen ja haaveilu. Miehet eivät varmasti pohdi tällaisia asioita.

Sitäkin olen pohtinut, että miten treffeillä käyttäydytään? En ole koskaan ollut treffeillä, joten sekin jännittää jo valmiiksi. Mitä pitää laittaa päälle? Pitääkö keksiä valmiita keskusteluaiheita, jos vaikuttaa siltä että molemmat ujostelevat liikaa? Minulla on paha tapa pälättää aivan uskomatonta sontaa, kun olen hermostunut. Pitkittynyt hiljaisuus on niin ahdistavaa, joten yleensä päädyn keskustelemaan todella tyhmistä asioista tai kertomaan itsestäni noloja faktoja, jotta keskustelu saataisiin edes jotenkin käyntiin. Ei hyvä.

Taidan kuolla tähän tuskaan jo ennen mahdollisia treffejä. Enköhän minä ole tämän jo kahtena päivänä jinksannut niin pahasti, että turha edes odottaa sitä soittoa.

Mä meen peiton alle piiloon.

Where you gonna sleep tonight?

Tapasin eilen miehen. Seitsemän vuotta vanhemman. Käytän liian usein seuraavaa sanaa, mutta eilinen ilta oli taas aika random. 

Päivällä sain pikavieraita Seinäjoelta, kun äippä ja siskoni anoppi saapuivat visiitille. Äippä toi Keskiseltä tuliaisia; juomalaseja ja tonnikalaa. Kävimme syömässä Gringos Locosissa ja ilolla söin hampurilaisen, pitkästä aikaa. Käytiin pyörimässä Sokoksella ja suunnattiin sitten veljeni luokse Muurameen. Nopeasti juotiin kaffit ja sitten sainkin jo kyydin takaisin kotiin, kun pikavierailijat lähtivät ajelemaan Pohjanmaata kohden.

Olin loppuviikosta saanut kaveri M:ltä kutsun lähteä lauantaina istumaan iltaa hänen ja ystäviensä kanssa. Ajattelinhan viettäväni selvän viikonlopun, joten totta kai sorruin tällaisen kutsun edessä. Alkuilta oli taas aika ankea, koska en millään osannut osallistua keskusteluun kolmen insinöörinaisen kanssa. Onneksi alkoholi on aina varma pelastus ja loppuillasta puhetta tuntui riittävän vähän liiaksikin asti. Miksi aina humalassa pitää selittää kaikkea todella tyhmää?

Meillä oli tarkoituksena mennä porukalla Freetimeen katsomaan Disco Ensembleä, mutta pitkän jonon takia vaihdettiin kohteeksi London. Ihan mukavaa, sillä enhän ollut sielä aikaisemmin käynyt. Kivalta paikaltahan tuo vaikutti, vaikka ei toki ole aivan minun tyyliselle ihmiselle suunnattu. On kuitenkin mukava käydä baarissa, jossa asiakaskunta on vähän vanhempaa kuin 18-kesäisiä. Tuntee olonsa heti kotoisammaksi, ehkä jopa nuoreksi. Siinähän se ilta meni, juoden ja tanssien. Kyllä! Minä tanssin. Asiaan toki vaikutti minulle tarjottu Absintti. Se oli kallis ja pahanmakuinen. Voin siis hyvin mielin pysytellä vain siinä salmarissa. 

Narikkajonosta minä sen sitten bongasin; takanani seisovan miehen. Naljailtiin toisillemme ja hänen kaverinsa olivat kovasti usuttamassa meitä yhteen. Hetken jo luulin hukanneeni miehen, mutta pihalla hän sitten taas löytyi seuraani. Omien kavereidensa painostamana hän lupasi tarjota minulle pizzan ja lähdimmekin porukalla syömään. Hetkeen en ole nauranut niin paljoa, kun kuunnellessa miehen kavereiden suunnittelevan meidän tulevaisuutemme pitkälle eteenpäin. Juhannuksena on siis tarkoitus mennä naimisiin ja lapsikin pitäisi pyöräyttää jo heinäkuussa :D Oli todella hauskaa ja sainpas sitten yöksi miehen viereeni. "Aamulla" olimme molemmat hieman ujoja, mutta numeroita vaihdettiin ja mies lupasi soitella, ja viedä minua ensi viikolla elokuviin. 

Toivon todella, että tämä mies oli tosissaan. Ainakin hän kovasti puhui, että haluaisi vielä nähdä. Tällä kirjoituksella kuitenkin jinksaan koko jutun ja miehestä ei kuulu enää mitään. Voiko nainen soittaa, jos miehestä ei kuulu esimerkiksi viikkoon mitään?

I'm dancin' for my life

Jos joskus olen rikas, palkkaan siivoojan. En käsitä, miten saan lyhyessa ajassa kämpän kuin kämpän täysin kaaokseen. Viikolla ei millään jaksa ruveta siivoamaan, kun päivät ovat muutenkin pitkiä ja viikonloppuna ei välttämättä ehdi. Nyt on sotkut saaneet kertyä, kun en ole muutamaan viikonloppuun Jyväskylässä oleillut. Pian se välttämätön paha on myös edessä, sillä äippäni saapuu vierailulle tulevana lauantaina. Silloin pitää kaiken olla tip top. Sille ei ole edes vaihtoehtoa.

...mutta liikunta. Sitä yritän lisätä päivittäiseen elämääni. Tavoite on liikkua vähintään neljä kertaa viikossa, muutenkin kuin kävelemällä koulumatkat. Tällä viikolla en ole saanut sillä rintamalla oikein mitään aikaan, mutta onneksi viikkoa on vielä jäljellä. Viikonloppuna haaveilin käyväni urheiluliikkeissä shoppailemassa. Listalla on ainakin kunnon juoksuhousut ja käsipainot. Saa nähdä tarttuuko jotain muutakin mukaan. Äippä lupasi myös tuoda kotoaan tasapainolautansa, koska ei sitä itse tarvitse.

Yritän kovasti välttää blogini liukumista treeniblogiksi. Onneksi siihen on vielä matkaa, mutta itseä rupeaa ärsyttämään, kun ei elämässä ole mitään muuta päivitettävää. Normaali arkipäivä kun menee kaavalla koulu-koti-ruoka-liikunta-rästihommat-nukkuminen. Mikäli nyt saisin jostain inspiraatiota, rupeaisin edes käymään hölkkäämässä. Pääsisin edes hetkeksi pois rutiineista. Zumbaaminen tulee jo korvista pihalle, vaikka se onkin mukavaa.

Miksi zumbaan vain kotona?

Nyt on taas vaikea kirjoittaa. Tiedän, että tässäkään tekstissä ei ole mitään tolkkua. Ärsyttää.